perjantai 20. huhtikuuta 2012

Mallina

Meijan perheen miehet lahti tanaan suomeen. Ja vaikka lahtivatki aikasin aamulla, eivat vielakaan ole perilla. Pienia viivastyksia on ollu matkalla ja molemmat matkalaiset kuulosti puhelimessa vasyneelta. Olisin niin halunnut olla mukana. Harmittavasti vaan pomo kertoi maanantaina olevansa loppu viikon poissa ja tyoasioiden tavoittamattomissa ja mies sai varmistuksen tyomatkalle tiistaina.
Mutta ajattelin kysya maanantaina jospa saisin itse muutaman paivan lomaa ja menisin perassa. Miehen tyokaveri lentaa suomeen tiistaina ja ajattelin ankeytya samalle lennolle jos vaan tilaa on niin eipa tarvitse matkustaa yksin.

Mutta nyt ainakin taman viikonlopun olen ihan issekseni.
Ajattelin vahan hemmotella itseani shoppailulla, hyvalla viinilla ja vaahtokylvylla.
Shoppailuun otin tanaan varaslahdon ja starttasin toista muutamaa tuntia aikasemmin kun piti.
Ensin pistaydiyn Intartuinissa eli puutarhakaupssa. Piti hakea vahan pihakukkia ja muutama ruukku hurjasti kasvaville paprikan ja tomaatin taimille.
Pihajuttujen lisaksi tuolla myydaan kaikkia ihania sisutusjuttuja ja jotain pihalle kuulumatonta tuli munki ostettua.

Puutarhajuttujen jalkeen suuntasin yhteen lemppari sisustuskauppaan josta oon varmaan joskus aikasemminki kertonu. Woonstoressa on kaikkea kaikille. Vahan niinkun Ikea. Mutta parempi jos multa kysytaan. Joskus kayn siella vaan vaeltelemassa ja keraamassa ideoita. Nyt kuitenkin annoin itselleni luvan ostaa jos jotain kivaa tulisi vastaan.


Metallisia koreja oon jo pidempaan halunnu mutta niita ei juurikaan ole saatavilla tai ne on liian kalliita. Mutta nyt natsas.


Kolmen korin setti ovh 55€ ja nyt alennuksen jalkeen vajaat 20€. Tykkaan.


Saa nahda mihin paatyvat lopulta mutta eikohan naille joku tarkotus loydy.


Naita talolyhtyja nakyi monessa blogissa varsinkin joulun aikaan mutta tanne ne tuntuvat rantautuvan vasta nyt. Ja kaksi tarttui matkaan kerralla. Isompi 9,99€ ja pienempi 2,50€.


Vahan mietityttaa josko maalaisi ne valkoisiksi. Vaiko eiko?
Kivoja kuitenkin.

Talon numero joka meilta viela puuttui loytyi kolmella eurolla. Alkuperainen hinta oli 25€.




Ja viela pieni sopo naulakko.


En tieda mihin sen laittaisin mutta en voinut kauppaankaan jattaa kun oli niin ihana. Ja viimeinen.

Huomenna suuntaan Rotterdamin keskustaan. Pitaisi loytaa joatain kivoja kesaisempia vaatteita. Tuntuu etta kaytan samoja vaatteita jokapaiva toissa ja alan kyllastya. Samalla ajattelin kayda torilla hakemassa vetoketjuja ja kankaita.

Loppuun viela paivan hauskin juttu.
Puutarhakaupassa luokseni kaveli yhtakkia mies ja nainen. Kyselivat olisiko 10 minuuttia aikaa. Ajattelin etta joku asiakaspalvelukysely. Mutta ei. Kysyivat kavisiko mulle etta ottavat muutaman kuvan kun katselen ELHO merkkisia tavaroita... Ja ajattelin etta mikas siina. Katselin, pyorittelin ja nayttelin kameralle tavaroita ja hymyilin. Ei mennyt kauaa. (Luultavasti en ollut kovin hyva)
Sen jalkeen muutama kysymys tuotteista, allekirjoitus paperiin ja sain menna.
Vaivan palkaksi sain kortteja ja 20€ lahjakortin kauppaan.


Paivan pelastus.

Kaikille mukavaa viikonloppua!



perjantai 6. huhtikuuta 2012

Remppaa

Heipa hei.
Taalla taas pitkasta aikaa. Viikot menee ohi hujauksessa ja viikonloput lataillaan akkuja ja tehaan kaikkea mita ei viikolla ehdi. Ensi viikosta onneksi viimein alkaa mulla nelja paivanen viikko. Saan keskiviikot olla pojan kanssa kotosalla.

Viimesen kirjottelun jalkeen on tapahtunu kaikenlaista. Hyvassa mielessa.
Ja vuosi tuli bloggajallekkin mittariin lisaa. Mutta numeroitahan tuo ika vaan on.

Ja vihdoin ja viimein meilla potkastiin (tai repastiin jos ihan tarkkoja ollaan) eteisen remontti kayntiin.
Yhtena sunnuntaina vaan aloin repia tapettaja seinasta. Ja siita se idea sitten lahti.


Pieni mies on tietysti tohinassa mukana. Ja valilla avusta on enemman haittaa kun hyotya. Mutten tohdi kieltaakkaan. Ja mitas siita jos muutamat vaatteet on maalissa. Eihan sita voi muistaa kun hetken etta seina on juuri maalattu.


Vaikka valilla meinaa tulla epatoivo, nayttaa eteinen jo nyt paremmalta kun ennen.
Poissa on synkat panelit ja kamalan vihreat tapetit.
Meilla on viela mietinnassa maalataanko seinat vai tapetoidaanko.
Tapettia haluisin mutta taalla tuo tapettivalikoima on aika rajallinen.


Portaista revittiin pois kamala vihrea kokolattiamatto. Kuka edes keksii paallystaa rappuset kokolattimatoilla??? Ihan kamala homma. Ja viela ylakerran portaat tekematta.

Vaikka tarkotus oli vaan aluksi remontoida eteinen, on homma vahan lahtenyt kasista ja levinnyt keskimmaiseen kerrokseen. 
Koko homma valmistunee taman vuoden puolella.
Saatan tanne paivitella edistysta. Mikali sellaista tapahtuu.