torstai 11. helmikuuta 2016

Morro Bay

Vaikka ollaankin asuttu taalla jo useampi kuukausi niin ei olla juurikaan meidan kylaa ja tunnin paassa olevaa ostosparatiisia pidemmalle eksytty. Aika on mennyt sopeutumiseen ja arjen pyorittamiseen. Ja koska jaakiekko on seka lauantaina etta sunnuntaina niin viikonloppureissut on saanut unohtaa. Mutta jottei ihan paikallemme juurruttas niin viime lauantaina kaytiin pienella road tripilla. Vajaan parin tunnin paassa sijaitsevassa Morro Bayssa. Tarkoituksena oli viettaa siella muutama tunti ja kayda kotimatkalla syomassa. 
Paikka vilahtaa usein saatiedotusta katsoessa mutta muuten paikka oli mulle ihan outo.
Matkaan siis.

Vasta lahestyessa maaranpaata mulle tuli mieleen googlailla mita tekemista perilla olisi. Sitten mies totesi mulle etta siella on joku iso kivi, mennaan katsomaan sita. 
Jes, iso kivi siis. Ajettiin melkeen kaks tuntia katsomaan kivea. Mahtavaa.
Mutta perille paastya se olikin oikeastaa aika hieno.


Kiven nimi on Morro Rock ja se on vulkaaninen lohkare (kertoo wkipedia.)
Kiven juurelle paasi autolla ja jatettiin auto parkkiin ja jatkettiin palyilya jalkaisin. Rannassa kaytiin tiirailemassa saukkoja joita siella googlen mukaan asuu ja siella taalla niita vilahtelikin mutta olivat niin kaukana ettei lapset edes alynny niita.


Kivea ei paassyt kokonaan kavelemaan ympari mutta mentiin sinne asti mihin paastiin. 


Kaytiin rannassakin kavelemassa ja lapset kerasin mukaan kasan isoja sand dollareita.





Taalta olisi paassyt myos veneella valaita katsomaan mutta ainakin talla kertaa jatettiin se valiin. Myohemmin kotona katselin Instagrammista paikan kuvia ja ihan muutamaa paivaa aikaisemmin oli joku napannut juuri taalla kuvan orka valaasta. Pelkka ajatus puistatti. Ne on todella komeita elaimia mutta saattaisin saada paniikkikohtauksen jos olisin jollain pienella paatilla ja moinen jattilainen uisi ohi.

Kierroksen jalkeen lahdettiin etsimaan ruokapaikkaa. Aivan kiven lahella on satama ja siina pieni rantabulevardi joka on taynna ravintoloita ja matkamuistomyymaloita. Ja akvaario. Poika kinusi paasta sinne ja alkuun sanottiin etta ollaan nahty jo merenelavia tarpeeksi mutta paadyttiin kuitenkin sinne kun huomattiin etta sisaanpaasymaksu oli vain $2/tyyppi. Taa oli kylla virhe enka suosittele kellekkaan halvasta hinnasta huolimatta. Paikan vetonaulat eli jonkinlaiset hylkeet oli muutamassa pienessa ruosteen raiskaamassa altaassa jotka todellakin oli parhaat paivansa nahnyt. Hylkeiden lisaksi siella oli pienia tankkeja joissa oli kaloja, meritahtia ja rapuja. Nama oli kanssa melko masentavaa katsottavaa enka usko etta kaikki elukat oli edes hengissa.
Ruokapaikkaa me ei taalta loydetty koska lahes kaikki ravintolat tarjosivat vain merenelavia. Tama oli ihan ymmarrettavaa silla paikka elaa suurimmaksi osaksi kalastuksella.

Ihan kiva extempore reissu ja sopiva pikku pyrahdykselle. Vaikka nahtavana olikin vaan iso kivi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti