maanantai 28. marraskuuta 2011

Terveiset Orlandosta!

Terveisiä Orlandosta. Tähän asti ollaan saatu nauttia mahtavasta ilmasta mutta tästä eteenpäin luvassa ainakin jonkin verran sadetta. Kaikki on mennyt hienosti. Seaworldissa tuli käytyä kahdesti koska poika oli niin innoissaan. (ja koska liput oli hirveen kalliitta mutta niillä pääsi kaksi kertaa sisälle ja se mahdollisuus oli pakko käyttää ihan vaan periaatteesta) Tälle päivälle oli alunperin suunniteltu disneyworld reissu mutta koska poika vielä vähän kärsii aikaerosta ja väsyy helposti ja kuumettakin sillä oli vähän eilen, päätettiin lähteä nyt jatkaa matkaa ja käydä moikkaamassa Puhit ja Tikrut loppulomasta. Nyt nokka kohti Savannahia. Toivottavasti päästään perille ennen ukkosmyrskyä.

torstai 24. marraskuuta 2011

Lomakohde

Jos kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, meidän perhe on juuri laskeutunut Pariisin Charles De Gaulle-kentälle. Tästä jatketaan eteenpäin.  Uusille siiville atlantin ylle, kohteena Orlando Florida.



Ensimmäistä kertaa mennään tällä kokoonpanolla Floridaan. Miehen kanssa käytiin kaksin Miamissa kaksi vuotta sitten. Nyt meillä on poika mukana ja se tietysti osaltaan on vaikuttanut loman suunnitteluun.
Viime vuonna oltiin melkeen samaan aikaa Californiassa ja siellä käytiin Seaworldissa ja Disneylandissa. Ja samat paikat olis tarkotus käydä läpi Orlandossa.


Poika rakastui syvästi kaikkiin mereneläviin Seaworldissa käynnin jälkeen ja niistä on nyt jauhettu pitkin vuotta. Shamusta puhutaan edelleenkin päivittäin.


Orlandon lisäksi olisi tarkoitus vähän ajella muuallakin. Mitään tarkkaa suunnitelmaa ei ole vielä mutta tarkoitus olisi ajella ainakin Daytonaan ja Savannahiin. Muistaako kukaan muu sitä monta monta vuotta sitten tullutta Savannah TV-sarjaa? Se oli silloin yksi lemppareistani ja siitä asti olen halunnut siellä käydä. Ja näinkin monen vuoden jälkeen siihen viimein tuli tilaisuus.

Luvassa siis paljon kuvia kunhan palaan.

Lomalta päivittelen kuulumisia mikäli kone sen sallii.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Miten korjata pätkivä nettiyhteys?

Meillä on taas enemmän ja vähemmän vaikeuksia netin kanssa. Välillä toimii, välillä ei. Useimmiten ei. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Kone väittää että nettiyhteys toimii mutta kun ei vaan toimi.
Ja hauskinta on että miehen koneessa netti toimii lähes normaalisti mutta oma koneeni eikä iPad mene nettiin...
Kunnes sitten keksin kokeilla kaikkien korjausten äitiä: töpseli pois seinästä ja takaisin. Siis siitä modeemista vai mikä lie vehje josta se netti tulee. Eilen illalla suoritin tämän korjaus toimenpiteen ja kas kas, siitä asti netti on toiminut täysin.

Haasteen kanssa mennyt vähän niin ja näin. Toissa viikolla kun olin kipeenä, mies hoiti meillä kaupassa käynnit eikä tietenkään säästellyt kuitteja. Mutta tuskin kovasti yli budjetin mentiin. Viime viikon saldoksi laskin 103,54€. Ja tässä vaiheessa voin kai paljastaa että summa mihin yritin tähdätä oli 70€/viikko. Siihen en päässyt mutta yritys jatkuu loman jälkeen. 

Eilen tehtailin pitkästä aikaa mokkapaloja. Ja löysin vähän erilaisen ohjeen jota päätin kokeilla. Ja jos mokkapalat on normaalisti hyviä, niin näistä tuli taivaallisia. Täällä ohje jos haluatte kokeilla.

Tällä hetkellä fiilikset on pitkälti huomisessa. LOMA. 10 päivää perheen kesken. 


