Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsille. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsille. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuun ensimmainen

Ma oon niin huono tassa. Ensin ma kuukausia mietin etta on liian aikasta alkaa hehkuttamaan joulua. Suunnittelemaan kortteja, lahjoja, ostamaan koristeita ja hommaamaan kalentereita.
Ja aina kay nain: luen facebookista etta huomenna on ensimmainen paiva joulukuuta. Miten taa taas nain meni?
Vanhemmalle pojalle sentaan oli kalenteri. Jotain sentaan opin viime vuodesta kun legon kalenterit oli loppuunmyyty siina vaiheessa kun ma herasin tahan kalenteri hommaan.
Pienempi jai tana vuonna ilman.. Ja melkoinen paska aiti fiilis on talla hetkella. Kylla ma jossain kohtaa viime viikolla pikaisesti mietin etta pitas jotain keksia mutta kaikessa kiireessa se jai.

Joulu on mun rakkain juhla-aika ja haluaisin juhlistaan sita ihan koko kuukauden mutta jotenkin on taas sellanen tilanne etta joulu karsitaan kasaan siita mita saadaan.
Kaikki joulutarvikkeet on meinaan edelleen siella kontissa tulossa joka on jossain. Talla hetkella nayttaa toivottomalta saada tavararoita tanne jouluksi. 
Ja blogia pidempaan lukeneet tietaa mun taipuvuuden pihistelyyn joten kaiken ostaminen uutena ei oikeen nappaa. (tulee taas kuitenkin alennusmyynneista haalittua sita sun tata joulukoristetta)

Jotain jouluista on kuitenkin saatava. Muutama koriste on jo tuloillaan. Esittelen niita kunhan ovat esittelykunnossa.

Ja yhden uuden perinteen sain lapsille aloitettua. Tahan ma oon tormanny ekan kerran muutama vuosi sitten jossain blogissa ja olen halunnut toteutta sen meillakin.


Elf on the shelf muutti meille eilen. Loysin tan paketin jo kauan sitten Costcosta mutten raaskinut ostaa. Eilen jaljella oli enaa kaksi naita joten oli pakko napata meille toinen niista. Pakettiin kuului kirja ja tonttu. Tonttuja oli saatavilla seka tyttoja etta poikia.
Niille jotka tarinaa ei tieda on tontun idea se etta tonttu tulee taloon joulukuun ensimmainen paiva "vahtimaan" lapsia. Tonttu tekee joka yo retken korvatunturille raportoimaan joulupukille lapsien tekemisesta. Joka aamu tonttu on uudessa paikassa josta lapset saavat sen etsia. Pinterestissa on paljon kivoja ideoita mita tonttu oisin kotona puuhaa.

Meilla tonttu, joka nimettiin Elfieksi, oli viime yona etsinyt pojan joulukalenterin ja odotteli innoisssan sen avaamista aamulla.


Minnekkahan sen ensi yona laittais...

perjantai 23. lokakuuta 2015

Glitter kapy

Aikaisemmin talla viikolla minun ja mieheni vieraillessa vanhemman pojan mahdollisesti tulevassa koulussa, pojat olivat meita muuttoasioissa auttavan tadin kanssa viereisessa puistossa. Tutustumiseen ei meinaan saanut ottaa lapsia mukaan. 
Kierroksen paatyttya mentiin hakemaan lapsia ja vanhempi poika oli kerannyt kaikki loytamansa kavyt kasaan. Ja tietenkin kaikki olisi pitanyt saada mukaan. Muuten oltais varmaan otettu mutta kavyt oli valtavia joten rajoitettiin maara vaan yhteen.

Muutaman paivan kapya pyoriteltyaan poika kertoi tietavansa mita kavylla tehdaan. Joulukoriste. Kimaltava joulukoriste. Joten eipa muuta kun askartelukauppaan.


Paljon siina oli hommaa 7 vuotiaalle mutta tarmokkaasti liimaa ja glitteria leviteltyaan tuli vihdoin valmista. Ja tottakai se oli minusta todella upea.


Nyt nayttaa silta ettei meidan muuttokuorma ehdi tanne ennen joulua joten se vietetaan tassa valiaikasisessa asunnossa. Niinpa meilla ei siis ole ensimmaistakaan joulukoristetta. 
Tai no siis nyt on. Voidaan kai sanoa etta jouluvalmistelut on meilla jo aloitettu.
Mites muilla?

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Se aika vuodesta

Tuli taas se paiva kun lelukaupat julkaisi paksut uudet kataloginsa.
Yksi tuli ihan kotiin kannettuna, toinen tarttui mukaan kauppareissulla.


Niita on nyt plarattu moneen kertaan. Edes takas.
Mietitty kuumeisesti. Tama vai tama? Vaiko sittenkin..?
Kunnes viimein on paasty jo tahan pisteeseen


Kirje joulupukille on aloitettu. Toivomuksiaan vahvistamaan poika leikkasi kuvat irti ja liimasi nekin paperiin. Etta varmasti pukki tietaa mita taalla odotetaan.

Aitinkin toiveet lapsi olis halunnu merkita samaan kirjeeseen mutta kuulemma halit, pusut ja paremmat kaytostavat lapsille, ei ole oikeita joululahjatoiveita ja saan miettia viela.

Mulla jo melkeen nousi tuskanhiki pintaan. Suurinosa toiveista kun nayttaa olevan suurenlaisia...

Miten muissa perheissa? Joko joululahjatoiveet on selvilla?

Edit: Home Sweet England blogissa arvonta jonka palkintona ihan blogi muistio. Etta klik klik sinne vaan osallistumaan arvontaan!!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Lapsi on terve ku se harrastaa

Nyt alkaa pikkuhiljaa olla arki taas taydessa vauhdissa.
Koulun alottamisessa ei onneks ollu suurempia mutkia. Ja tanaan jopa kuulin etta koulussa on kivaa.
Vaikka onneks toi poika on kylla ollu innokas oppija. Se vaan se alku taalla Englannissa tokki pahasti mutta nakojaan senkin yli on nyt paasty.

Lapsen harrastuksista meilla on ollu paljon puhetta. Poika kun on tota aktiivista sorttia ja rakastaa kaikenlaista urheilua niin ollaan mietitty etta pitasko sitte keksia nyt syksyks jotain lisaa.
Jaakiekko ja uintihan meilla on vaan ollu tahan asti.
Nyt koululta tuli ilmotus heidan tarjoamista harrastusmahdollisuuksista ja paatettiin lisata palettiin viela judo ja jalkapallo. Molemmat siis pojan itsensakkin hyvaksymat.


Naa on siis molemmat koulun tiloissa ja on tosi katevaa etta poika voi vaan jaada sinne "ylimaaraiseksi" tunniksi eika tarvi siis lahtea mihinkaan erikseen kuljettamaan.

Taa on nyt vahan tallanen kokeilu etta kuinka paljon voin antaa lapsen harrastaa. Ja etta mita han nyt sitten itse haluaa harrastaa. Varmasti moni voi kauhistella kuinka paljon harrastuksia 6-vuotiaalla. Ehka itsekkin ulkopuolisena voisin kauhistella. Mutta tosiaan ma tai me halutaan tarjota lapselle erilaisia mahdollisuuksia ja yritetaan pitaa se aktiivisena kun intoa kerran riittaa. En tiia mika ton lapsen maksimi on kun ei kerran 8 tunnin urheilukerhokaan vasyttany vaan pelaamaan ois kotonakin pitany paasta.
 Noi koulun jutut voi helposti pudottaa pois jos tuntuu ettei jaksa tai ei vaan halua jatkaa. Uinti ja kiekko tuskin tulee jaamaan pois.


Miten teijan lukijoitten lapset? Harrastetaanko teilla kuinka paljon? Ja mita?


Miks ei kukaan kertonu mulle etta Klikkaa mua LOPPUI??? Mun tiistai-ja keskiviikkoilloilta putos taysin pohja eilen ku tajusin tan. Enka ma ehtiny yhtaan varautua henkisesti. Ja jotenki toi Iholla ei sytyta.... Mutta katottava on silti

lauantai 6. syyskuuta 2014

Lapsen tekemaa taidetta

Eihan sielta mitaan Iholla eilen tullukkaan. Jouduin senkin ajan sitte roikkumaan Pinterestissa.
Yritin kylla ettia jotain suomalaista katottavaa mutta mikaan ei oikeen iskeny. Mita muuta voitte suositella kun Klikkaa mua ja Iholla?

Me saatiin mies tanaan onneks kotiin. Molemmat pojat oli aivan innoissaan. Ja minakin tietty. Pakko myontaa etta kylla mua noi lentamiset viime aikasten tapahtumien takia vahan meinaa jannittaa.
Tuliaisia ei tullu. Tai ainakaan mulle. Mies toi mukanaan jotain kekseja ja mullehan niista ei oo mitaan iloa tan herkkulakon takia enka muutenkaan oo mikaan keksien ystava.


Pojat oli iskan kimpussa suurimmaks osaks niin ma sain vahan puuhailla omiaki juttuja.
Sain viimein tehtya valmiiks yhen jokusen viikon suunnitelmissa olleen pienen projektin.
Joskus viikkoja sitten laitoin pojan piirtamaan paperille elaimia ja jottei homma ois liian helppo niin kasin sen myos leikata paperista irti.
Niista tuli musta hienoja ja halusin ne naytille. Mutta kun naa mun kaikki suunnitelmat nykyaan menee kaavalla: keksi idea, etsi tarvikkeita, loyda niista yksi, loyda toinen mutta unohda mihin laitoit ensimmaisen, unohda koko idea ja lopulta viikkoja myohemmin toteuta niin tassa on vahan kestany.


Poika halus viela jokaisen kohdalle kirjottaa mika mikakin on niinku se ei ois taysin selkeeta muutenkin.



Kehykset on joskus ostettu ikeasta ja en sopi taydellisesti tahan.
Ja sainpahan kertoa miehelle etta niin vaan tuli taas kayttoa jollekin sen mielesta turhalle ostokselle.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Paha ilkea aiti

Ma sitte lykkasin lapseni sellaselle "aktiivileirille." Varmasti saisin huutia yhella jos toisellakin keskustelupalstalla jos siella menisin tata kertomaan. "Miks aiti joka on kotona vie lapsensa muiden hoidettavaks? Ja viela kesalomalla?" No mina tietty. Toivon mukaan mua ei taalla kuitenkaan ihan alas ammuta.
Kyse on siis sellasesta paivatoiminnasta. Aamulla viedaan ja puol kuudelta haetaan. Ohjelmassa niilla on kaikenlaista urheilua maan ja taivaan valilta. Mm. tunti uintia jota mun lapsi rakastaa.
Ma ajattelin etta taa olis meita molempia ajatellen hyva ratkasu. Niinku ma jo aikasemmin kerroin niin mulla ei aika riita vasyttamaan ton aktiviteetin tarvetta. Ja se sitten kyllastyneena kattoo muuten paivat pitkat telkkaria ja pyytaa saada pelata NHL:aa meijan nakki ja kirves aikasella x-boxilla.
Ma ehin tanaan jo potea moneen kertaan huonoa omaatuntoa tasta. Pelkasin etta kun meen sita hakemaan niin siella on mua vastassa itkeva ylivasyny lapsi. Ehdin jo paattaa etten viekkaan sita enaa loppuviikkona sinne. Mita ma oikeen ajattelin kun paatin sen vieda sinne?
Kakunkin kavin ostamassa jalkiruokaks ku oli niin huono omatunto.
Mutta.
Mua ei odottanukkaan itkeva ylivasyny lapsi. Vaan mikssajonyttulit-lapsi. Taynna virtaa. Juoksi lahes koko matkan kotiin. Ja illan ruinas iskaa takapihalle pelaa.


Ma en ihan oikeesti tieda milla ton lapsen saa vasytettya. Ei varmaan millaan.
Ja tosiaan huomenna mennaan uudestaan. Ihan turhaan hermoilin.

Taalla muuten taa kesaloma-ajan toiminta on kylla jarjestytty mun mielesta tosi hyvin.
Suomessahan aina vanhemmat tuskailee kesalomalla etta miten kaiken saa hoitumaan kun lapsilla on pitka loma ja vanhemmat joutuu olemaan toissa. Jotakin ohjemaa kasittaakseni on mutta vahemman varmaan sellasta kokopaivan toimintaa. Korjatkaa jos oon vaarassa.
Mutta taalla tuntuu olevan kaikille jotain. Urheilua, leipomista, taidetta,askartelua, melkeen mita vaan.
Tietysti kaikki siis maksaa mutta hinnat on musta varsin siedettavia.
Jalkapallokoulu viime viikolla oli muistaakeni £13/paiva ja taa urheilu on £26/paiva. Ja jos varaa koko viikon niin ne on yleensa halvempia.
Etta tasta ilmanen vinkki sellasille jotka tykkaa lasten kanssa touhuta.
Jarjestakaa niille loma-ajoille maksullista toimintaa! Varmasti moni vanhempi laittas mieluusti lapsensa tallasiin sen sijaan etta tuskastelee kuka ja miten ja missa olla lapsen kanssa lomalla.

Ma oon koukuttanu taas itteni yhteen suomalaiseen sarjaan.
Kuka arvaa mihin?

tiistai 12. elokuuta 2014

Pirulliset muumit

Nyt tulee tunnustus jolla ma varmaan menetan ne viimesetkin lukijat.
Mutta. Ma inhoon muumiastoita. Tai no en varsinaisesti niita astioita vaan sita kerailyhuumaa. Musta on hullua etta ihmiset maksaa kauheita summia jostain mukeista ja kupeista jotka on ihan samoja kuppeja kun ne perus kokot(ko?) mutta niihin on vaan muutamalla sentilla painettu kuva. Ja viela parhaassa tapauksessa Thaimaassa.
 Ja kylla ne musta on kivoja. Mutta ku niita on kaikilla. Ja niita oikeestaan pitaakin olla kaikilla. Suomalaisilla. Ja varsinkin ulkosuomalaisilla.
Ehka ma oon vahan kaksinaamanen tan asian kanssa koska ma ite taas kerailen melkeen mita vaan arabiaa. Jotka kanssa on tehty Thaimaassa. Mutta ma en osta niita oikeestaan ikina tayshintasena ja saan niita yleensa aina lahjaksikin. 

Mutta siis niihin muumeihin.
 Meilla on ollu muutama muumiastia jotka pappa on pojalle ostanu. Ja meilla kylla tykataan muumeista tottakai. Oon vaan paattany etten niita ikina itse osta.

Kunnes sitten kotikaupunkini Anttila lopettaa ja siella oli loppuunmyynti...


Me oltiin siella aitin kanssa ihan vaan kiertelemassa ja kattomassa josko jotain tarpeellista olis halvalla. Kun sitten nain yhen hyllyn luona kamalan maaran naisia jotka haslas ja hoslas siina ja kaikilla kilisi koriin jotain. Hetihan ma ajattelin etta tuolla on pakko olla jotain ostamisen arvosta. Maailman viimeinen pala leipaa kenties..
Ja kun paasin sitte vahan lahemmas kattoo niin muumiastoitahan kaikki siella hamstras.
Ja kylla mulla kavi (kai) mielessa etta en ma noita tartte mutta jotenki se huuma sitten tarttu muhunkin. Muumiastioita "halvalla". Pakko siis ostaa.

Vasta aitille paastyani ma ihmettelin etta mitas hittoa tassa nyt oikeen kavi?
Ja miten ma tan selitan mun miehelle?
5 kulhoa ja 3 mukia ja yks ateriasetti. Huh huh.

Oli mulla ollu nakojaan joku pieni logiikkakin naita hamstratessa.

Pojille omat mukit ja kipot.
Isolle poliisimestari siita syysta etta siita on tullu kauhee kielikello.
Ja pienelle hosuli kun siita on tullu niin hirvee hosuja. Uutta pitas oppia kokoajan vaikkei vanhakaan oo viela ihan hanskassa.


Pienelle taa ateriasetti. Kun isompikin sai syntyessaan omansa. Tosin ei muumia.


Naa kolme kippoa ja muki on sitte vahan arvotus.



Ton yhen kipon nimi on muutto etta se on kylla enemman ku sopiva meille. Mutta oltas varmaan tultu toimeen ilmanki. Varsinkin ku tilasta on muutenki puutetta.

Sellanen tunnustus talle paivalle. 
Mites te lukijat? Loytyyko muumiastoita?

torstai 26. kesäkuuta 2014

Sophie

Kaikki joilla on lapsia varmaan tietaa Sophie-kirahvin.
Ma kun en aina ole niin muodin huipulla niin en oo oikeestaan tienny etta Sophie on melkonen hitti. Tai ainakin oli.
Ma nain sellasen ensimmaista kertaa vuosia sitten ja ajattelin etta jos joskus saan vauvan niin taidan ostaa sille tollasen. Se oli niin kivan retron nakonen.
Sen osto on nyt sitte kummitellu mielessa pikku N:n syntyman jalkeen mutta jotenki se hinta sai aina jattamaan sen kauppaan.

Nyt kun meilla tehaan hampaita (toivottavasti) ja kaikki menee suuhun eika mikaan jo olemassa olevista puruleluista kelpaa paatin nyt kuitenkin investoida siihen.
Kavin lapi nettisivuja mista se kannattaisi ostaa ja lopulta paatin kavella paikallisen Mothercare kauppaan ja ostaa sen sielta. 


Naistahan on saatavilla kaikenlaisia lahjapakkauksia ja noita Sophietakin on erilaisia mutta ma paadyin tohon ihan perinteiseen. £12.95 oli aika perushinta joka kaupassa talle. Tilaamalla olisin saanu tuotteen halvemmalla mutta postikulujen kanssa hinta olis ollu suunnilleen sama. Tai korekampi. Plus etta en olis jaksanu odottaa etta se tulee kun oon tallanen kaikkimullehetinyt-tyyppi.


Sophie on nyt ollu meilla viikon ja on otettu hyvin vastaan. Sita jaydetaan nyt sitten paivittain ja yritan pitaa sen aina jossain lahettyvilla etta pikku N syo mieluummin sita kun vaippoja tai lehtia. (tai roskia mita se luulee loytavansa meijan lattialta)

Kerrotaan nyt viela etta mun alkuviikon lupaukset on pitany aika hyvin.
Kuntoilu on alotettu taasen. Olo on hyva mutta lihakset tykkaa kyttyraa.
Meilla ei oo ollu talla viikolla jauhelihasta tehtya ruokaa ollenkaan. (Soijarouhettahan ei lasketa..)
Siivous on... alotettu. Siina maarin olen tyytyvainen etta sain muutaman tavaran laitettua myyntiin ja myytyakin jotain. Jei mina!
Ja ostoksia. Tasta saan vahan sapiskaa. Ostin meille uudet muoviset viinilasit. Esim. piknikille. Tarviihan sellaset vai mita? Ja ne oli alessa mika kai oli sanomattakin selvaa.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kohaa ja kakkua

Sunnuntai-iltaa sinne. Taalla viela nautitaan viimesista viikonlopun hetkista.
Lapset on syotetty, kylvetetty ja saatu nukkumaan. Ma katon viela hetken frendeja ja nautin hiljasuudesta.
Ma oon saanu jonku popon. Joka oikeestaan kiersi meilla kaikilla ja nyt vaan mina ja mies kohitaan.
Mulla lahti perjantaina melkeen kokonaan aani ja nyt se pikkuhiljaa palailee. Lauantaina oli ihan veto pois ja tein vaan kaiken pakollisen enka muuta.
Joten meilla ei kovin janna viikonloppu ollu. Mutta ei haittaa.

Sain vihdoin nykerrettya pienimmalle pienen pallomeren. Tuntuu olevan aika huippujuttu. Isommankin mielesta joka omaksi harmikseen ei altaaseen mahdu.


Meilla ei ilma oo suosinu viikonloppuna vaikka viikolla saatiin nauttia auringosta. Joten ei oo kylla harmittanu sairastaa sisalla.

Isompi poika sai ensimmaisen kouluviikkonsa kunnialla loppuun. Muutama pieni pomppu oli matkalla mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Ja kehujakin tuli.
Halusin jotenkin palkita pienen koululaisen ja koska en halunnut ostaa mitaan kysyin kavisiko jos leipoisin jotain palkinnoksi. Ja vastaus oli etta kakkua.
Ostin kerran lastenkakkukirja ja sita ollaan ahkerasti selattu ja tilauksessa on jo melkeen jokainen kakku. Nyt poika sai sitten valita yhden.


Ja tata toivottiin


Ja tallasen ma sain aikaseks


Ei ihan niin hieno kun kuvassa. Piti vahan improvisoida tarvikkeiden puuttuessa.
Mutta taa oli kuulemma muumien talvilinna


Lapsi oli palkinnostaan innoissaan. Se oli tarkeinta.

Huomenna taas paluu arkeen. Viela n.4 viikkoa ja alkaa kesaloma. Eika meilla oo vielakaan lukkoon lyotyja suunnitelmia. Suomeen ainakin. Todennakoisesti.
Joko teilla on koko kesan kuvio selvilla?

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kirpparilta loydettya

Hollannissa asuessa valittelin kirpputorien puutetta. Rakastan kirpputoreilla pyorimista ja loytojen tekemista.
Taalla Englannissa sain onneksi palata rakkaan harrastukseni pariin. Jo ensimmaisena paivana loysin tosta melkeen kivenheiton paasta kirpputorin. Tai oikeestaan charity shopin. Toimii siis samalla periaatteella kun suomessa esim. Fida tai Kontti. Ja sehan on viela parempi. Saa tehda halpoja ostoksia ja tekee viela hyvaakin. Ja naissa hyvantekevaisyyskaupoissa on se hyva puoli etta hinnat on usein tosi alhaisia. Vaikka toki eroavaisuuksiakin on. Joissain kaupoissa esim. kirjat maksaa enintaan £2 kun taas toisessa hinnat on alkaen tuo £2. Kolme kuukauden jalkeen mulle on muodostunu jo ne omat lempparit missa tulee piipahdettua lahes viikottain.

Tassa on nyt viimesimpia loytoja.
Maanantaina kavin tossa lahikirpparilla josta yleensa kannan kotiin luettavaa itselle ja pojalle. 
Nyt sielta tarttu vaatteita pienimmalle. Se kun alkaa kasvaa ulos jo nykyisista vaatteistaa enka oo ehtiny viela kaivaa esiin kaikkia seuraavan koon vaatteita.

Kolme paria housuja.
Tosi siistissa kunnossa. Kahdet muistaakseni Zarasta. £1,50 yhteensa.


Pari paitaa. Paakallohuppari oli musta sopo. Hetken mietin etta onkohan se tyttojen mutta vaikka olisikin niin se sopii myoskin pojalle. Naa oli £1 yhteensa


Taa on aika siina ja siina mahtuuko. Ja nain kuumalla ei edes tarvita. Mutta jos jaa kayttamatta niin voin antaa eteenpain.


Lelut on sellasia mita ma ostan pojille ihan liikaa. Mies valilla kyseleekin etta eiko mulla ollu lapsena leluja kun nyt haluun hukuttaa omat lapseni niihin. Mutta olihan mulla. Varmaan omankin aitini mielesta liikaa.
En vaan osaa olla ostamatta jos loydan edullisesti. Varsinkin legot ja duplot on niita mita kasaan meille.
Ja tahan asti meilla ei ollu megblokseja mutta nyt on. Loysin kasan niita enka voinu jattaa ostamatta. Paketissa oli jopa toimiva Nalle Puh juna joka nyt on molempien poikien lemppari.
Taa paketti tais olla joku Nalle Puh setti plus muita palasia.


Samasta paikasta raahasin myos kassillisen Little People tyyppeja ja osia.
Ne on viela pussissa odottamassa pesua. Pienin laittaa kaiken nakemansa suuhun joten puhditus on ihan paikallaan vaikka ne siisteilta nayttaakin.


Taa loyto on jo vahan vanha mutta yks lemppareista.
Me kaytiin yks viikonloppu lastentarvikekirppiksella kun mies oli tyomatkalla. Loyty sielta muitakin leluja mutta ne on nyt jossain missa lie. Taa tapahtuma oli musta mahtava. Kaikki myytavana olevat tavarat oli tosi siisteja ja ehjia ja useimmat tosi halpoja. Oon yrittany karkkya jo seuraavaa kirppista tassa lahella mutta taytyy odottaa ens kuuhun.
Mutta siis nappasin sielta mukaani tallasen Brion mopon(?). Tykastyin siihen (ja hintaan) niin paljon ettei mua ees harmittanu raahata sita ja kolmea kassillista tavaraa taydessa bussissa.


Pikkunen ei talla ihan viela ajele mutta isompi on huristellu silla tassa minikodissa niin etta saan olla tyytyvainen jos on viela ehja kun pienempi on tarpeeks iso.
Meilla oli kaks tallasta potkuttelujuttua jotka perittiin miehen siskolta mutta ne on johonkin jaany muuttojen seassa.

Onko muita kirpparihulluja? Oisko meille joku tukiryhma? Anonyymit kirpputorihullut?

Meilla paistaa aurinko ja pieni nukkuu. Taidan olla laiska ja ummistaa silmat hetkeksi ja nauttia rauhallisuudesta. Tai plaraan Pinterestia siihen asti etta koneen akku loppuu....




keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Leikkikauppa/keittio

Tamakin aihe on ollu listalla jo kesasta lahtien.
Tuskin kukaan enaa muistaa mutta kesalla tehtiin miehen kanssa yhdessa pieni projekti pojan huoneeseen. Mina ideoin ja mies toteutti.
 
Poika on pienesta pitaen tykanny leikkia keittiojuttuja ja kauppaa. Ja kun lahikaupassa oli lapsille suunnattu kampanja jonka valikoimaan kuului kaikkea kauppan liittyvaa, ei meilla mennyt paivaakaan etteiko oltais kuultu sita "makin haluun oman kaupan"-narinaa. Ja niinpa paatettiin sitten etta rakennetaan pojalle ihan oma kauppa johon saadaan keittiokin mahdutettua.
Yhen lauantain se vei ja tallanen siita sitten tuli.
 
 
 
Katon kankaan ostin Ikeasta ja ompelin reunaan kanttinauhaa.
 
 
 
 
Tavarat on suurilta osia kaupasta haalittuja mutta jotain itsetehtyakin on sinne paassy.
Niista lisaa myohemmin.
 
 
Kauppa toimii siis myoskin kahvilana josta saa jos jonkinlaista poperoa.
 
 
Voi myos maksaa kortilla.
 
 
 
Nama mandariinikorit oli taydelliset tahan tarkotukseen.
 
 
Sellanen.
Viela on mielessa monta juttua mita tonne olis kiva vasata kunhan ehtii.
Mutta hyvin on kelvannu noinkin. Paikka on ahkerassa kaytossa ja vierailevien lasten suosiossa.


maanantai 20. elokuuta 2012

Smartgames

Antwerpenin reissulta piti tietenkin tuoda pienimmalle muutakin kun suklaata. Suklaalla kun ei pahemmin voi leikkia. Ja kaupunkia kierrellessa tormattiin Kidslab nimiseen kauppaan. Ja paikka oli melkonen taivas niin lapsille kun lapsenmielisillekkin. Mutta meilla oli aika vahan kortilla ja piti akkia valtavasta valikoimasta paattaa mita vieda.

Tormasin sitten naihin Smartgameihin. Ja pikaisesti lukaisin ohjeet lapi ja ajattelin etta kuullostaa hyvalta, otetaan mukaan.



Mutta kotona vasta tutustuttiin pojan kanssa tarkemmin pelin ideaan.
Ja idea oli simppeli. 48 pelipohjaa ja 6 muovista palaa.
Tarkoituksena saada kalat veden paalle ja jaakarhut jaalohkareelle. Ja tietenkaan kukaan ei saa olla eskimon paalla.
Helppoa eiko?


Pohjia on nelja eri tasoista. Starter, Junior, Expert ja Master. Ja peli on trakoitettu 6-99 vuotiaille. Siis lahes vauvasta vaariin. Ja pelialusta toimii myos sailytyslaatikkona alustoille ja paloille.


Pelin idean ymmarrettyaan poika on tehnyt sita suunnillee joka paiva. Uudestaan ja uudestaan. Ja vaikkei tama olekkaan siita kylmahermoisimmista paasta, ei yhtaan raivokohtausta ole pelin tiimoilta tullut. Samaa ei voi sanoa aidista joka ylpeasti paatti kokeilla Master-tasoa ja kymmenen minuutin pyorittelyn jalkeen kirosi pelin alimpaan....


Tama on hauskaa vaihtelua niille perinteisille palapeleille. Ja tasta riittaa iloa (ja harmaita hiuksia) vahan vanhemmillekkin. Hintaa talla oli vahan yli 20€.
Jos ei Belgiaan asti halua lahtea pelia hakemaan niin taalta loytyy suomalaisia jalleemyyjia.