Maaleja

Olen tassa jo muutaman viikon pyoriskellyt toissa yhden ja saman tehtavan parissa. Tai ongelman. Olen aloittanu jo sen sata kertaa kuitenkaan koskaan saamatta valmiiksi. Pelkka ajatuskin ahdistaa.

En osaa. Ei mun juttu.

Mutta enaa en voi vaistella. Homma pitaa olla valmis ennen perjantaita.

 

Eika kyse ole mistaa sen kummemmasta kun tavotteiden asettamisesta.

Goals. Niita pitais kovasti pomolle luetella.

Mutta kun ma en oo yhtaan hyva tallasissa. Perus suomalaisena itsensa arvioiminen on erittain vaikeeta.

Eika mulla oikeestaan edes ole mitaan sen suurempia tavotteita. Toiden suhteen siis. Toisin kun rakas mieheni en ole yhtaan urahakuinen. Painvastoin.

 

Tykkaan kylla kayda toissa. En tietenkaan joka aamu riemusta kiljuen heraa 5.40 mutta toissa on yleensa aika kivaa. Ja olen saanut oppia paljon ja saanut paljon vastuuta. Mika tietysti motivoi ja tekee tyosta mielekasta. Koskaan ei ole kahta samanlaista paivaa. Eika ne tyokaveritkaan yhtaan hassumpia ole.

Ja tietenkin haluan jatkaa samaan malliin. Olla lojaali tyontekija jolle uskaltaa antaa haastaviakin tehtavia. Ja kylla haluan edelleen kehittya ja menna niin pitkalle kun omat rahkeet riittaa. Muttei maailma siihen kaadu vaikkei tyosuhdetta enaa huhtikuussa jatkettaisikaan.

Olen aina tehnyt toita elaakseni, en elanyt tehdakseni toita. Omat suuret haaveet, tavoitteet ja unelmat on taysin tyomaailman ulkopuolella.

 

 

Meilla tavoitteet pitaa syottaa siihen tarkoitettuun ohjelmaan. Ja sinne on listattu kymmenkunta erilaista tavoitetta johon kaikkiin pitaisi saada joku merkinta. Mika tekee hommasta monin kerroin hankalampaa. Jos voisin vaan kirjottaa etta haluan sita ja tata ja tahdata sinne ja tanne niin sen ehka voisin viela hanskata. Mutta kun pitaa keksia esimerkiksi budjetillinen tai asiakaspalvelu tavoite niin menee meikalaiselle liian vaikeeksi. En ole asiakaspalvelussa saatikka omassa pikku ruudussani ei ole mitaan tekemista budjetin kanssa. Ehka voisin laittaa siihen etta en pyyda liian suurta palkankorotusta...

 

 

Tavotteiden asettamisen jalkeen sitten palaveerataan pomon kanssa ja keskustellaan miten realistisia tavoitteet on ja miten niihin paastaan. Tehdaan  suunnitelma ja arvioidaan puolen vuoden paasta missa ollaan menossa.

Alkaaka kasittako vaarin. Mun mielesta tammonen on tosi hyva ja hyodyllinen juttu. On hyva etta niille jotka niita haluaa, on suunta minne ne on menossa ja etta pomo on selvilla missa mennaan. Mutta tallaisille kun mina naa on lahinna painajaisia.

Ja kun jo valmiiksi joudun joka perjantai raportoida mita olen tehnyt, mita teen ensi viikolla ja minkalaisia ongelmia on. Lisaksi palaveeraan kerran kahdessa viikossa pomon kanssa privaatisti jossa kaydaan samoja juttuja lapi. Ja kaksi kuukautta sitten tein suuren selvityksen taas tyonkuvasta ja tavotteista ja vaikka mista.

 

 

Tavotteita.

Niin. Joskus suurin tavoite on paasta sangysta ylos 5.40. Joskus taas tavoitteena on selvitya paivasta alle kymmenella kahvikupillisella. Tai ilman suklaata. Tai ilman etta laikytan kahvit poydalle.