Pojalla vielä tänään hoitopäivä ja miehellä töitä. Minulla vielä hommaa kotona. Siivoilua ja pakkailua.
Yritän saada tänne ajastettua muutamia tekstejä. Saa nähdä onnistunko.


Vielä yksi yö ja sitten mennään!

torstai 17. marraskuuta 2011

Päivän naurut

Eilen kolahti postiluukusta sitten se odotettu kirje. Tiesin että jossain vaiheessa kirje tulee. Se mitä kirjeessä sanottaisiin, en osannut arvata. Mutta täällä kohta kaksi vuotta asuneena tiesin sen olevan mitä vaan maan ja taivaan väliltä.
Blogia pidempää seurannet ehkä muistaa kun yritin joitakin kuukausia sitten (HUHTIKUUSSA!!) päästä kielikurssille. Alkuinfot kävin. Tein testit. Ja muutman viikon päästä sainkin tulokset ja tiedot siitä miltä tasolta opiskelut alkaisivat. Sitten jäin odottelemaan koska kurssi alkaa.
No mitään ei koskaan tullut. Tässä välissä ehti olla muutto ja nimen vaihto. Kerran tuli lappu jossa käskettiin aloittaa koulu keskiviikkona. Kirje tuli maanantaina. Enkä tietenkään voinut aloittaa koska pojalle ei ollut hoitopaikkaa. Joka heidän piti järjestää. Joten se piti perua.
Olen käynyt siellä toimistolla muistaakseni neljä kertaa ellei enemmän. Olen tarkistanut että osoitetiedot ja muut ovat oikein ja olen kysellyt hoitopaikkaa ja yrittänyt sen mitä voin jotta pääsisin opiskelemaan kieltä ja kulttuuria. Mutta mitään ei tapahtunut joten annoin asian olla. Ja tiesin että perästä kuuluu.
Ja nyt kuului. Halleluja! Ja kun en enää jaksa näillä hullutuksilla päätäni vaivata niin en voinut kuin nauraa.


Nyt siellä on joku huomannut etten ENÄÄ käykkään tunneilla. Ja nyt minulle on varattu aika Herra Atakselle keskustelemaan siitä miksi olen jättänyt kurssin kesken. Pääsen heti loman jälkeen kertomaan kyseiselle herralle miten syvälle voivat kurssinsa työntää.

Ainoa mikä tässä vähän mietityttää on se että jos kurssin jättää kesken ilman pätevää syytä, joutuu maksamaan yli 5000€ omasta pussista. Mikä on ihan reilua koska muuten kurssi on ilmainen ja tietysti siihen kuluu veronmaksajien rahoja. Ja jos joku ei kunnioita tätä niin on syytäkin maksaa. Omassa tilanteessa taas kun en ole koko roskaa edes päässyt aloittamaan ja tässä elämäntilanteessa kurssilla käyminen ei enää ole mahdollista, en tiedä miten siihen suhtaudutaan. En todella ole valmis maksmaan moista summaa koska syy ei ole minun. Mutta näitten hollantilaisten ajatuksenjuoksusta kun ei koskaan tiedä... Palaan asiaan joulukuussa.

Eilen näpräilin aikani kuluksi uuden rannekorun.




Sopivan aivotonta puuhaa tämän hetkiseen mielentilaan. Lomaan on aikaa tasan viikko enkä osaa mitään muuta ajatella enää. Vaikka olenkin kotiäitinä eikä minulla pitäisi olla mitään stressiä mutta olen silti niin loman tarpeessa... En jaksaisi odottaa.
Hommaa olisi vielä paljon ennen kun astutaan koneeseen. Siivota pitäisi koska kun palataan niin on jo joulukuu ja pitäisi kovalla tohinalla järjestää joulujuttuja. Vähitellen blogeissakin aletaan jo laittaa joulua ja olen jo ajatuksen tasolla itsekkin etsimässä niitä joulukoristeita.... Viime joulualeista ostin ihania joulukoristeita pilkkahintaan. Nyt kun vaan muistaisi mihin ne laitoin.

Nyt lähden hakemaan pikkuista hoidosta. Sitten siivotaan yhdessä ja illaksi tehdään isin lemppariruokaa, pinaattikeittoa. Minä en siitä tyykkää joten mulle ja pojalle sitä tuikitavallista kasvissosekeittoa.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Busybox

Kaikki lasten kanssa autoilevat tietää että lapselle aika tulee pitkäksi kun joutuu vaan istumaan paikallaan.
Varsinkin jos matka on pitkä. Ja välillä myös lyhyilläkin matkoilla.
Kannettava DVD-soitin on järjettömän näppärä keksintö. Ja meidänkin perheessä pelastanut monta matkaa.
Mutta enää ei meidän naperoa pysty matkoilla pelkillä piirretyillä viihdyttämään. Aina kun pitäis saada tehdä jotain. Niinpä aloin nappaamaan pojalle mukaan kyniä ja paperia ja jotain pientä purtavaa aina kun lähdettiin ajelulle. Mutta tietenkään aina en muistanut tai kerennyt ja niinpä autossa katastrofi oli valmis.

Ja kun tilauksesta, törmäsin ideaan joka olisi pitänyt itsellekkin välähtää.
Busybox. Elikkäs puuhalaatikko.
Ohjeet valtavan helpot.

- valitaan laatikko
- täytetään se lapselle mieluisilla jutuilla
- laatikko kiinni
- tyrkätään laatikko autoon
Ja tadaa, kaikki on valmiina aina autossa eikä tarvitse lähtöhässäkässä miettiä

Omani täyttelin tällaisilla


Värityskirja, kuvia, kyniä, tarroja, paperia, kirjoja, muutama auto, eläinkortteja, mehu, nenäliinoja, keksejä (lisäsin myös rusinoita) ja varmuuden vuoksi laitoin myös vaihtovaatteet. Vaikkei muuten vahinkoja enää satukkaan niin aina voi vaatteet sotkeentua jotenkin.


Vielä olisi mahtunut jotain mutta tällä varustuksella mennään nyt. 


Laatikon parkkeerasin omaan autoon vaikka miehen autolla yleensä matkat tehdään. Mutta helppo tuo on tuolta vaihtaa toiseen autoon.

.

Viikko on pitkä aika

Kröhöm, kröhöm... Täällä vielä ollaan. 
Takana on päälle viikko kipeilyä. Minä ja poika oltiin molemmat kipeitä. Kurkkukipua ja kuumetta.
Viime viikon tiistaina tuli kurkku niin kipeäksi etten voinut söydä enkä juoda mitään. Varasin meille molemmille ajan lääkäriin ja lääkäri käytti enemmän aikaa valittaakseen minulle kun en puhu hollantia kun itse tutkimukseen. Ja lopulta määräsi minulle lääkkeet yskään. Jota minulla ei siis ollut.
Poika onneksi parani muutamassa päivässä mutta minulla olo vaan paheni.
Kaikkea kokeilin helpottaakseni oloa. Jopa viskiä (YÖK!!) mutta siitä sain vaan järkyttävän päänsäryn seuraavana päivänä. Oli niin tuskissani ja epätoivonen että muutamaan kertaan piti oikeen kunnolla vollottaa...
Mikään ei ole kamalampaa kun jatkuva kipu joka ei lähde millään. Ja tietenkin kun en mitään voinut syödä niin olo ei ollut kovin omenainen.

No mutta sen enempää lukijoita tylsistyttämättä, nyt alan jo olla ihan kunnossa. Kävin tänään jopa kaupassa. Kävellen. Jippii. Ja syöminenkin jo onnistuu melkeen entiseen tapaan.

Se lupaamani autoiluvinkki postaus jäi tekemättä kun en jostain syystä saanutkaan iPadilla julkaistua postausta.
Yritin viime viikolla sängyn pohjalta postailla mutta jostain syystä aina kun painoin julkaise nappi, iPad kadotti koko tekstin jonnekkin iTaivaaseen. Toivottavasti keksin pian miten postailla padilla koska olin niin ajatellut kirjoitella myös reissusta.

Palaan myöhemmin vielä kunnon postauksen kera. Nyt on pakko hyökätä pyykkikasan ja muiden siivottomuuksien kimppuun. Ne kun kipeilyn aikana pääsivät kasvamaan järjettömiksi.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Toisen viikon saldo ja kalakysymys

Kuten jo eilen sanoin, viime viikon nsaldon laskeminen vähän jännitti.
Mitään tarkkaa suunnitelmaa en saanut tehtyä  ja  muutama heräteostoskin tuli tehtyä.
Ja kuittejakin oli ainakin tuplasti.

Eilen illalla sitten aloin tällä lyhyellä matikalla ynnäilemään...


Laskin useamman kerran koska luonnollisestikkaan ekalla kerralla ei voi mennä oikein.
Olin laittanut ylös myös kaikki mistä ei ollut kuittia. Esim. tiistain "hoplop" käynti 6€ ja perjantaina lahjoitin 5€ diapeteskeräykseen. Ja vaikka kuinka laskin niin tulos pysyi kutakuinkin samassa.

Ensimmäisellä viikolla olin suoraan sanottuna vähän järkyttynyt siitä summasta mitä meillä käytettiin.
Ja pidin budjetissa pysymistä lähes mahdottomana tehtävänä.

Mutta toista oli tulos seuraavalla viikolla. 
Järkytys tälläkin kertaa. Tosin positiivisesti.


Mitäs sanotte?
Summaan on siis laskettu KAIKKI rahanmeno viime viikolla.
Ja ruokatarpeita on vielä tällekkin viikolle. Kalaa, kanaa ja jauhelihaa.
Budjetissa pysyminen ei siis olekkaan millään tavalla mahdotonta ja tämä jos mikä on hyvä motivaattori seuraaville viikoille.

Sitten se kysymys johon toivottavasti joku osaa vastata.
Viime viikolla ostin tarjouksesta pakastettuja pangasiusfileitä. Täällä hollannissa ilmeisesti aika yleinen ruokakala. Mutta kun aloin googlailla ruokaohjeita tälle, törmäsin erilaisiin keskuteluihin siitä kuinka tätä kalaa ei kannattaisi missään nimessä syödä. Niiden mukaan kala kasvatetaan saasteisessa Mekong-joessa ja kalaan ruiskutetaan hormooneja ja mitähän vielä.
En ole toistaiseksi uskaltanut kokata tästä mitään.
Onko jollain kokemusta tai jotain tietoa tästä?

Tänään vielä luvassa vinkkiä lasten kanssa autoileville.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Linssipata

Meinasin kokonaan unohtaa.
Piti laittaa tänne reseptiä yhteen suosikki ruokaani joka sopii täydellisesti myös tähän kitsastelu teemaan.
Resepti on ollut käytössä jo pitkään mutta jostain syystä olen unohtanut koko ruoan, kunnes pitkästä aikaa tein sitä tällä viikolla. Ja tästä tkkää meillä tuo pienikin mies. Iso ei niin kamalasti.

LINSSIPATA
4-5 annosta

2dl vihreitä linssejä
5dl vettä
2 sipulia
1rkl oliiviöljyä
1rkl paprikajauhetta
1 tölkki tomaattimurskaa
2 perunaa
2-3 rkl tomaattisosetta
yrttisuolaa

Huuhdo linssit. Kuori ja silppua sipulit ja hauduta pehmeiksi öljyssä. Lisää paprikajauhe, vesi, linssit ja tomaatit. Keitä 12-15 minuuttia. Kuori ja palottele perunat ja lisää ne joukkoon. Keitä vielä 12-15 minuuttia. Mausta tomaattisoseella ja yrttisuolalla.


Ohje on lähes suoraan tällaisesta lehtisestä jossa on paljon muitakin ohjeita. En tiedä mistä meille on tullut mutta vanha se on.
Itse teen muuten ohjeen mukaan mutta usein lisään vielä joukkoon porkkanaa ja joskus parsakaalia.

Täydellistä syksyruokaa!

Hermot kiemuralla

Kyllä täytyy sanoa ettei olisi yksinhuoltajuus minua varten. Mies on ollu nyt poissa viisi päivää ja olen suoraan sanottuna aika kypsä. Pojan uhma alkaa olla sitä luokkaa ettei äidin hermot meinaa kestää. Tämän viikon aikana on jäähylle joutunut lelu jos toinenkin. Niin ja pyörä. Mutta mitään vaikutusta ei millään tunnu olevan. Jokailta olen haaveillut rentoutuvani lasillisella viiniä mutta jokailta olen ollut niin väsynyt ettei siinä enää viiniä tarvita rentoutukseen.
Tilanne ei varmasti olisi niin hankala jos meillä olisi täällä normaaleja sosiaalisia suhteita. Ystäviä tai sukulaisia että voisi käydä kyläilemässä. Mutta kun ei ole oikeen kumpaakaan. 
Ja tammikuussa miehellä on todennäkösesti kaksi työmatkaa taas. 
Mutta mitäpä sitä murehtimaan kun ei sille mitään voi.

Ja on meillä pojan kanssa ollut kivaakin kaiken uhmailun välissä.
Esimerkiksi tämä pethotel-peli on pitänyt meidät yhdessä kiireisenä monta tuntia.



Koukuttavaa. En suosittele ketään farmvilleen koukuttunutta lataamaan tätä.
Perjantaina ja lauantaina oli mahtavan lämmin ilma joten oltiin paljon ulkona.
Kamerakin oli perjantaina mukana kun olis saanu niin kivoja syksykuvia mutta akku sitten simahti kolmannen kuvan jälkeen.


En voisi olla enempää tyytyväinen valitsemaamme asuinalueeseen. Kauniit ulkoilumaastot on ihan nurkan takana. Ja polkua riittää jokseenkin niin kauan kun jaksaa kävellä.

Perjantaina kun muutenkin oltiin reipaalla päällä, päätin lähteä kävellen lähellä olevaan huonekalu ja sisustuskauppaan. Ihan vaan katselemaan ja aikaa tappamaan. Kauppa on ehdottomasti yksi suosikeistani täällä. Kahdessa kerroksessa kaikkea ihanaa  Ja kaikille budjeteille. Myös allekirjoittaneen 0-budjetille.
Monet ihanat jutut sain jätettyä taakse mutta jotainhan sinne kassin pohjalle sitten tuli...



Kaksi tällaista mallikirjaa. Toinen lasten rooliasuille ja toinennuken vaatteille ja tavaroille.


Molemmissa paljon toteutettavissa olevia juttuja. Tuo rooliasu kirja nyt tuli vähän myöhässä mutta tuleehan niitä naamiaisia jossain vaiheessa. Ehkä sitten saan aikaseksi näperrettyä itse pojalle asun.


Ja hintaa näillä oli 1,99/kpl. Aika halvat minusta.

Viikon budjetti on vielä laskematta. Kauhistuttaa taas. Kun ei olla ihan menty suunnitelmien mukaan taas. Ja muutama näitä suunnittelemattomiakin on tullut hankittua. Huomenna paljastan kaunistelmattoman totuuden.
Nyt skypesoitto isille, poika suihkuun ja sänkyyn ja äidille viimein se lasi viiniä. 
Olen sen ansainnut!

torstai 3. marraskuuta 2011

Terveisiä jyrän alta

Niinhän ne väittää, että pelkistä sydänsuruista voi tulla fyysisesti kipeäksi.
Mies lähti eilen aamulla kukonlaulun aikaan ja lähes samaan aikaan kun ovi sulkeutui, kuume nousi.
Tosin tauti oli jo muutaman päivän tehnyt tuloaan. Aamuisin voisin tehdä omaisuuden jos työskentelisin viihdelinjoilla...
Tämä sairastaminen miehen työmatkan aikaan alkaa olla lähinnä enemmän sääntö kun poikkeus. Vähän niinkun tunnollinen työntekijä sairastaa aina lomalla, niin tunnollinen kotiäiti sairastaa kun mies on poissa. Onneksi mies ei kovin usein ole tänä vuonna ollut poissa.
Illalla käytiinkin sitten pojan kanssa kaupassa ostamassa vähän iltapalaksi herkkuja.



Äitille mozzarellaleipiä, teetä ja vitmamiinimehua. Rakastan mozzarella-pestoleipiä. Jos saisin nyt päättää mitä söisin viimeiseksi ateriakseni, valitsisin mozzarella-pestoleivän. Poika sai itse valita oman "herkkunsa" ja valitsi viinirypäileet.
Ostin myös testiin "ruisleipää." Tämä suomalainen koneisto vaatii toimiakseen kuituja ja niitä ei juurikaan tavallisissa leivissä ole. Ja kun aldi jostain syystä lopetti ruisleivän myymisen kaupassaan, olen epätoivosesti yrittänyt jokapaikasta etsiä jotain edes vastaavaa. 


Ja nyt onneksi löysin nämä. Eikä ihme ettei aikasemmin ole osunut silmään. Nämä oli piilotettu lähes lattiatasolle... Mutta hyvää oli. Vähän samanlaista kun suomalainen Real. Vatsa kiittää.

Tänään olo oli hitusen parempi ja päätin toteuttaa vihdoinkin pitkään päässä muhineen tyynynpäällisen.


Ja tietenkin piti päästä kuvailemaan heti viimesen tikin jälkeen joten silitys jäi..



Muutaman sentin liian iso siitä tuli eli täytyy muutamalla pistolla vähän kursia kasaan.
Ja silittää.

Puikoillakin on taas silmukoita


Ne lapaset on vieläkin tekemättä...

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kaalilootaa ja hairahduksia

Eilen menttin vähän metsään... Kuvainnollisesti.
Ensimmäinen hairahdus oli väistämätön.

Tästä Riviera Maisonin käsinojapöydästä oon haaveillu jo pitkään.


Meillä kun olohuoneessa kaksi isoa nojatuolia missä yleensä miehen kanssa vietetään suuri osa illoista.
Ja kun sattuu samalla nautiskelemaan lasin viiniä, tai kupin teetä, tai aamusin kahvia niin ei koskaan ole paikkaa mihin laskea lasi/muki. Ja tämmönenhän on enemmän ku täydellinen ratkasu. Ainoo mikä on saanu mut jättämään tän kauppaan on hinta. 29,95€ tais olla hintaa ja omalle budjetille se on vähän liikaa.

Mutta sitten. Pihistelyn jumalat lukivat ajatukseni ja...




nyt meiltäkin löytyy sellainen!




Ja mikä parasta, maksoin omastani 4,99€ sen kolmenkympin sijaan.
Olen erittäinkin tyytyväinen. Kyllä se pihistely kuulkaa kannattaa.

Tänään meillä on ollut tehokas päivä. Ennen kello 14 meillä oli jo pyöräytetty ja laitettu kuivumaan koneellinen pyykkiä, pyöräilty playdateille ja takas, syöty välipalaa ja käyty kaupassa. Meillä kun saatetaan välillä vasta tohon aikaa alkaa miettiä pukeutumista. Poikakin otti pitkästä aikaa päikkärit, niin reippaita oltiin.

Pitkästä aikaa väänsin tänään kaksi ruokaa. Pojille kanaa ja riisiä ja itselle kaalilaatikkoa.
Luomukaali oli viime viikolla tarjouksessa ja siitä se ajatus sitten lähti.

Reseptin löysin marttojen sivuilta.


Mehevä kaalilaatikko

n1/2 kg kaalia
3 porkkanaa
2 sipulia
2rkl öljyä
1 1/2 dl tummaa riisiä
1 1/2rkl siirappia
1 tl suolaa
pippuria
oreganoa ja meiramia
3-4 dl kasvislientä
2 dl juustoraastetta

Kuumenna 3 dl vettä kiehuvaksi, lisää 1/2 tl suolaa ja riisit.Anna riisin kiehua n 10 min, eli kunnes vesi on imeytynyt.
Suikaloi kaali, raasta sipuli ja porkkanat.Hauduta kasviksia n 10 min öljyssä pannulla.Lisää mausteet ja riisi.Sekoita ja laita uunivuokaan kerroksittain juustoraasteen kanssa.Jätä kolmannes raasteesta vuuan pinnalle ripoteltavaksi.Kaada kasvisliemi vuokaan, ja paista 175 asteessa ensin 25 min ja lisää juusto pinnalle.Jatka kypsennystä vielä parikymmentä minuuttia.


Ja hyvää tuli. Meiltä vaan ei sitten löytynytkään enää tota siirappia, että se oli ainoo mikä jäi uupumaan reseptistä. Ja juustoa laitoin vaan päälle. En väleihin.


Huomenna jään viikoksi kaksin pojan kanssa kun mies lähtee työmatkalle Bosniaan ja Italiaan. Pitkään aikaan ei miehellä ole matkoja ollutkaan joten saa nähdä miten tämä mamma pärjää.