Yksi lupa lisaa kiitos!

Muutama kuukausi ennen tanne muuttoa oli yhta lupa-ja hakemushardellia. Piti etsia jos jonkinlaista lippua ja lappua ja taytella tarkistaa niita vahintaankin yhta paljon. Taysin vierasta tallanen virallisten lippulappujen tarve ei meille ollut ja onneksi lahes koko sirkuksen hoiti miehen tyon kautta lakimies.

Taysin eroon ei paasty kaikesta hakurumbasta taallakaan paassa. On haettu sosiaaliturvatunnusta, pankkikorttia, ajokorttia, kauppojen kanta-asiakaskorttia ja viimeisimpana tyolupaa. Minulle.

Me ollaan siita onnellisessa asemassa etta miehen viisumityyppi mahdollistaa myos tyoluvan hakemista puolisolle, Tama on L-viisumi on kasittaakseni yksi niista harvoista ellei jopa ainoa tyoviisumi johon se sisaltyy.

Tyoluvan hakeminen mulle oli huomattavasti helpompaa ja nakymattomampaa kun miehen versio. Koska miehen tyopaikka maksoi myos minun tyolupani, ei meidan tarvinnut muuta kun ilmoittaa samaiselle lakimiehelle joka hoiti muutkin asiat etta viela yksi tyolupa kiitos.
Ja koska kaikki meidan tiedot oli heilla jo valmiina ei meille jaanyt muuta tehtavaa kun tarkistaa etta heidan laatimassaan hakemuksessa oli kaikki tiedot oikein.

Hakemuksen kasittelyyn sanotiin menevan 90 paivaa. Ja aika tarkalleen tuon ajan jalkeen lupa tupsahtikin postilaatikkoon.

Nyt olen siis virallisesti oikeutettu tekemaan toita tassa maassa.
Kuinka nopeasti talle tulee kayttoa, se jaa nahtavaksi. Luonnollisestikkin meidan arki hankaloituu jonkin verran jos myos mina olen tayspaivasesti toissa. Ja meidan pitaa miettia miten me saamme sen kaiken jarjestymaan. Lisaksi pienimmalle pitaisi loytaa hoitopaikka.

Niin ja pitaishan se tyopaikkakin jostain loytaa.
Mitaan kiiretta mulla ei ole palata tyoelamaan. Vaikka totuuden nimissa kaipaankin elamaa kotiaitiyden ulkopuolella. Mutta samalla stressaan jo sita saadaanko me arki rullaamaan ilman apujoukkoja jos mina en enaa ole paivisin kotona.
Mita jos mina sairastun? Tai lapset sairastaa? Miten jaksan seka tyon etta kodin kun mies on tyomatkalla? Kylla kai kaikki jarjestyy tavalla tai toisella ilman suurempaa stressiakin.

Neuvoja, vinkkeja ja rohkaisevia sanoja, mahdollisesti uuteen arkeen, otetaan vastaan.

Bikini pelko

Mina tuskin olen ainoa joka loman suuntautuessa aurinkoisemmille leveyksille alkaa kuumeisesti miettia oman kroppansa tilaa. Olenko bikini/rantakunnossa? Kauanko tassa viela on aikaa tehda pienta damage controllia? Millas naita lyllyvia ja lallyvia sais vahan kiinteammaks?

Kuullostaako tutulta?

Ihanteellista tietenkin ois jos vartalo ois ympari vuoden siina kunnossa etta kehtais vahan pienemmassakin vaatetuksessa esitella. Mutta ainakin allekirjoittaneella se on viela tyon alla. Vauvakilot on suunnilleen karkotettu mutta kun sen lyllyvan sais viela kesytettya.

Ma oon jo hyvaksyny sen ettei tassa varmaan koskaan mihinkaan missin mittoihin enaa paasta. Tai no kuka tietaa. Mutta se ei oikeestaan ole edes se "ihanne" mita ma haluaisin tavotella. Ma haluaisin vahan lihasta. Ei mitaan kehonrakentajaa mutta niin  etta olis edes pienet selkeet lihakset. Eika sita hyllyvaa. Ja loppujen lopuksi sen saavuttaminen ei edes mahdottomia ponnistuksia vaatis. Oon loytany ihan maailman parhaan kuntoilu dvd sarjan jota teinkin ihan tunnollisesti ja tulokset oli aarimmaisen kannustavia mutta sitten tuli taa kaikkeen kyllastyminen ja sekin sitten jai. Mutta kunhan taalta paastaan kotiin ja taas arkeen kiinni niin eikun dvd:t pyorimaan. 

