sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuun ensimmainen

Pitkasta aikaa taas taalla. Vaikka kuinka on pyha tarkotus paivittaa tata blogia useammin niin jotenkin sille on vaikeeta loytaa aikaa. Vaikka kotona vaan olenkin.
Mutta tama pieni suloisuus vie kaikella viehatysvoimallaan kaiken ajan.
 


Vaikka ensimmainen kuukausi meni stressissa ja huolehtiessa. Ja vaikka valvottuja oita on takana ja edessa niin silti elama on vaan nyt ihanaa. Kakkonen on kasvanut jo yli kilon sitten syntyman ja painaa jo yli 3kiloa. Ja on jo ihana oikean vauvan kokoinen.
 
Veli on suhtautunut vauvaan hienosti. Mutta kylla han sita odottikin tulevaksi. Kovasti han tahtoisi hoitaa (mutta ei vaihtaa vaippoja) ja kantaa veikkaa mutta viela en ole uskaltanut antaa.
 
 
Joulukuu parahti meilla kaymaan siina viiden aikaa aamulla. Vanhempi poika ei malttanut nukkua kun niin paljon jannitti kalenterin avaamista. Eika siina auttanut muu kun nousta.
Meilla on sitten kolme erilaista kalenteria. Suomesta papan lahettama M&M kalenteri, arpakalenteri ja tama
 
 
Ikeasta ostettu tonttukalenteri. Luukkuja tassa ei ole vaan pienia rasioita. Ja mietin paani puhki mita niihin  saisi mahtumaan. Kunnes ainoaksi vaihtoehdoksi jai etta joulutonttu kay joka yo jattamassa rasiaan pienen viestin. Tanaan tonttu jattanyt viestin etta oli piilottanut pojan sangyn alle palapelin.
 
Taisin jossain vaiheessa paljasta etta vauvan lisaksi meilla on muitakin muutoksia tulossa. Siita tarkemmin toisella kertaa mutta mainittakoon nyt etta meilla on edessa muutto. Mies lahtee edelta jo huomenna. Tosin tulee takaisin aina viikonlopuksi. Meilla lopuilla lahto on edessa nailla nakymin helmikuussa. Ja toivon mukaan saadaan ennen sita talo myytya.
 
Nyt syottohommiin ja sitten merimieskirkolle ostoksille.
Mukavaa joulukuun alkua kaikille!



perjantai 1. marraskuuta 2013

1980g ja 43cm

Keskiviikkona 16.10 meille sitten syntyi pieni poika. Ei malttanut enaa pysya masussa vaikka kuinka yritettiin. Onneksi kuitenkin kaikki meni hyvin ja pojalla oli kaikesta huolimatta kaikki niinkun pitikin.
 

 
Ihan taytena yllatyksena pojan aikanen syntyminen ei tullut. Viikolta 16 asti olen valitellut supistuksista mutta kukaan ei oikee ottanut asiaa vakavasti Ei vaikka tuo esikoinenkin syntyi 4 viikkoa etuajassa. Olisin kuitenkin mielella pitanyt taman tapauksen vatsassa mahdollisimman pitkaan mutta luonto paatti toisin.
 
 
Poika aloitti elamansa keskoskaapissa kytkettyna monitoreihin. Mutta onneksi kaapista paastiin pois neljan paivan paasta ja monitorista paastiin irti puoletoista viikon paasta syntymasta.
 
Ja kotiin otettiin poika tasan kahden viikon ikaisena, viime keskiviikkona.
Ja nyt totutellaan taas uuteen arkeen.
 


 
Pienella on viela nena-mahaletku kun ei meinaa voimat riittaa itse imea tarpeeksi, mutta voimat kasvaa kohisten ja toivottavasti pian paastaan vaan rintaruokintaan.
Vaikka tama nyt hieman rankkaa onkin niin olen onnellinen etta tuotiin poika jo kotiin. Sairaalan pienoisesta vastustelusta huolimatta. Sairaalassa ravaaminen otti aika koville niin fyysisesti kun henkisestikkin. Ja onhan meilla jo ton esikoisen kanssa kokemusta ton letkun kanssa puljaamisesta.
 
