Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meikit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meikit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Pure pore

Pitkasta aikaa postausta.
Oli pakko tulla jakamaan teidan kanssa yks tan hetken ehdottomasti lemppari tuote.
Kaikkihan varmasti tuntee merkin Yves Rocher. Sielta aina pienempana tilattiin hirvee maara kaikkia turhia meikkeja ja muita kauneujuttuja. Jotka ei oikeen ollu mistaan kotosin. Nain ainakin omalla kohdalla. Ja mukana niissa sai aina kaiken maailman turhuuksia. Kippoja, kuppoja ja rihkamaa. Joita viela tanakin paivana nakee kirppareilla.


Monta vuotta olen kyseista merkkia valtellyt kun en oikeen ollut vakuuttunut tuotteiden tasosta.
Mutta piipahdin jokunen viikko sitten merkin liikkeeseen Rotterdamin keskustassa ja omaksi yllatykseksi paadyin ostamaan jotakin. Ja nyt muutaman viikon kayton jalkeen olen vakuuttunut etta tama on paras loyto pitkaan aikaan.


Aine sisaltaa pienia "hippusia" jotka tuntuu hiekalta sormien valissa. Ja pesun jalkeen iho tuntuu samalta kun hyvan kuorinnan jalkeen. Kun se kuuluisa vauvan peppu. Oma iho oli talven jaljilta aika eloton ja hilseili vaikka kuinka kuori ja rasvasi. Nyt iho on aivan toista maata.


Jonkun alennuksen kanssa tuotteelle tuli hintaa 5€. Ei siis paha.

Toisen ihan loydon tein tanaan enka ole sita viela paassyt kokeilemaan. Mutta olen etsinaanyt pitkaan sita taydellisen varista...


sinistaa eyelineria. Ihana oikeen tumman sininen.


Huomenna on pakko testata.





tiistai 24. toukokuuta 2011

Ripsivärejä

Ripsiväri on varmasti monelle naiselle jokapäiväinen juttu.
Ja meitä käyttäjiä on monenlaisia.
Jotkut ovat löytäneet sen omansa eivätkä vaihda kirveelläkään.
Joillakin on muutamia suosikkeja joita ostelee tilantaan mukaan.
Sitten on niitä jotka ostelevat mitä sattuu tarpeen tai tarjouksen mukaan.
Itse kuulun tähän viimeiseen kategoriaan.

Ajattelin paljastaa teille muutamat omat lempparini.
Toivottavasti kukaan hygienia intoilija ei lue tätä. Minulla meinaan on samaan aikaan käytössä aina vähintään kolme ripsiväriä. Koska meikkaan missä milloinkin niin aina pitää olla ripsari lähellä. Tällä hetkellä käytössä taitaa olla viisi. Hups.Makuuhuoneessa, kylpyhuoneessa, meikkipussissa, laukussa...Niitä on ripoteltu vähän joka puolelle.



Vuosia meni että ostin juurikin mitä milloinkin. Tietenkin tuli vastaan niin huonojakin etten toistamiseen ostanut. Sitten oli niitä "ihan hyviä."Muttei mitää oikein superhyvää.Sitten ystäväni suosittelemana kokeilin Lancomen Hypnosea.



Tämä oli ensimmäinen "kallis" ripsiväri.
Ja monta vuotta sitten käytinkin tuota Lancomea ja olin kyllä tyytyväinen. Mutta huomaamatta olen taas siirtynyt ostelemaan muitakin. Olen tainnut joskus ennenkin sanoa etten ole kovin merkkiuskollinen. Vaan lähinnä tarjoususkollinen.

Kaiken hehkutuksen innoittamana kokeilin myös Max Factorin False Lash Effectiä.
Näitähän vilisi yhteen vaiheeseen kaikissa blogeissa ja mainoksissa.
Ja mielestäni kaiken kehumisen arvoinen.



Tämä lunastaa lupauksensa täydellisesti. Marketti ripsivärien aatelia sanoisin.
Näitä on tullut kulutettua jo muutama joten tämä on lunastanut paikkansa minun meikkipussissani.


Avonin tuotteisiin tuotteisiin tutustuin suomessa kun sain jonkin kampanjan yhteydessä käyttäjätunnukset heidän sivuilleen ja pääsin tilailemaan tuotteita. Itselle ja perheelle tuli tilailtua meikkejä ja muuta.

Ja tämä on minun mielestäni ehdottomasti Avonin paras tuote.
Super Curlacious.



Omani olen jo käyttänyt viimeiseen pisaraan ja olin jo luopunut toivosta saada uusi samanlainen mutta onneksi sisko pelasti ja tilasi minulle uuden. Olisi varmaankin pitänyt tilata useampi kerralla koska näitä ei täältä taida saada. Vai saako? Tietääkö joku?


Muutama muukin ripsiväri minulta löytyy niinkuin ensimmäisestä kuvasta näkyy mutta osa niistä on sellaisia joita en vielä ole ehtinyt testaamaan. Kuten esimerkiksi tuo Rimmelin vielä paketissa oleva jonka käyttöönottoa odotan innolla. Siitä testituloksia myöhemmin.

Nyt tämä testiryhmä painelee pakkauspuuhiin!!