tiistai 9. helmikuuta 2016

Kun kevat lahtee lapasesta

Ihana kevat on saapunut kaliforniaan. Tai pitas varmaan sanoa etta kesa silla eilen ja tanaan mittari on huidellu siella 27 asteen tuntumassa. Tosin sateita ja kylmaa ilmaa on viela odotettavissa. Mutta viis niista, nyt paistaa.
Mulle kevat tulee aina vahintaankin yhta suurena yllatyksena kun talvi suomessa asuville. Pitkaan puen itseni ja lapset niinkun oltas naparetkelle lahdossa ja vasta usean "aiti ma lakahdyn" - vihjauksen jalkeen alan vahitellen vahentaa vaatekertaa. Ja koska tassa vaiheessa viimeistaa ymmarran kevaan olevan tuloillaa alkaa multasormet syyhyamaan. Ja yleensa sen suurempia suunittelematta painelen puutarhakauppaan ostamaan istutettavaa.


Niitten perus tomaattien, herneiden ja mansikoiden lisaksi meilla nakojaan istutetaan ainakin maissia, porkkanoita, kurkkua, parsakaalia ja kukkakaalia. Kukkakaalin ja parsan kasvattamisesta mulla ei ole kokemusta mutta eihan se niin vaikeaa voi olla? Eihan?

Mansikkaa meilla oli jo ennestaan mutta sitahan ei voi olla koskaan liikaa. Niinpa ostin viela muutaman taimen etta varmasti riittaa. Ne kylla oli siina kunnossa etta taitavat olla siirtynyt jo vehreimmille niityille. Mutta yrittaa pitaa.



Ma olen aina kovin innokas istuttamaan kaikenlaista mutta harvemmin saan niista mitaan satoa. Eika vika (tietenkaan) ole mun puutarhanhoito taidoissa vaan siina etta yleensa me lahdetaan suomeen ainakin pariksi viikoksi kesalla eika olla saatu ketaan hoitamaan kasveja joten se siita. Nytkin meilla saattaa olla reissu tulossa mutta hyvalla tuurilla jos nain kay, saan suomalaisen ystavani kasveja hoitamaan. Karkki palkalla.
Talle eraa sain istutettua mansikoita, paprikaa ja kahdenlaista tomaattia. Niin ja omenan siemenia mita poika halus valttamatta istuttaa. Toivotaan etta niista jotain tulee.
Kunhan aikaa riittaa niin pitaisi istuttaa muutkin. Mutta sormet syyhyaa jo ostamaan uusia siemenia. Voisin ostaa tietenkin taimiakin mutta mua kiehtoo enemman se alusta asti kasvattaminen.

Meilla on myos taa mun avocadofarmi. Meilla syodaan paljon avocadoja joten naita riitas vaikka kuinka. Kokeilin joskus hollannissa asuessa avocadon kasvattamista mutta kun otokat otti vallan mun sitruspuista ja avokadoista eika ne luonnollisin keinoin ymmartanyt lahtea heivasin ne roskiin. Saa nahda miten kay talla kertaa. Jos naa edes alkaa juurtua.


Mites muiden kevatistutukset?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti