Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. helmikuuta 2016

Nuken sanky

Muutama viikko sitten loysin kirpputorilta nuken sangyn. Vaikka poikataloudessa ollaankin niin tallanen sanky on ollu toivelistalla jo pidempaan. Isomman pojan kaikista rakkain nalle nimittain tarvitsi oman sangyn. Ja nyt kun se tuli vastaan $3.99 hintaan, en voinut olla ostamatta.
Tama on kaikessa yksinkertaisuudessaan luultavasti mallia Ikea.


Puun vari ei mun silmaa erityisemmin miellyttanyt joten ajatuksena maalata sanky sopivan variseksi. Poika sai itse valita varin ja paatyi valitsemaan sinisen.

Taa pieni projekti oli tarkotus mun toteuttaa mutta koska lapsella itsella oli innostusta maalaamiseen niin en sita halunnut kieltaa. Tulihan sanky hanen kayttoonsa.


Maali oli todella peittavaa ja kuivui melkeen siina sutiessa joten tassa hommassa ei nokka kauan tuhissut. Ja jottei lopputulos olisi liian tylsa, topottelin paihin viela tahtisabluunalla muutamat tahdet sangyn paatyihin.


Ja tadaa. Sanky oli valmis ennatysajassa.


Kylla nyt kelpaa nallen vetaa hirsia uudessa sangyssa. Sankyyn laitettiin petivaatteiksi hatavarana vaan pieni viltti ja tyyny. Mutta sain tilauksen kutoa tai virkata nallelle ihan oman peiton. 
Ja se pitais olla valmiina mahdollisismman pian. etta eikun puikot heilumaan.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Virkattu kukka viiri

Mulla pitaa aina olla joku projekti mita naperrella iltaisin tv:ta katsellessa tai kun muuten on luppoaikaa. Mitaan suurta ja monimutkaista en yleensa edes aloita koska sen loppuun tekemeninen on erittainkin epatodennakoista. 

Nyt olen muutaman paivan napertanyt tallaisia virkattuja kukkia(?). Naa on todella simppeleita ja nopea tekoisia. Ohjeen loysin jostain pinterestista mutta esim. taalla loytyy suomeksi jos ei sielta halua lahtea kahlaamaan ohjetta.


Varit valkkasin ihan umpimahkaan jostain jamalangoista ja tein naita ilman sen kummempaa suunnitelmaa mihin ne kayttaisin. En ajatellut yhtaan aloittaessa etta toi vihrea on melko tasmalleen sama vari kun meidan keittion kaapeissa. (Tiedan, en minakaan valitsisi kyseista varia keittiooni vapaaehtoisesti.)

Niinpa ajattelinkin tehda kukista viirin keittioon.


Eilen sitten aloin mallailla "valmista" ikkunan eteen ja niinhan se oli sitten liian lyhyt.
Muutama kukka tarvitsee viela vasata.


Mutta koska olen tallanen hatahousu niin tulin esittelemaan tata jo nyt. 

Viikonloppu on taas ovella ja ei voi kun ihmetella mihin naa viikot katoaa. Kivaahan se on etta on taas viikonloppu mutta tuntuu silta kun se ois vasta ollut. 

Ai niin me saatiin viimein tilattua sohva. Kannatti odottaa muutama paiva silla sama sohva mita me ollaan jo tovi suunniteltu ostavamme loyty yhdelta firmalta puoleen hintaan siita mtita oltais maksettu muualla. Myonnetaan etta ostetaan ehka vahan sika sakissa nakematta sohvaa livena mutta sormet ristissa odotetaan etta se ois silti hyva. Otettiin myos vahan riski varin suhteen mutta ajattelin etta ehka lasten kanssa tummempi vari on sittenkin parempi kun se vaalea. Muutaman viikon paasta toivottavasti esittelen millanen sika sielta jakeluautosta hyppaa.





tiistai 17. maaliskuuta 2015

Virkattu viirinauha

Nyt kun oon jattany iltasin herkkujen napostelemisen pois, on tilalle pitany keksia muuta tekemista. Ja tietty muuta ajateltavaa ettei suklaapatukat vilise silmissa. 
Siispa otin kateen lankaa ja virkkuukoukun. Halusin teha jotain pienta mika valmistuu suht nopeesti eika tarvitse suuria aivollisia ponnistuksia ja jonka voi surutta jattaa kesken ja seuraavana paivana on helppo jatkaa.

 
Aloin puolihuolimattomasti virkata jamalangoista kolmioita. Ja ajatus olikin etta jos tallasen viirin saisin pienemman pojan huonetta koristamaan.
 

Tallanen siita sitten tuli. Nakojaan olis kaivannu silitysta viela ennen kuvia mutta nyt on myohasta.





En tainnu paasta eroon kun yhdesta jamakerasta. Muihin jai viela tyostettavaa. Mutta naitahan tekee iltojen iloksi lisaakin.

 

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Vauvalle dinoa

Kuten jo kerroinkin, kaytiin lasten kanssa viime viikolla katsomassa dinosauruksia Rotterdamin keskustassa. Pienempihan ei paljon nayttelysta valittanyt vaan nukkui koko ajan. Mutta isompi oli sitakin enemman innoissaan. Ja jotainhan piti saada myymalasta muistoksi. Valikoima oli aika suppea ja hinnat meikalaisen makuun vahan liian korkeat. Lopulta poika paatyi ostamaan pienen kiven jossa oli joku fossiilin kuva ja postikortin. Aika koyhat ostokset mutten todellakaan ajatellut maksaa 60€ seinatarroista tai 35€ t-paidasta.

Se t-paidan poika olis ehdottomasti halunnut. Mutta paita oli vaan perus musta paita valkoisella dinosaurus painatuksella. Ja ajattelin tietenkin etta voisin helposti tehda samanlaisen itsekkin. 

Ja koska meilla ei sattunut olemaan sopivaa paitaa painatuksen tekemiseen ja koska en tietenkaan voinut odottaa seuraavaan paivaan, paatin pilata pienemman pojan valkoiset bodyt tahan kokeiluun.
Ja sabluunan kaivoin pojan laatikosta.


Ja tadaa! Tallaset niista tuli.


Ihan kivat vaikka ensimmaiset kuviot menikin vahan suttuiseksi. Ja seuraavassa erassa taidan jattaa joitain osia pois. Kuten ton piikikkaan dinon jalka mika nakyy tossa vasemmanpuolisessa mutta toisessa jatin sen pois. Nayttaa vahan fiksummalta.

Nyt pitas niita pojan paitoja alkaa sitten painamaan. Toiseen kuulemma dinoja toiseen planeettoja.
Lopputulosta ehka myohemmin.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Taas yksi taulu

Oon ennenkin kertonu mun pakkomielteesta kaikenlaisiin tekstitauluhin ja koristeisiin. Kaikenlaiset viisaudet, sananlaskut ja muuta kauniit sanat, niita ma tykkaan viljella ympari asuntoa. Ja taalla niita on melko edullisesti saatavilla. Ihan harmiksi asti. Mutta sain idean tehda itse uuden kun tarvikkeetkin oli lahes kaikki valmiina.

Tarvittiin siis vaan tyhja canvas-taulu, tekstitarra ja kahden varista spraymaalia.

Pohjavariksi valitsin neonpunaisen. Ma oon vahan ihastunu noihin neon vareihin ja mietin kuumeisesti mihin muualle voisin niita ripotella.
Paallisen variksi valistsin aluksi hopean koska sita meilla on enemman sisustuksessa. Mutta paadyin kuitenkin vaihtamaan sen kultaiseksi koska minusta kulta sopi paremmin pohjavarin kanssa.

Ja lopputulos..



Vaikka itse sanonkin niin siita tuli aika hieno. Oon joitain juttuja tehny spraymaalilla ja ne on menny enemman tai vahemman metsaan. Liekko sitten taidot karttunu tai pelkka hyva tuuri etta nyt jaljesta tuli oikeen tasanen.


Nyy se odottelee muuttoa tuossa poydalla. Toivottavasti loytyy uudessa kodissa sille loytyy sopiva paikka.


Meilla alkaa olla ihan kevat. Ulkona paistaa nytkin aurinko ja olis niin ihana menna pitkalle vaunulenkille mutta... Maailman huonoimmat vaunut otti ja hajos. Tai no eturengas. Mika nyt on aika oleellinen. Taytyy tanaan menna kyselemaan varaosaa kaupasta. Ma oon niin pettyny noihin Quinnyn rattaisiin etten kylla suosittele niita kellekkaan. Suomessa meilla ois vahan kaytetyt Brion vaunut jotka yritan saada tuotua kotiin seuraavalla kerralla kun menen sinne.

Mukavaa sunnuntaita kaikille ruudun toiselle puolelle!







torstai 23. tammikuuta 2014

Neulottuja pantoja

Ma yritan valilla tassa kaaoksen keskella ottaa vahan "omaa aikaa" ja tehda jotain itselle mielekasta. Pakko valilla saada ajatukset pois tasta kaikesta ja keskittya ihan muuhun. Niinpa oon ottanu kutimet esille ja neulonu millon mitaki. Muutamat pipot ja lapaset ja tossuja pienelle.
Nyt sitten innostuin neulomaan pantoja. Nehan on tainnu olla muotia jo jonkin aikaa mutta mahan oon aina naitten kanssa tallanen myohaisherannainen... 

Ensin tein helmineuleesta tallasen rusettipannan


Ja sitten peraan tallasen lettipannan


Nyt on kaks pantaa suojaamassa korvia tuulelta.
Eilen poikien nukkuessa paivaunia viela virkkasin pienimmalle uuden pipon. Se on viela viimeistelematta mutta kunhan saan sen valmiiksi niin laitan kuvan. Mahan en oo mikaan virkkaaja ollenkaan vaikka haluaisin senkin taidon osata. Mutta pieni projekti paksulla langalla niin hyva tuli.

Pakko viela vahan taas paikallisista purnata. Aamulla meinasin ajaa kolmen ihmisen paalle kun ajetaan pilkkopimeella ihan mustissa vaatteissa ilman minkaanlaista heijastinta tai valoa. Mua niin alko arsyttaa kun sitte heristellaan nyrkkia niinku se olis mun vika. Joka talvi ma samaa asiaa kiroan mutta koskaan aikasemmin ei oo ollu nain lahelta piti-tilanteita kun nyt. Ja onhan naita ihmisia toki suomessakin jotka ei heijastimia tai valoja kayta mutta taalla heijastin on sellanen harvinaisuus etta niita kayttaa lahinna vaan juoksijat.

Eipa kai mulla muuta tahan oo. Huomenna ihana perjantai. Mies tulee kotiin ja ennen sita tulee yksi tyokaveri kylaan. Toivon etta ehdin pyorayttaa korvapuustit meille kahvin kanssa.

Mukavaa paivan jatkoa ja heijastimet heilumaan!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Mun paras ystava

Rakastan kaikenlaisia insiroivia ja kauniita sanontoja ja lausahduksia.
Nyt kun kaikenlaiset tekstitaulut ja tarrat viela ovat muotia sisustuksessa niin niita on tullut haalittua omaankin kotiin ja ripoteltu sinne tanne.
Joskus on kuitenkin kaynyt niin etta hinta ja oma kukkaro eivat oikeen puhu samaa kielta vaikka kuinka tykkaisin. Silloin pitaa yrittaa itse.
 
 
Nain esimerkiksi joskus alkukesasta kun nain ihanan taulun kauniilla tekstilla kaupassa mutten taipunut maksamaan pyydettya 39€. Jep, pihi on mun toinen nimi.
Joten hetken ideaa paassa pyoriteltyani syntyi oma versioni
 
Miks ma nyt vasta huomaan ettei kirjaimet ole suorassa??
 
Maalasin ihan tavalliselle canvakselle (?) halutulla varilla ja leikkasin kirjaimet silhouetella ja liimasin yksitellen taululle.
Tykkasin kovasti mutta nyt olen miettinyt etta oisko tuo kuitenkin vahan liian "raikea" meijan makkariin... Saatan ottaa sen viela uudelleen tuunaukseen kunhan saan tasta muita projekteja alta.
 
Tanaan on raskauden saralla viikkoja taynna tasan 33. Pikkuhiljaa aletaan valmistautua pikkusen tuloon. Esikoinen syntyi viikoilla 35+6 joten oletan taman seuraavankin pollahtavan vahan etuajassa.
Mutta paiva kerrallaan mennaan. 

maanantai 30. syyskuuta 2013

Teippattuja tuikkukippoja

Kaappeja siivotessa tuli vastaan tallasia luultavammin Ikeasta ostettuja tuikkukippoja.
 

 
Tieda sitten oliko naille alunperin joku oikeen tarkotuskin minka takia nama on hommattu mutta kaapin peralle ne oli paatynyt. Ajattelin kuitenkin ottaa ne kayttoon mutten millaan oikeen mihin ne voisi laittaa joten ne on jo useamman viikon  lojunu tossa poydalla.
Kunnes sitten paatin vahan tuunailla niita ihan simppelisti.
 
 
Mahan olen hurahatnut naihin teippeihin ihan taysilla mutta en oikeen raaski kayttaa niita mihinkaan.
Nyt sitten paatin tuhlata niita tahan projektiin ja yrityksen ja hairahduksen kautta tallaisia niista tuli
 
Nyt ne sitten ilostuttaa pimenevia iltoja uudella paikallaan.
 
 



keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Leikkikauppa/keittio

Tamakin aihe on ollu listalla jo kesasta lahtien.
Tuskin kukaan enaa muistaa mutta kesalla tehtiin miehen kanssa yhdessa pieni projekti pojan huoneeseen. Mina ideoin ja mies toteutti.
 
Poika on pienesta pitaen tykanny leikkia keittiojuttuja ja kauppaa. Ja kun lahikaupassa oli lapsille suunnattu kampanja jonka valikoimaan kuului kaikkea kauppan liittyvaa, ei meilla mennyt paivaakaan etteiko oltais kuultu sita "makin haluun oman kaupan"-narinaa. Ja niinpa paatettiin sitten etta rakennetaan pojalle ihan oma kauppa johon saadaan keittiokin mahdutettua.
Yhen lauantain se vei ja tallanen siita sitten tuli.
 
 
 
Katon kankaan ostin Ikeasta ja ompelin reunaan kanttinauhaa.
 
 
 
 
Tavarat on suurilta osia kaupasta haalittuja mutta jotain itsetehtyakin on sinne paassy.
Niista lisaa myohemmin.
 
 
Kauppa toimii siis myoskin kahvilana josta saa jos jonkinlaista poperoa.
 
 
Voi myos maksaa kortilla.
 
 
 
Nama mandariinikorit oli taydelliset tahan tarkotukseen.
 
 
Sellanen.
Viela on mielessa monta juttua mita tonne olis kiva vasata kunhan ehtii.
Mutta hyvin on kelvannu noinkin. Paikka on ahkerassa kaytossa ja vierailevien lasten suosiossa.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pikku topposet

Lahipiiriin on viime aikoina putkahdellu pienia nyytteja. Ja lisaa on tulossa. Joten oon miettiny mita kivaa naille pienille vois lahettaa ja paatin kokeilla yhta juttua joka on ollu mielessa jo pitkaan.
Pienia topposia.
 

 
Ja vaikka inhoan syvasti Uggeja ja kaikkia niiden kopioita ne pienet miniversiot on vaan alyttoman sopot. Jotenkin moni asia on minikoossa niin paljon kivempi.
Ja niista taa idea sai alkunsa.
 

 
Sisalla on ihan perus fleecea ja kiinnitys pienella nepparilla.
 
 
Ihan taydelliset naista ei tullu joten naa ei varmaan paady viela kellekkaan. Kunhan taas on aikaa niin surautan toiset.
 
Huominen tyopaiva ei yhtaan houkuttele. Olisin voinu viela jatkaa viikonloppua ja aamutakissa puolillepaivin haahuilua.
 


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Rub it on!

Joskus kauan sitten ostin tallaisen lasisen "jutun," koristeen, mika lie...
Valilla siella on sisalla jotain koristeena mutta yleensa nokottaa tyhjillaan poydan paalla.



Hoitaa hyvin hommansa pelkkana koristeena. Mutta vahan orvolta ja tylsaltahan se vahan nayttaa.
Joten paatin vahan tuunailla sita.

Kerran haalin `romukaupasta´ kasan Rub Onseja. Siis niita kuvia mita kakaranakin hinkattiin niille pahvisille `maisemille` mitka tuli sen paketin mukana.
Mutta nyt niita on myos saatavana myos vahan aikuisempaakin makuun. 



Oikeestaan olin jo unohtanu etta mulla oli naita mutta onneks muistin kun aloin miettimaan mita tolle kupusyteemille oikeen keksis.
Sitten vaan mallailin etta mikas nayttas kivalta ja sen jalkeen hinkutin ne pintaan.

Ja tallanen siita sitten tuli.







Nyt se nayttaa ihan kivalta vaikkei mitaan koristeita oliskaan sisalla.






tiistai 22. toukokuuta 2012

Aakkostaulu

Viikonloppuna askarreltiin pojan kanssa. Meijan pieni rakastaa liimailla tarroja ja varsinkin niita vaahtomuovitarroja. Niita liimaillan kasapain.
Meilla ollaan myos kamalasti kiinnostuneita kirjaimista ja kirjottamisesta. Ja oonkin miettiny etta haluaisin pojalle ihan oman aakkostaulun.
Ja siina askarrellessa toteutin yhenlaisen version.

Eika tarvita kun canvastalu ja vaahtomuovisia kirjaimia


Haalitaan yksi jokaista aakkosta sopivissa vareissa ja asetellaan ne taululle.
Ja valmista tuli.


Pienta sovittelua ennen varsinaista liimaamista.


Sopii hyvin pojan huoneen tapettiin joka on repimisuhan alla.


Suomalaiset kirjaimet puuttuu mutta niita ei pussissa ollut eika ne ois kylla edes tahan pienelle taululle mahtunu.

Huomenna vapaapaiva joka saan salliessa vietetaan biitsilla loikoillen.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Helmikranssi

Joku blokki on iskeny mun päähän. Tuntuu ettei oo mitään kirjotettavaa kun ei oikeen elämässäkään oo tapahtunu pariin päivään mitään. Eilinen päivä oli ihan kamala. Täällä oli ulkona kauhee myrsky eikä päästy näitten seinien sisältä minnekkään. Ja alko vähän äitillä ja pojalla kaatua seinät päälle...
Otettiin yhteen muutamaan kertaa päivän aikana. Välillä oli jäähyllä äiti ja välillä poika.
Illalla kun mies tuli kotiin, mökötettiin molemmat omissa nurkissamme ja mies tokaisi että jaahas, te ootte vissiin tapellu... Näin meillä. Kaks tulisielua.
Nukkumaan mennessä sitten syliteltiin ja juteltiin. Poika kyseli että mikä se kiukku oikeen on ja miks se tulee meille. Sen ku tietäs..

No tänään oli vähän parempi ilma ja lähettiin aamusta vähän kaupungille.
Jotain ostinkin mutta niistä lisää myöhemmin.

Joskus aikasemmin vilauttelin käynnissä olevia projekteja ja olen unohtanut kokonaan esitellä valmistuneen lopputuloksen. Toisesta. Toinen vieläkin vaiheessa.
Idea ei ole omasta päästä vaan tällaisen näin siellä ihanassa sisustuskaupassa meidän lähellä.


Hintaa oli kaupassa 35€ ja enhän minä todellakaan ala sellaisia maksamaan...
Suuri ongelma tässä oli noitten tarvikkeitten löytyminen. Kranssi löytyi kyllä helposti mutta noita helmiä ei tuntunut olevan missään. 



Kunnes muistin omistavani pitkän helmikorun jota en enää käytä. 
Laitoin sen osiin mutta eihän sen helmet riittänyt. Mutta onneksi helmien jumalat olivat suotuisia ja löysin kun löysinkin lisää. Tarkkaan kun katsoo tietyssä valossa, huomaa pienen sävyeron helmissä mutta eipä tuo haittaa.

Ja pikaisella laskutoimituksella itse tehdylle tuli hintaa alle 10€.



Lisäsin tonne sivupalkkiin kyselyn mitä haluaisitte lukea. Käykää ruksimassa jos haluatte vaikuttaa blogin sisältöön. Ja jos on jotain muuta toiveita niin niitä voi esittää kommenttiboksiin.

Tää karppaaja lähtee alas nakertaa juustonpalaa ja juomaan vettä. Ja kuvittelee syövänsä sipsejä ja juovansa   lasin viiniä...

maanantai 2. tammikuuta 2012

Uudet tyynyt

Ostin jokin aika sitte torilta lippukangasta.
Jossain mielensopukoissa on pitkään jo hautunut ajatus isoista lippukankaisista tyynyistä.
Kivojakin on tullut vastaan mutten vaan ole halunnut maksaa niistä maltaita.
Ja sitten kerran bongasin sopivaa kangasta torilta ja päätin surauttaa päälliset itse.

Vaikka projekti itsessään olikin helppo ja nopea, on kestänyt kauan saada valmista.
Kun oli joulut ja vieraat ja muut. Mutta tänään löyty sopiva aika tehdä homma valmiiksi.

Alunperin suunnittelin että ne kävisi sohvan päälle mutta ne taitaa olla vähän liian isot..


Sisätyynyt on ikeasta joskus aikanaan ostettu joista toinen oli vielä paketissa. Siksi toinen näyttää "laiskemmalta" kun toinen...

Nojatuoleillekkin ne on vähän isot..


Varmaankin päätyvät lopulta makuuhuoneeseen sängylle koristetyynyiksi. Kunhan vaan löydän ensin uuden päiväpeiton...

Kangas on paksua jonkinlaista sisustuskangasta. En tiedä onko tälle kankaalle joku omakin termi mutta tässä vähän lähikuvaa



Hintaa päällisille tuli 20€ mikä ei ollut ollenkaan paha. Sisätyynytjen hintaa en muista mutta tuskin kovin arvokkaat. Säästin taas jokusen euron.
Ja olen tyytyväinen lopputulokseen.