Sellasta uutista tanne.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Lauantai-iltana

Pikainen paivitys hieman erikoisesta paikasta. Sairaalasta.
Jouduin eilen sairaalaan supistusten takia. Vauvalle annettiin keuhoja kypsyttavaa laaketta ja minulle aloitettiin supistusten esto laakitys. Ja se on onneksi hillinnyt niita valtavasti. 
Palvelu on kylla hyvaa eika mitaan valittamista mutta haluaisin kylla paasta jo kotiin. Mies ja poika kavivat jo paivalla taalla tuomassa lukemista ja padin etta saan ajan kulumaan.
Vaikka kovasti jo meilla uutta tulokasta odotellankin niin ihan nain aikaisin en valttamatta sita haluaisi. Viimeinen tyopaivakin olisi ollut maanantaina mutta se jaa nyt valiin.
Mutta toisaalta ei saisi valittaa kun kaikki supistuksia lukuunottamattta nayttaa olevan kunnossa.
Nyt jatkan hyvalla omalla tunnolla viheliaan pinterestin selaamista.

Rauhallista lauantai-illan jatkoa sinne ruudun toiselle puolelle!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ei ainakaan nahkahousuja

Kello on suunnilleen kolme ja ma oon yksin kotona. Harvinaista herkkua.
Oon tehny lyhennettya paivaa toissa jo jonkin aikaa mutta yleensa kayn sitten hakemassa pojan koulusta kahelta ja on paasty vaha viettaa kaksin aikaa. Mutta nyt jostain syysta se haluaakin olla pitkaa paivaa ja mullehan se kay. Tuntuu aina lasten kanssa etta teet niin tai nain niin koskaan ei oo hyva. Aiemmin se valitteli kun hanella ei oo koskaan lyhytta paivaa ja nyt kun ois niin ei sekaan kelpaa.
Mutta laakereillaan ei tartte munkaan kotona levata. Laitan kohta ronttovaatteet paalle ja meen maalaushommiin.
 
Ennen sita ajattelin kuitenkin paivitella tanne niinkin harvinaista kun paivan asun.
Ostin sitten viikonloppuna itselleni elamani ensimmaiset nahkahousut. Ja miehen kommentti oli: siis ostin mita ja kenelle? Joten siita voi paatella ettei ne ihan varsinaisesti olleet hankintalistalla. Tai ne on vaan etupuolelta nahkaa. Eika ees oikeeta nahkaa mutta kummiskin.
Tallasessa asussa mongersin tanaan sitten toimistolla.
 
 
 
Vaikka housut on M-kokoiset niin ne on jotenkin oudon valjat. Mutta en taida jaksaa kayda vaihtamassa vaan suhautan niita itse vahan pienemmiksi. Ja todennakoisesti S-kokoiset olis liian pienet.
Tykkaan kylla ite kovasti eika 19,95€ hintakaan kirpaissut.
 
Ja puoliksi vahingossa lakkasin kynnetkin eilen sopimaan paivan asuun
 
 
Toi glitterilakka on aivan ihana mutta helvetillinen poistaa kynsista joten paadyin lakkaamaan vaan yhden kynnen kummastakin kadesta. Senkin olen huomannut pinterestia selatessa olevan muotia.
 
Eilen tein ihanaa kasvispiirakkaa joten pian tulossa taas resesptia. Vai joko ne kyllastyttaa?
 
Nyt Ylex radioon ja maalipurkin aareen!


maanantai 7. lokakuuta 2013

Mun paras ystava

Rakastan kaikenlaisia insiroivia ja kauniita sanontoja ja lausahduksia.
Nyt kun kaikenlaiset tekstitaulut ja tarrat viela ovat muotia sisustuksessa niin niita on tullut haalittua omaankin kotiin ja ripoteltu sinne tanne.
Joskus on kuitenkin kaynyt niin etta hinta ja oma kukkaro eivat oikeen puhu samaa kielta vaikka kuinka tykkaisin. Silloin pitaa yrittaa itse.
 
 
Nain esimerkiksi joskus alkukesasta kun nain ihanan taulun kauniilla tekstilla kaupassa mutten taipunut maksamaan pyydettya 39€. Jep, pihi on mun toinen nimi.
Joten hetken ideaa paassa pyoriteltyani syntyi oma versioni
 
Miks ma nyt vasta huomaan ettei kirjaimet ole suorassa??
 
Maalasin ihan tavalliselle canvakselle (?) halutulla varilla ja leikkasin kirjaimet silhouetella ja liimasin yksitellen taululle.
Tykkasin kovasti mutta nyt olen miettinyt etta oisko tuo kuitenkin vahan liian "raikea" meijan makkariin... Saatan ottaa sen viela uudelleen tuunaukseen kunhan saan tasta muita projekteja alta.
 
Tanaan on raskauden saralla viikkoja taynna tasan 33. Pikkuhiljaa aletaan valmistautua pikkusen tuloon. Esikoinen syntyi viikoilla 35+6 joten oletan taman seuraavankin pollahtavan vahan etuajassa.
Mutta paiva kerrallaan mennaan. 

perjantai 4. lokakuuta 2013

Pellillinen jauhelipiirakkaa

Nyt kun mulla on ollu enemman aikaa niin olen alkanu leipomaan kotona pikkasen enemman.
Talla viikolla tein pitkasta aikaa pellillisen jauhelihapiirakkaa. Taa oli joskus lapsuudessa mun ihan lemppareita ja katos kylla akkia kun pelti tuli uunista.
Ja vaikken itse tata enaa paasekkaan maistelemaan niin meilla pojat tykkaa tasta alyttomasti.
 
 
 
 

Jauhelihapiirakka

Taikina
- 500 g maitorahkaa
- 500g voita
- 8dl vehnajauhoja
 
Tayte
- 400-500 g jauhelihaa (valilla kaytan jauhelihaa ja kinkkusuikaleita)
- 4dl keitettya riisia
- 3 kananmunaa
- mausteita
 
 
Sekoita huoneenlampoinen voi ja maitorahka keskenaan. Lisaa jauhot ja vaivaa tasaiseksi. Laita jaakaappiin siksi aikaa kun valmistat taytteen.
Keita riisi ja paista jauheliha. Mausta mielesi mukaan. Sekoita riisi, jauheliha ja kanamunat keskenaan.
 
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli kumpikin puoli suunnilleen pellin kokoiseksi. Laita toinen puoli leivinpaperille pellille ja levita siihen tayte tasaisesti. Laita toinen puoli "kanneksi"ja sulje reunat painamalla yhteen. Voitele joko kanamunalla tai vedella. Laita uuniin 200 astetta ja n.30min.
 
Ei ehka mitaan laihduturuokaa mutta saahna sita valilla vahan herkutella.
 
 
 


maanantai 30. syyskuuta 2013

Teippattuja tuikkukippoja

Kaappeja siivotessa tuli vastaan tallasia luultavammin Ikeasta ostettuja tuikkukippoja.
 

 
Tieda sitten oliko naille alunperin joku oikeen tarkotuskin minka takia nama on hommattu mutta kaapin peralle ne oli paatynyt. Ajattelin kuitenkin ottaa ne kayttoon mutten millaan oikeen mihin ne voisi laittaa joten ne on jo useamman viikon  lojunu tossa poydalla.
Kunnes sitten paatin vahan tuunailla niita ihan simppelisti.
 
 
Mahan olen hurahatnut naihin teippeihin ihan taysilla mutta en oikeen raaski kayttaa niita mihinkaan.
Nyt sitten paatin tuhlata niita tahan projektiin ja yrityksen ja hairahduksen kautta tallaisia niista tuli
 
Nyt ne sitten ilostuttaa pimenevia iltoja uudella paikallaan.
 
 



maanantai 16. syyskuuta 2013

Kesan viimeinen

Kylla se on uskottava etta kesa on ohi ja pitaa varautua jo syksyyn. Pakata kaikki kesavaatteet pois ja ottaa esille villasukat ja kynttilat.
Mutta samalla taytyy ottaa kaikki ilo irti viimeisista auringonsateista.
 
Nain me tehtiin sunnuntaina kun paiva naytti kauniilta. Suunnistettiin pitkasta aikaa meren rantaan Scheveningeniin.
 

 
Vaikka taas tuuli kamalasti niin silti aurinko lammitti ihanasti. Ranta kuhisi surffailijoita ja muutama uskalias nakyi myos ihan vaan loppukesan uinnilla. Minua ei olisi veteen saanut mistaan rahasta.
 
 
 
Pojalle otettiin ne tarkeimmat mukaan, eli lapio ampari ja pallo.
 
 
 
Ja mukavasti saatiinkin kulutettua rannalla useampi tunti.
 
 
 
Kaytiin viela ennen kotiin menoa lounaalla yhdessa rannan ravintoloista. Ja olen taas yhta pettymysta rikkaampi. Vaikka en omalta ruoalta paljonkaan vaadi niin taalla on vaikea ainakin kasvissyojan saada maistuvaa ruokaa. Vaihtoehtoja on aina se yksi tai max kaksi eika ikina kovin houkutteleva.
Mutta eipa se onnistunut paivaa pilaamaan.
 
Meilla tama syksy on ja tuleva talvi on kunnon muutosten aikaa. Vauvan lisaksi luvassa muitakin muutoksia joita tassa samalla yritetaan saada tapahtumaan. Niista lisaa varmasti lahitulevaisuudessa.
 
Mukavaa viikon alkua kaikille!



maanantai 9. syyskuuta 2013

Zwanger box

Suomen reissulta on kotiuduttu. Itseasiassa jo viikko sitten sunnuntaina. Mutta reissu oli sen verran rankka niin henkisesti kun fyysisestikkin etta viime viikko meni oikeastaan ajatuksia jarjestellessa ja rastitoita tehdessa.
 
Viime viikonloppu meilla menikin sitten ihan vaan ollessa. Lauantaina oltiin naapuruston grillijuhlissa. Ja vaikka ollaankin asuttu tassa jo paalle kaksi vuotta niin ollaan edelleen vahan niinkun uusia. Ja tietty vahan ihmeellisia kun ollaan suomesta. Mutta hauskaa oli ja kotiuduttiinkin vasta kymmenen jalkeen. Sunnuntaina sitten vahan pyykailya ja seinien maalausta.
 
Tanaan oon tehny kotoa toita ja kavin verikokeessa. Ilmeisesti sen kamalan sukunimihassakan jaljilta edellinen nayte on kadonnut. Kerroinko taalla koskaan koko hassakkaa?
Samalla kavin kaupassa ja hakemassa Zwanger boxin.
 
 
 
Siis ilmainen laatikko taynna erilaisia tuotteita raskaana oleville. Sana ilmainenhan on meikalaiselle kun hunajaa korville.
Yhtaan en osannut odottaa mita tuo pitaa sisallaan mutta olin ihan positiivisesti yllattynyt.
 
 
Sisalta loytyi: Alkoholiton olut ja siideri, muutama lehti (joista yksi oli kasityolehti taynna ohjeita lasten vaatteille), lelu, pyllypyyhkeita, tutti, kaksi vaippaa ja pari rasvaa.
 
Toisen laatikon saa viela hakea kunhan vauva syntyy. Saa nahda mita se sitten pitaa sisallaan.
Me kun ei sita aitiyspakkausta saada niin taakin on ihan kiva. Ja kaikille varmasti loytyy kayttoa. 


torstai 22. elokuuta 2013

Matkaan taas

Auto pakattu. Evaat valkattu. Kukat kasteltu. Jaakaappi tyhjennetty. Ovi kohta lukittu.
Me lahtetaan nyt autolla suomeen. Palaillaan asiaan myohemmin!

maanantai 19. elokuuta 2013

Uudet sormukset

Eilisella shoppailukierroksella (jonka tarkotus ei suinkaan ollut etsia uusia lampunjalkoja ja sormuksia) loytyi myos uusia sormuksia. Naita olen vahdannut valehtelematta ainakin nelja vuotta.
Ja nyt niita vihdoin alkaa ilmestya kauppoihin.
 
 
 
Niin naita sormenpaasormuksia. Vai mitalie viralliselta nimeltaan.
Melko rajallinen on tarjonta vielakin mutta jotain nyt ainakin
 
 
Osa loytyi River Islandista ja osa tutusta henkkamaukasta.
 
 
Ja jottei kaikki ois menny niinku Stromsossa niin oisin kylla halunnu hopeanvarisia kun toi kulta ei oikeen oo mun juttu kauheesti mutta naihin oli tyydyttava.
Voiskohan naita maalata jollain?
Tai tiedatko sa mista naita vois loytya lisaa?
 
(Kynnet on stailannu mun oma poika. Meilla on sopimus etta se saa valita mulle kynsilakan kun on aika ne lakata. Ja nyt paadyttiin tallaseen ratkasuun...)
 


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Riviera maison loyto

Vaikkei raha eika materia tuokkaan onnea niin kylla se vaan niin on etta kunnon aleloyto piristaa kummasti mielta.
 
Kuolasin jo viime vuonna Riviera maisonilla ihanaa lampunjalkaa mutta 149€ hintalappu sai taman tyton pyyhkimaan kiltisti kuolansa ja jatkamaan matkaa.
Onneksi kuitenkin jonkinlainen kohtalo oli meidat tarkoittanut yhteen ja niinpa olen nyt taman ihanan esineen onnellinen omistaja.
 
 
Olisin mieluusti kotiuttanut naita kaksinkappailein mutta harmi vaan naita ei ollut kuin tuo yksi.
Ja koyhdyin sen 149€ sijaan vain 45€.
 
Kylla alennusmyynnit on naisen (lahestulkoon) parasta aikaa.
 
 
 
 


perjantai 16. elokuuta 2013

Toista odotellessa

Kun se nyt on julkisettu tuolla omassa naamakirjassakin niin kai siita voi taallakin mainita.
 
 


Meille siis odotettaan toista poikaa saapuvaksi marraskuun lopussa.
 
Ja vaikka raskaus on todella toivottu ja odotettu niin en ole mikaan raskaus hypettelija. Joten blogi tuskin alkaa tayttya pelkista odotusta ja vauvaa koskevista jutuista.
Mutta jotain aiheeseen liittyvaa silloin talloin.
 
 
Nyt kaikille oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!


maanantai 12. elokuuta 2013

Quinoa-Fetapullat

Reseptia taas pukkaa.
Sain tyokaverilta jokin aika sitten tan ohjeen ja nyt oon muutaman kerran naita tehny ja naa on vaan niin hyvia. Joten ajattelin jakaa tan teidankin kanssa
 
 
Ohjeen sain hollannin kielisena (ja osasin sen ihan ite kaantaa!) joten resepti on allekirjoittaneen vapaasti kaantama
 

Quinoa - Fetapullat

 
-  120g quinoaa
- paprika
- 2 ruokalusikallista pinjansiemenia
- sitruunankuori
- 3 kourallista tuoreita yrtteja (ohjeessa tillia ja minttua, mutta koska tilli ei kuulu suosikeihini kaytin basilikaa)
- 100g fetaa
- muna
 
 
 
 
1. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen ja keita quinoa ohjeen mukaan
2. Paista pannulla oliivioljyssa pieniksi silputtu paprika ja pinjansiemenet kunnes paprika on hieman pehmennyt.
3. Sekoita kulhossa keitetty quinoa, sitruunankuori, muna, yrtit, pilkottu feta, paistetut paprikat ja pinjansiemenet. Mausta tarvittaessa
4. Puristele seoksesta mahdollisimman kiinteita pallukoita leivinpaperille. Puristelu siksi etta naitten pyorittely ei oikeen onnistu. Mutta kun ihmeen kauppalla kun saat ne suht pyoreiksi ja pellille niin ne kylla pitavat muotonsa.
5. Paista uunissa n.15min tai kunnes ovat kauniin keltaisia.
 
 
 
Ja nauti :)


lauantai 10. elokuuta 2013

Guacamole

Yksi meijan perheen suosima viikonloppuruoka on latyt elikka tortillat.
Suhteellisen helppo ja vaivaton ruoka minka valmistukseen voi koko perhe osallistua.
 
Ja aina kun naita tehdaan niin meilla (minulla) on tapana tehda guacamole itse. Aikasemmin me ei syoty sita ollenkaan kun ne valmiit litkut ei oikeen maistunu mutta kun sain aikaseks kokeilla tuota itse ei olla kertaakaan oltu ilman.
 

 
Ja tan pyorayttaminen on tosi helppoa. Tarvitaan vaan:
 
- Avocadoa
- Tomaattia
- Valkosipulia (tai salottisipulia)
- Limea (joka puuttuu kuvasta)
- Chilia. Meilla harvoin on tuoretta joten kaytettaan vaan maustetta.
- Suolaa
- Pippuria
 
Me saatiin joskus sukulaisilta tuliasiks tallanen avocadoveitsi ja se on ollu kylla tosi nappara.
Tuo paallimmainen osa  toimii veitsena
 
 
Sitten kaivetaan kivi pois
 
 
Lusikoidaan sisalto
 

 
Ja voilá
 
 
 
Sitten kaikki ainekset joko koneeseen tai muussataan haarukalla. Eika sitten muuta kun nauttimaan
 
 
 
Niin oli taas hyvaa ja tuli syotya ihan liikaa etta jos huomenna parjais vahan vahemmalla.
 
Nyt vahan aikaa telkkaa ja sitten nati nati.


Ota tai jata

Tanaan tarttui halpakaupasta (mistas muualta) mukaan pari kylttia.
 
Tallasen olen nahnyt monessa muussakin blogissa ja nyt se loytyy sitte meiltaki.
Ja taa on kylla varsinkin perheen pienimmalle hyva muistutus..
 
 
 
Ja tallanen paaty pojan huoneeseen
 
 
Ostin viela pojalle uusia legoja kun olivat kerran tarjouksessa. Ja sopivasti viela papan suomesta lahettama pakettikin saapu tanaan niin pojalla on joulu keskella kesaa kun tanaa tulee kotiin
 
 
Onnistuin viela saamaan kamalat suklaaoverit Lidlin suklailla... Yoks!
Tassapa saavutusta tarpeeksi yhdelle paivalle.
 
 
 
Viikonloppu ja perheen kanssa oloa ja siivoilua.
Hauskaa viikonloppua kaikille!


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Vielakohan ma osaan blogata

Ajattelin ihan kylma viileesti jatkaa tata bloggaamista niinku mitaan taukoa ei ois ollutkaan...
Saa naha vielako ma osaan.
 
Viikonloppuna saatiin nauttia viela ihanasta ilmasta. Nahtavaksi jaa oliko viimeset natit ilmat talle kesalle. Ja koska meillahan on tassa lahella aivan taydelliset ulkoilumaastot niin pakattiin evaat ja pallot ja uunokortit kassiin ja hypattiin pyorien paalle.
 
 

 
Ehka joissain kohti oltiin vahan ylimielisia ja lahettiin reitille missa selkeesti luki "maastopyorailyreitti", mutta niin vaan niistaki selvittiin ja matka jatkui.
Ja siis olihan meilla vahan niinku maastopyoratki oikeesti..
 
 
Tunnin pyorailyn jalkeen vihdoin loydettiin sopiva paikka ja levaytettiin tavarat siihen
 
 
 
 
 
Pojat pelaili ja ma  keskityin ottamaan kuvia ja aurinkoa.
 
Kotimatkalta loyty viela sopivasti jatskiauto ja pysahdyttiin syomaan jadet
 
 
Taydellinen sunnuntai.



keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ikinuori leipuri

Viime keskiviikona valitin kuinka vapaapaivat tuppaa olemaan kiireisia.
Helpolla ei oo tanaankaan paasty.
 

Ennen lounasta meilla oli jo valmiina illaksi kasvislasagnea, valipala myslipatukoita, sampylataikina ja pullataikina.
 
 
Ja tosiaankaan aamulla heratessa en ajatellut moista urakkaa.
Mutta oikeestaan olen ihan tyytyvainen.
Nyt mulla on valmiina ainakin toihin vietavat perjantaiksi. Mulla on nimittain sillon synttarit ja kaikilla muillakin on ollu tapana tuoda jotain hyvaa sillon niin en uskalla tehda poikkeusta.
 
 
Noista mun korvapuusteista tuli vahan levahtaneita versioita mutta olkoon. Eihan se makuun vaikuta.
Nyt hetken levahdan ja sitten taas sinne uimakouluun.
Huomenna toihin lepaamaan.
 
Pakko viela kertoa hauska juttu. Joka osu sopivasti just synttareitten kynnykselle. Nyt ei ehka  niin harmita etta tulee taas yksi vuosi lisaa...
Eilen olin hakemassa poikaa hoidosta kun yksi tadeista tuli luokseni ja sanoi etta niin sa olit sen N:an sisko :) Vahan alko jo ittea hymyilyttaa ja sain sanotuksi etta ei kylla ma oon sen aiti.
Tytto jai mua haavi auki tuijottaa ku mun sitten piti jo juosta pojan peraa.
 
Johan edellisesta olikin aikaa. Viimeksi mustaakseni olin 25 kun mulle junassa myytiin lastelippu..