Mutta naita ei kai kannata ladata sinne ohjelmaan... Etta ei auta kun alkaa miettimaan niin oikeitten aikusten tavotteita.

 

Miten teilla muilla. Millasia tavotteita teilla on elamassa?

Tai joudutteko te listaamaan toissanne omia maalejanne?

 

 





Kappas vaan

Eipä sitten tullu aikasemmin mieleen että jos iPadille lataa bloggerin oman appicationin niin bloggaaminen käy vähän helpommin. Ja kuviakin saa näköjään lisättyä. Kätevää.
Ja miksei kukaan kertonu tätä mulle?
Voi tätä tekniikan kehitystä...

Nyt ei mitään kunnollista tekstiä tule kun vasta minuutteja sitten keksin tän mahdollisuuden. Mutta kerrottakoon nyt vähän kuulumisia. Töistä,mistäpä muusta. Tänään oli tosi veemäinen päivä. Sain tänään työkaverilta sähköpostia jonka sisältö oli jokseenki asiatonta.Toisin sanoen asian ois voinu ilmasta vähän ystävällisemmin ja ehkä kysyä mistä on kyse ennenkun alkaa sormella osotteleen. Eikä ollu eka kerta. En tiedä onko ongelma herran puutteelisissa kommunikaatio taidoissa vai onko sillä jotain nestemäistä päässä... Ja virhe mikä oli tapahtunut ei ollut minun käsialaani.

Ja koko päivä oli sitten mukavasti pilalla tämän pienen yhteenoton takia. Ja tietenkin tänään oli tärkeä päivä.Huomiseen mennessä minun pitää oppia PALJON uusia asioita. Sillä työt jatkuu tuuraamisen jälkeenkin. (jee)
Huomenna saan vastuulleni paljon (verrattuna nykyiseen) ja huhtikuusta uuden roolin. Ja koko homma vähän kauhistuttaa..
Paljon isoja muutoksia lyhyen ajan sisällä. Mutta aika näyttää. Ja ainahan voin palata takaisin kotiäidiksi.

Eipä tässä muuta. Vielä kaksi aamua viikonloppuun. Jaksaa jaksaa...

Sellainen äiti

Minustakin tuli sitten sellainen äiti.

 Äiti joka illalla laittaa kaikille eväät ja vaatteet valmiiksi aamuksi.

 Lataa kahvinkeittimen valmiiksi jotta aamulla kahvi olisi mahdollisimman nopeasti huulilla. 

Äiti jolla on herätyskello soimassa. 

 Äiti joka muistaa meikata jokainen aamu. 

Äiti joka köröttelee satojen muiden seassa aamuruuhkassa töihin. 

Äiti joka työpäivän aikana uhraa ajatuksen jos toisenkin hoidossa olevalle lapselle.

 Äiti joka käy lounaalla. Aikuisten kanssa. 

 Äiti jolle viimeiset työtunnit ovat täynnä odotusta. 

Äiti joka kellon lyödessä viisi hyppää äkkiä autoon ja eikä malta odottaa että pääsee tarhan pihalle. 

 Äiti jota joku pieni odottaa. Ja joka juoksee äidin syliin heti kun äiti pääsee sisälle. 

Äiti joka purskahtaa itkuun kun saa pienensä syliin. 

Äiti joka miettii että oliko töihin meno sittenkään oikea ratkaisu. 

Äiti joka koko kotimatkan kuuntelee ja kyselee miten pienen päivä on mennyt.

 Äiti joka kotiin päästyä loihtii äkkiä jotain syömäkelpoista kaikille. 

Äiti joka jaksaa taas leikkiä ja on pirteä vaikka onkin ollut kokonaisen päivän töissä. 

Äiti joka iltasadun jälkeen peittelee pienesä sänkyyn ja vastailee parhaansa mukaan pienen kysymyksiin äitin töistä. Lähinnä siitä että miksi äiti on töissä. 

Äiti joka potee huonoa omaa tuntoa iltaisin siitä että käy töissä. 

 Äiti joka iltaisin kotitöiden jälkeen kokee ansainneensa jo istahtaa sohvalle. 

 Äiti joka menee aikaisin nukkumaan. 

Äiti joka ennen nukahtamistaan potee huonoa omaatuntoa.

 Äiti joka herää herätykellon ääneen. 

 Äiti joka salaa tykkää käydä töissä.

Jännittää

Muutaman päivän blogitauon jälkeen... Ei ole edelleenkään odotettavissa mitään mahtavia postauksia.

Oon eläny koko viikon jonkinlaisessa still-tilassa. Päivät vaan kuluu ilman sen suurempia ponnistuksia. Ehkä oon alitajuisesti (ja myös täysin tajuisesti) jännittänyt  tulevaa.

Sen verran olen töihin menosta täällä blogissa mesonnut että siellä te varmaan ajattelette minun aloittavan työt vähintäänkin presidentin avustajana. Tai pääministerinä.

Mutta ei nyt sentään. :)

En vielä tiedä mitä töistä täällä paljastelen, mutta kerrottakoon nyt että toimistohommia. Jokseenkin samaa tein suomessa ennenkun jäin äitiyslomalle. Silloin vaan pomona oli toi mun mies...

Töihin meno on meikäläiselle iso askel näin 3,5 vuoden kotona hengailun jälkeen. Ja nyt huomaan että ainakaan yhtään liian aikaisin, omalta kantilta, en tätä askelta ota. Vielä muutama vuosi kotona ja töihin menemisen kynnys olisi kasvanut entisestään.

Ainoa asia mikä huolettaa on pojan hoitopäivät. Ne kun venyvät aika pitkäksi. Ja vaikka tiedän että pojalla on kivaa ja paljon aktiviteettia ja oppii sosiaalisuutta hoidossa, enemmän kun kotona, tuntuu silti jossain tuolla sydämen sopukoissa pahalta. Kun se yhteinen aika jää sitten niin pieneen.

(onneksi en ole aamulla se joka pojan vie hoitoon koska pelkästään asiasta kirjottaminen kostuttaa silmäkulmat..)

Mutta, taisin jo aikasemmin mainita että kyseessä on nyt vaan kolmen kuukauden tuuraus. Sen jälkeen tilanne on auki. Ja vaikka työlle jatkoa tarjottaisiinkin, sitä pitäisi harkita tarkasti koska työpaikka muuttaa kauemmas.

Ja onhan työssä myös niitä hyviä puolia. Niinkun se että niitten tähtitieteellisetn hoitomaksujen jälkeen palkasta ehkä jää se muutama killinki tilille. Mitkä voi sitten laittaa säästöön sitä kassia varten..

Ja tietty se että sain ensimmäistä kertaa elämässäni laittaa ruksin kohtaan naimisissa..

Mitenhän tää taas tähän meni?

Mun ei alkuunkaan pitäny vuodatella tällasta.. Vaan kertoilla viikonlopusta. Vaikkei siinä mitään ihmeellistä ollutkaan.

Ainoa mainitsemisen arvoinen on ehkä se että sain vihdoin uuden puhelimen. Sen rikkinäisen tilalle.

BlackBerrystä siirryin taas takaisin Samsungiin. Niin monta vuotta olin tyytyväinen samsungin käyttäjä että en edes ymmärrä miksi hairahdin...

Puhelin itsessään ansaitsee varmaan oman postuksensa. On sen verran erinomanen peli..

Nyt vielä pakkaamaan eväät ja valkkaamaan vaatteet aamuksi.

Ja mielelläni lukisin muiden kokemuksia töihin palaamisesta.

Nyt heipat!