Kun lahella palaa

Kesa alkoi meilla virallisesti eilen. Vaikka lamminta on piisannut jo kylla pidempaan. Kesan mukana tuli myos metsapalokausi. Kalifornia on karsinyt kuivuudesta jo kuusi vuotta eika taman kevaan El Nino sateineen juurikaan helpottanut tilannetta.  Joten alue on todella herkkaa paloille ja pienikin kipina saattaa roihahtaa nopeasti suureksi ja vaaralliseksi.

Yksi palo me on jo keritty taalla kokea mutta se oli aika kaukana. Mutta myohemmin palo alueelta lapi ajaessa naky oli todella lohduton. 

Ja nyt palaa taas. Ja tama palo osui ikava kylla lahemmas. Ihan tahan naapuriin.

Palo alkoi viikko sitten keskiviikkona ja sita vielakin sammutellaan. Tahan mennessa on palanut n. 9000 hehtaaria maata. Palo on ollut sammuttajille haastava jo alusta lahtien koska maasto alueella on todella vaikeaa ja sopivasti tanne juuri rantautui helleaalto samaan aikaan. Ei siis kay kateeksi sankareita.

Ensimmaisen kerran kun kuulin missa talla kertaa palaa, tuntui etta vatsa kaantyi ympari. Ihan tassa lahella. Siitahan me ajettiin pari paivaa sitten ohi. Siita asti meilla on seurattu uutisia todella tarkkaan. 

Ensin palo ei vaikuttanut meihin mitenkaan mutta parin paivan paasta syttymisesta tuli savu. Tuuli sopivasti meidan suuntaan joten taivas tayttyi harmaasta savusta. 

Sitten kehotettiinkin jo ulkona liikkumista valttamaan ja kaikki ikkunat pitamaan kiinni. Ihana yhdistelma: lampoaalto + ei ilmastointia + ikkunat kiinni. Mutta minkas teet. Ja pakko meidan oli ulkoilla ja pitaa vahan ikkunoita auki. 

Valilla savun haistoi mutta  muuten sen olemassa oloa ei valttamatta olisi huomannut ilman suurta pilvea. Yhtena iltana ajoimme kaupungin laidalle katsomaan nakymia ja siella huomasin etta savu kavi silmiin.

Me ei virallisesti saatu mitaan evakuointi varoitusta vaan kehotettiin miettimaan mita tavaroita ottaisi mukaan jos siihen pisteeseen tultaisiin. Sina iltana kun varoitus tuli, oli olo taalla kun sotatantereella. Sammutushelikopterit kavivat tankkaamassa tassa meidan laheisella pellolla ja niita meni tuhkatiheaan. Mutta syytakin oli. Palo oli vain n.5km meilta ja tanne levitessaan olisi polttanut varmasti satoja taloja helposti. Melko ahdistavaa oli alkaa kaivella tarkeita papereita ja kovalevyja taynna kuvia ja miettia mitka oikeasti on niita tarkeimpia asioita mitka haluaisi pelastaa.

Nyt onneksi ollaan jo siina pisteessa etta palo alkaa olla jo 90% tainnutettu. Vaara ei silti ole taysin ohi. Onhan mahdollista etta se on jaanyt jossain viela kytemaan ja roihahtaa uudelleen. Tai uusi palo alkaa toisesta paikasta.  

Vaikka jokaisessa maassa on aina omat huonot puolensa niin ihan nain vakavien asioiden kanssa ei viela koskaan olla jouduttu kasvotusten. "Paratiisissa" asumisessa siis on todellakin omat varjopuolensa.

Nyt vaan toivotaan maltillisia tuulia ja sadetta. Vaikka sen todennakoisyys onkin talla hetkella haviavan pieni.

Sellanen viikonloppu

Viikonloput, niin ihania kun ne onkin, aiheuttaa mulle aina harmaita hiuksia. Koska perheen yhteinen aika on viikolla kortilla, pitaisi kaikki aktiviteetti sijoittaa viikonloppuun. Kaikki.

Siihen pitaisi sisaltya ainakin: perheen yhteista aikaa, esikoisen harrastukset, ulkoilua, hyvaa ruokaa, vanhempien omaa aikaa, aidille omaa aikaa, kodin toita, uusia elamyksia ja ja ja ... 

Sanomattakin on selvaa ettei kaiken taman mahduttaminen muutamaan paivaan onnistu ja usein poden huonoa omaa tuntoa siita. Yleensa jos viikonloppu vietetaan rennoissa merkeissa tekematta juurikaan mitaan mun mielessa pyorii ajatus etta sitten on ollut huono viikonloppu. Hukkaan heitetty.

Mutta yritan tasta ajatusmallista pyristella eroon. Mun mies kun on tassa asiassa mun kanssa ihan eri maata ja mielellaan viikonloppusin olis vaan. Ja koska en jaksa yrittaa jokaiselle viikonlopulle suunnitella jotain.

Tama viikonloppu olikin mukavan rento vaikka tekemistakin riitti.

Lauantaina lahdettiin vahan extempore valloittamaan vuorta. Olen jo muutaman viikon halunnut lahtea katsomaan kukkaloistoa joka kuulemma on harvinaista taalla, mutta kiitos el ninon siita saadaan tana kevaana nauttia.

Tarkoitus oli vaan lahtea vahan kavelemaan siina toivossa etta kukkia nakyisi. Paiva oli aika kuuma ja vaikka pojat todella hienosti jaksoikin, me ei viitsitty niita pakottaa kovin pitkalle.

Mutta itse en halunnut viela luovuttaa joten kun pojat jai matkalle lepaamaan ja syomaan evaita, mina jatkoin matkaa ajatellen etta eihan tasta pitka matka enaa ole. 

No oli se kuitenkin. Ja reitti oli todella raskas.

Mutta melkeen perilla olikin maisemat kaiken sen vaivan arvoset

Tanaan on reidet ollu melko hellina mutta sentaa olen liikkeelle paassyt. Otettiin taa suununtai rennosti laiskotellen altaalla.

Nelja tuntia pulikointia riitti meille ja palattiin kotiin lepaamaan ja suunnittelemaan illallista.

Mukavan rento viikonloppu kaiken kaikkiaan. Ehkapa naihin voisi jopa tottua eika aina yrittaa mahduttaa siihen liikaa ohjelmaa.

Millainen on teidan unelmaviikonloppu?

Rantakausi avattu

Nyt kun kevat aurinko on ainakin hetkellisesti alkanut lammittaa on meijankin perhe alkanut viihtya enemman pihalla. Kuullostaa ehka holmolta kun taalla tavallaan kutenkin on kesa vuoden ympari. Mutta viimeset pari kuukautta on ollu aika vilposia jopa suomalaiseen makuun. 

Me ei olla kayty rannalla pitkaan aikaan. Puistossa, joka on meren rannassa, ollaan oltu useampana aamuna mutta rantaan ei olla paasty. El Ninon takia rannoille on ilmestynyt aitoja ja rantaan on keratty isoja kasoja kivia muuriksi. Toki rannalle saa viela menna mutta aamuisin on vesi niin korkella ettei rantaa periaatteessa ole ollenkaan. 

Mutta iltapaivasta vesi onkin sitten niin matalalla etta pitaa kavella pitkalle etta saa uittaa varpaat veteen. Ja niinpa ma paatin vihdoin avata meidan rantakauden talla viikolla ja suunnata sinne poikien kanssa koulun jalkeen.

Meilla on tassa lahella jonkin verran valinnan varaa mihin rantaan suunnataan. Ja talla kertaa mentiin sinne mika on lahinna koulua. Mua meinas ensin vahan puistattatta silla talta rannalta loytyi ruumis noin kuukausi sitten mutta koska se ei nayttanyt muitakaan hairitsevan niin tyonsin asian pois mielesta. Elama jatkuu ikavista tapahtumista huolimatta.

Mun vanhin poika rakastaa merta ja rannalla peuhaamista mutta pienempi on ollut aina vahan epailevainen. Mutta nyt siihenkin oli tullut muutos. Kengat lensi molemmilta heti kun astuttiin hiekalle eika edellisten kertojen epailyista ollut enaa tietoakaan.

Valipala syotiin hiekkakakkuja rakennellen ja hienoja kivia etsien.

Aina ei jaksa olla niin osallistuva aiti ja olla keksimassa tekemista ja taa on just taydellista niihin hetkiin.

Molemmat lapset puuhaa omiaan (joskus jopa yhdessa) ja ma saan vaan istua ja nauttia auringosta.

Mutta tamakin ihana harmonia rikkoutui siina vaiheessa kun aiti paatti etta on aika lahtea. Iso jo ymmartaa etta kun on mentava niin on mentava. Ja etta takaisin paastaan oikeestaan koska vaan. Mutta taa pieni ja pippurinen on ihan toista maata. 

Rannasta autolle kavelee normaalisti ehka 5-7 minuuttia. Meilla meni ehka 20. 

Valilla haettiin kenkia pusikosta ja valilla mentiin pera kanaa kun lapsi paattikin lahtea juoksemaan takaisin rantaan. Yllattavaa miten vikkelasti kaksivuotias juoksee kun sille paalle sattuu.

Mulla alko taas kahden viikon yksinaisyys kun mies lahti tyomatkalle. Ma niin inhoan naita jaksoja mutta sisulla kai sita on taas mentava. Ja kohta voi jo alkaa jannittaa niita tuliaisia. Viimeksi taisin saada sen lentokoneen minipussin kekseja ja sita edellisella kerralla tai olla korvatulpat. Mitahan nyt?

Morro Bay

Vaikka ollaankin asuttu taalla jo useampi kuukausi niin ei olla juurikaan meidan kylaa ja tunnin paassa olevaa ostosparatiisia pidemmalle eksytty. Aika on mennyt sopeutumiseen ja arjen pyorittamiseen. Ja koska jaakiekko on seka lauantaina etta sunnuntaina niin viikonloppureissut on saanut unohtaa. Mutta jottei ihan paikallemme juurruttas niin viime lauantaina kaytiin pienella road tripilla. Vajaan parin tunnin paassa sijaitsevassa Morro Bayssa. Tarkoituksena oli viettaa siella muutama tunti ja kayda kotimatkalla syomassa. 

Paikka vilahtaa usein saatiedotusta katsoessa mutta muuten paikka oli mulle ihan outo.

Matkaan siis.

Vasta lahestyessa maaranpaata mulle tuli mieleen googlailla mita tekemista perilla olisi. Sitten mies totesi mulle etta siella on joku iso kivi, mennaan katsomaan sita. 

Jes, iso kivi siis. Ajettiin melkeen kaks tuntia katsomaan kivea. Mahtavaa.

Mutta perille paastya se olikin oikeastaa aika hieno.

Kiven nimi on Morro Rock ja se on vulkaaninen lohkare (kertoo wkipedia.)

Kiven juurelle paasi autolla ja jatettiin auto parkkiin ja jatkettiin palyilya jalkaisin. Rannassa kaytiin tiirailemassa saukkoja joita siella googlen mukaan asuu ja siella taalla niita vilahtelikin mutta olivat niin kaukana ettei lapset edes alynny niita.

Kivea ei paassyt kokonaan kavelemaan ympari mutta mentiin sinne asti mihin paastiin. 

Kaytiin rannassakin kavelemassa ja lapset kerasin mukaan kasan isoja sand dollareita.

Taalta olisi paassyt myos veneella valaita katsomaan mutta ainakin talla kertaa jatettiin se valiin. Myohemmin kotona katselin Instagrammista paikan kuvia ja ihan muutamaa paivaa aikaisemmin oli joku napannut juuri taalla kuvan orka valaasta. Pelkka ajatus puistatti. Ne on todella komeita elaimia mutta saattaisin saada paniikkikohtauksen jos olisin jollain pienella paatilla ja moinen jattilainen uisi ohi.

Kierroksen jalkeen lahdettiin etsimaan ruokapaikkaa. Aivan kiven lahella on satama ja siina pieni rantabulevardi joka on taynna ravintoloita ja matkamuistomyymaloita. Ja akvaario. Poika kinusi paasta sinne ja alkuun sanottiin etta ollaan nahty jo merenelavia tarpeeksi mutta paadyttiin kuitenkin sinne kun huomattiin etta sisaanpaasymaksu oli vain $2/tyyppi. Taa oli kylla virhe enka suosittele kellekkaan halvasta hinnasta huolimatta. Paikan vetonaulat eli jonkinlaiset hylkeet oli muutamassa pienessa ruosteen raiskaamassa altaassa jotka todellakin oli parhaat paivansa nahnyt. Hylkeiden lisaksi siella oli pienia tankkeja joissa oli kaloja, meritahtia ja rapuja. Nama oli kanssa melko masentavaa katsottavaa enka usko etta kaikki elukat oli edes hengissa.

Ruokapaikkaa me ei taalta loydetty koska lahes kaikki ravintolat tarjosivat vain merenelavia. Tama oli ihan ymmarrettavaa silla paikka elaa suurimmaksi osaksi kalastuksella.

Ihan kiva extempore reissu ja sopiva pikku pyrahdykselle. Vaikka nahtavana olikin vaan iso kivi.

Soitetut puhelut: Hatakeskus

En ollut suunnitellut palaavani bloggailun pariin tallasella postauksella mutta joskus elämässä tapahtuu odottamattomia asioita.

Joten eilisen tapahtumia. Lähdettiin aamulla kaymaan muutamalla pihakirppiksella. Tarkotus oli vain piipahtaa muutamassa paikassa ennenkun pojalla alkoi jääkiekkotreenit. Ensimmaisessa ositteessa ei edes pysahdytty. Myynnissa olleet tavarat eivat nayttaneet meita kiinnostavilta. Sitten  seuraavaan osoitteeseen. Kun saavauimme perille huomasimme etta oltiin oltu samassa osoitteessa aikasemminkin. Silla kertaa satoi ja vain mina menin ulos autosta. Kavelin talolle ja  yhtakkia sade voimistui kaannyin takaisin autolle ja ajetettiin pois. Talla kertaa ei kuitenkaan satanut.
Talo ei ole aivan tien vieressa vaan vahan matkaa tielta kapean tien paassa. Kun paasimme ylos huomasimme ettei ollut tilaa lainkaan pysakoida. Parkissa  oli jo 5 autoa. Normaalisti sielta paasee ympari mutta talla kertaa iso minivan oli tukkinut tien. Ei siis muuta kun lahtea peruuttamaan pois. Kun mies lahti peruuttamaan yhtakkia kuskin puolelta juoksi pusikosta paidaton mies jumalattoman puun karahkan kanssa. Auto pysähtyi ja mies tivasi meiltä keitä me olemme ja milla asialla.Yritimme selittaa etta ajoimme harhaan ja olemma poistumassa. Vaikutti kuitenkin silta ettei mikaan mennyt jakeluun. Mies tivasi uudestaan ​​ja uudestaan ​​samoja asioita ja vaati meita lahtemaan. Samalla minun mies peruutti autoa hitasti pois. Yhtäkkiä hullu mies huusi että emme mene tarpeeksi nopeasti ja etta aivan sama, haluan verta. Tassa kohtaa paniikki alkoi nousta. Oma mies yritti peruuttaa nopeasti pois mutta koska tie oli kapea ja kaartui vahan niin auto osui muutaman kerran tien vieressa oleviin tiiliaitoihin.
Hullu kiipesi tiiliaidalle  ja alkoi repia kivia irti siitä. Se sai yhden ison murikan pois mutta luojan kiitos se lipesi sen kadesta, ennen kuin se kerkesi paiskata sen tuulilasista lapi . Pienilla kivilla sea sai hakattua auton etuosaan muutaman lommon. Vihdoin sattin kaannettya auto ja paastiin pakenemaan. Tässä vaiheessa oltiin tehty pakoa ehkä 10 minuuttia. Ajoimme lyhyen matkaa pysahdyttiin ja soitettiin poliisille. Tässä vaiheessa meilla oli vielä nakoyhteys talle tielle, ja sielta se on mies hetken paasta juoksi meidan peraan joten jatkoimme matkaa. Olimme kaikki aika kauhun vallassa . Mieheni puhui poliisille, mutta heita tuntui kiinnostavan enemmän että tehdaanko rikosilmoitus, kun tulla paikalle. Muutaman minuutin kuluttua emme oikeen saaneet selville, onko poliisi tulossa vai ei. Meita ei huvittanut jaada paikalla yhtaan sen kauemmaksi joten mies sanoi tekevansa rikosimoituksen seuraavana paivana.


On onni onnettomuudessa etta selvisimme pelkilla auton pinta naarmuilla. Tilanne olisi voinut päättyäpaljon pahemminkin .Mieleen hiipii jos jonkinlaista "mitä jos" kauhukuvia, mutta yritän karkottaa ne mahdollisimman pian mielesta.

Joku ehkä ajattelee etta mitas menitte tuollaiseen paikkaan. No tallasia tapahtumia on mahdoton ennustaa etukateen. En todellakaan menisi itse saatikka lasten kanssa paikkaan, joka tuntuu vaarallista. Enka todellakaan ajatellut taman olevan sellainen. Alue on melko varkkaiden asuttamaa ja asuntojen hinnat on 1,5 miljoonasta ylospain. En missaan nimessa olis kuvitellut tallaisella alueella joutuvani hyokkaksen kohteeksi.

Vaikka selvisimmekin fyysisesti vahingoittumattomina sai henkinen puoli kovat kolhut. Mina ja mies toivutaan kyllä ​​ja yritän hieman jopa nauraa koko jutulle. Tilaanteessa ole mitään naurettavaa, mutta olen tottunut jollain sairaalla tavalla kasittelemaan epamukavat asiat huumorilla.
Pienin poika tuskin ymmarsi koko tilanteesta mitaan, mutta vanhin poika sai varmasti elinikaiset traumat. Eilen meilla oli melko hiljainen ilmapiiri eikä lapsi halunnut olla hetkeakaan yksin. Yon nukkui meidan valissa. Ollaan puhuttu asiasta niin paljon kun lapsi on itse itse halunnut. Suurin kysymys hanella on miksi? Tahan on todella vaikea vastata, mutta olen yrittänyt selittää, että hyökkääjä oli henkisesti sairas ja olisi voinut hyokata kenen tahansa kimppuun. 
Koko asia tuntuu itsestakin aivan absurdilta. Valilla pitaa miettia etta tapahtuiko tama oikeasti vai kuvitettelinko vaan.

Tanaan kavimme poliisiasemalle tekemässä rikoisilmoituksen. Periaatteessa vaan vakuutuksen takia. Meilla ei ole mitaan mielenkiintoa lahtea oikeuteen kyseisen ihmsen kanssa. Toki kiinnostaisi tietaa saiko poliisi hanta koskaan kiinni ja mika ajoi hanet meidan kimppuun.

Paivitan asiaa tanne jos/kun asia etenee.

Meidan koti osa 2

Meinas taa toinen osa meidan kodin esittelysta jaada kokonaan. Mutta tassa siis meidan ylakertaa.

Ylakerrassa heti rappusten jalkeen on isomman pojan huone.

Tassa on pieni parveke jossa on nyt kolme paivaa majaillut heinasirkka. Sen ehka tarkkasilmaisimmat huomaa kuvasta.



Huoneessa on runsaasti sailytystilaa ja oma kylppari.



Tallainen kaytava avautuu pojan huoneelta ja jos lahtee portaista vasemmalle.



Vasemmalla on pyykkihuone. Ma oon niin rakastunu tahan ja noihin koneisiin varsinkin. Ne on niin ideaalilla korkeudella ettei tarvi paljon kyyristella. Eipa oo tullu ikava sita englannissa pienessa keittiossa pyykkaamista.



Pyykkihuonetta vastapaata on pienimman pojan huone. Taallakin on oma vaatehuone ja kylpyhuone.





Kaytavan paassa on sitten meidan master suite jota hyvalla omalla tunnolla voi siksi sanoa.





Meilla on oma kylpyhuone myos jossa on vessa, suihku ja kylpyamme. Ja molemmille omat puolet vesialtaineen ja peileineen.







Peilioven takana on meidan vaatehuone joka on toiminut lahinna varastona.



Sellaista meilla viela muutama viikko. 15 paiva saadaan avaimet uuteen kotiin ja jos hyvin kay myos meidan tavarakontti jaettas samana paivana. Yritetaan kiireella saada koti sellaiseen kuntoon etta voidaan viettaa joulu siella.

Uutta kotipostausta sitten sielta.

Meidan koti osa 1

Vaikka nykyinen residenssimme onkin vaan valiaikainen niin ajattelin silti valayttaa teille meidan tan hetkista asumusta. Taa tulee kahdessa osassa siita syysta etta vaikka meilla taalla juurikaan tavaraa ole niin on taysin mahdotonta pitaa seka alakertaa etta ylakertaa siistina. Mutta sen pidemmitta puheitta tervetuloa meille.

Me ei juurikaan kuljeta etuoven kautta silla suurimmaksi osaksi liikutaan autolla joten kuljetaan autotallin kautta.

Etuoven viereisesta portista paasee myos meidan "pihalle."

Kun ulko-oven avaa on vastassa rappuset ylakertaan.

Vasemmalla on pieni kaappi missa sailytettaan moppeja ja imuria ja pihan istuimien pehmusteita ja pieni hyllykko seka autotalli. (Toinen autoista on talon omistajan.)

Autotallista tullessa nakyma on tallainen. Kohti olohuonetta, keittiota ja ruokailutilaa

Alakerran WC on siina valissa

Olohuone ja ruokailutila. Taman poydan aaressa me ei syoda koskaan. Ihan vaan siita syysta etta tuolit on valkoiset ja meilla on kaksi lasta. Tuskin tarvinnee sen kummemmin selitella :)

Keittiossa on ihanasti tilaa. Ja mika tarkeinta, koko tama tila on todella avointa joten voin hyvin haarailla keittiossa ja naen aina mita pojat puuhaa.

Keittion vieressa on myos ruokatila ja me ollaan kaytetty ainoastaan tata.

Tama murheen kryyni eli amerikkalaisten rakastama kaasuliesi meinas aiheuttaa mulle harmaita hiuksia heti alkuunsa. Meni ainakin yksi pohjaan palanut jauheliha kastike ja parit riisin keitot etta paastiin yhteisymmarrykseen. Nyt me ollaan jo ihan valeissa.

Keittiosta ja olohuoneesta paasee meidan "suuren suurelle" takapihalle. Pihan koko nyt ei juurikaan harmita silla ulkoilut voi hoitaa myos kodin ulkopuolella.

Takapiha kiertaa tata taloa. Alkaa tuosta keittion vieresta ja paattyy sinne etuoven portille.

Meilla meni ehka kaks viikkoa ennenkun tajuttiin etta pihallahan on sitruunapuu

Myos talta puolelta paasee ulos

Ja sitten ollaankin jo taas etuovella

Kiva kun kavit!