Mutta siihen bikini pelkoon. Tiedatteko sen tunteen kun  menee altaalle tai rannalle ja tulee se hetki kun on aika riisua ne muutamat hepenet ja paljastaa oma vartalo. Tuntuu etta kaikki tuijottaa ja arvostelee.  Ja haluat vaan hautautua siihen rantatuoliin ja nousta siita vasta auringon laskettua. Vaikka todellisuudessa kukaan tuskin edes huomaa sinun saapuneen paikalle.

Taahan ois helposti valtettavissa silla etta ei vaan valittais muiden mielipiteista ja olis itsevarmasti juuri sellainen kun on. Mutta taa vaatis sen etta olis itse tyytyvainen siihen mita on.

Ehka mun pitais syytta nykymaailmaa siita ettta sen lyllyvan ja lallyvan naisen sijaan mun mielesta nainen jolla on vahan lihasta nayttaa paremmalta ja terveemmalta.

Ma tiedan etta voisin lihota todella paljon eika mun mies varmaan siita huomauttelis. Ja tiedan etta kelpaan enemman kun hyvin mun miehelle juurikin tallaisena. Joten ne kaikki ulkonakopaineet on ihan mun oman paan sisalla. Eika se mua oikeestaan edes haittaa. Musta on hyva etta mulla on tavoitteita kauniimpaan vartaloon ja sita kautta terveempaan elamaan. Jos olisin tallaseen lyllyvaan itseeni tyytyvainen niin tuskin elaisin edes nain terveellisesti, miettisin jokaisen suklaapatukan tarpeellisuutta tai kavelisin ihan kaikkialle mihin se vaan on mahdollista. (Taa viimesin tosin johtuu myos siita etta oon pihi enka raaski matkustaa paivittain bussilla.)

En oleta etta vartaloni on koskaan taydellinen vaan se on sellainen ikuisuusprojekti. Mutta mikapa tassa elamassa olisi koskaan taysin valmis.

Taas koukussa

Moikka. Uusi vuosi ja uudet kujeet taas. Nyt olis tarkotus ihan oikeesti palata bloggailun pariin. Kun on sita aikaa vahan enemman. Blogi on ollu mielessa paivittain mutta paatin etta nyt nain vuoden alusta alotan kun ei oo mitaan hairio tekijoita. Noitten lasten lisaks.

Mun aiti oli taalla apuna pari kuukautta enka halunnu kayttaa sita aikaa koneella vaan omistautua viettaa lasten ja aitin kanssa laatuaikaa. 

Hieman haastavaa taa kylla on koska annoin tyokoneeni pois. En siis ole palaamassa enaa tyoelamaan taalla. Ja nyt siis pitaa tulla toimeen padilla niin kauan kunnes oikea lappari loytyy. Ja jotenki ma en vaan osaa kayttaa tata... Mutta kai se tasta.

Mina joka addiktoidun todella helposti kaikkeen, olen saanut koukutettua itseni vlogeihin. Nyt kun olen saanut vierotettua itseni edes vahan pinterestista niin tama tuli tilalle. Rakastan yli kaikkien muiden ohjelmien realityja. Siis sellasia oikeista ja tavallisista ihmisista tehtyja. En jaksa mitaan kilpailuja tai julkkiksia vaan ihan niita tavallisia. Joku saattaakin muistaa mun hehkutuksen Iholla sarjasta joka vei mut mennessaan.

No joka tapauksessa mina, joka en taalla juurikaan edes omia kuviani julkaise olen harkinnut omaa vlogia.. Hullua vai mita? Ehkapa aloitan julkaisemalla taalla muutaman ja katsotaan mihin se johtaa. 

Nahtavaksi jaa.
Ja jos joku osaa vinkkailla hyvia vlogeja niin antaa tulla.

     

                            

                   

Toista odotellessa

Kun se nyt on julkisettu tuolla omassa naamakirjassakin niin kai siita voi taallakin mainita.

 

 

Meille siis odotettaan toista poikaa saapuvaksi marraskuun lopussa.

 

Ja vaikka raskaus on todella toivottu ja odotettu niin en ole mikaan raskaus hypettelija. Joten blogi tuskin alkaa tayttya pelkista odotusta ja vauvaa koskevista jutuista.

Mutta jotain aiheeseen liittyvaa silloin talloin.

 

 

Nyt kaikille oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!



Iholla

En taalla asuessani ole juurikaan seurannut suomalaisia ohjelmia.

Alkuun yritin  netista joitain loytaa mutta aina ne joita olisin halunnut katsoa, ei ollut katseltavissa ulkomailla. Ja koska paikallisillakin kanavilla on niin paljon katsottavaa niin ei nahty tarpeelliseksi hommata mitaan suomalaista kanavapakettia.

Olen ollut siis autuaan ulkona kaikesta.

 

Kunnes eraan suomalaisen suosituksesta eksyin katsomaan putousta.

Ihan huippu. Mun ehdoton lemppari oli Sanna-Raipe.

 

Ja sitten talla viikolla ystavieni suosituksesta katsoin ensimmaista kertaa Iholla-sarjaa.

Ja nyt olen taysin koukussa.

Olen kahdessa illassa katsonut kaikki katsottavissa olevat jaksot ja harmittelen ettei ihan ensimmaisia jaksoja enaa nae.

 

 

Miten sita voikin toisten ihmisten tavallinen elama kiinnostaa niin paljon?

Olen aina ollut reality-sarjojen suurkuluttaja, mutta ainahan niissa on jonkinlainen "juoni" takana. Draamaa ja suuria tunteita. Varsinkin amerikkalaisissa.

Mutta tassa ei ole mitaan. Ehkapa se siksi koukuttaakin.

 

Nyt tata sarjaa seurattuani sain idean.

Miksei sita omaakin elamaa voisi dokumentoida?

Ei siis kenenkaan muun kayttoon kun omaan.

 

Sain toissa jouluna lahjaksi kauan odotetun videokameran. Ja vaikka rakastankin valokuvata ja videokuvata niin aika usein tulee kuvattua vaan niita erikoisia hetkia.

Kameran kaivaa esille vaan silloin kun tuntuu etta taman hetken haluan tallentaa.

 

 

Mutta miks ei sita tavallistakin elamaa voisi tallentaa?

Ei ehka joka jokapaiva. Eika jokatoinen mutta vaikka kerran viikossa.

Kuvata sita oikeeta elamaa. Hyvia ja huonoja hetkia. Vasymysta, onnea, surua, ruoanlaittoa, toihinlahtoa, pyorailya, halailua, kotia tai mita vaan...

 

Olen itse tosi ujo ja inhoan olla kuvissa ja videolla mutta haluaisin kovasti paasta tasta eroon.

Ja mikas sen parempi keino kun tottua kameran lasnaoloon.

 

Tasta se siis lahtee. Meidan elaman taltiointi.

Perusjuttuja

Meillä on vietetty ihan tavallista lauantaita. Aamulla heräsin aivan liian aikaisin ottaen huomioon että oli lauantaiaamu. Ja vaikka pitikin herätä aikaisin koska pojalla oli taas jalkapallokoulu, olisin silti voinut nukkua vielä hetken. Mutta tuskinpa muissakaan lapsiperheissä lapsilla on tapana kysellä että "haluaisitko äiti rakas jo ehkä herätä?" Eli ei auttanut kun herätä.

Pojat meni sitten yhdessä reeneihin ja minä jäin keskustaan palauttamaan kirjastoon kirjoja ja torille.
Auton mittari näytti +2 astetta eli aika viileissä lukemissa mennään.
Torilta ei tarttunut mukaan muuta kun vähän hedelmiä. Ja niin pitikin.

Kaupungilta ja reeneistä tultiin kotiin syömään lounasta ja päiväunille.
Ja niinkun aina. pojat nukku ja minä vaeltelin blogimaailmassa.
Ja kun pojat nousi kauneusuniltaan lähdettiin ulos reippailemaan aurinkoiseen syysilmaan.

Poika pyöräili ja me vanhukset käveltiin.
Käytiin vähän puistoilemassa ja laajennettiin vähän reviiriä kulkemalla uusia reittejä.
Ja käytiin kuolaamassa ja haaveilemassa "kalliilla" alueella taloja. Kauniita ovat. Ja hinnat varmasti pyörii miljoonan molemmin puolin. Kuvia en kehdannut ottaa, ainakaan tällä kertaa.

Oli niin hauskan näköinen tää häkkyrä että oli äitinkin pakko käydä kokeilemassa.

Päällä oli maailman mukavimmat rönttövaatteet mitkä oli ihan parhaat ulkoiluun.

Aikaa lenkillä kului melkeen kaksi tuntia! Ja kotiin palasi kolme kurnivaa vatsaa. Ne täytettiin uuniperunoilla ja kibbelingillä ( vai kippeling vai mikä?).

Nyt vielä hetki leikkejä ja sitten poika suihkun kautta petiin. Luulen että tänä yönä uni maittaa.

Sitten äiti parkkeeraa itsensä viinilasin kera hetkeksi telkkarin ääreen.
Luultavasti uni tulee tähänkin päähän tänään ajoissa.

Huomenna luvassa alkava haaste!

Minä

Kun vasta suunnittelin oman blogin pitämistä tiesin etten halua laittaa sinne itsestäni kuvia.

Ja tämä siksi etten omasta mielestäni ole kovin valokuvauksellinen. Ne otokset minusta jotka minusta on hyviä taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa.

Ehkä joskus laitan itsestäni kuvia. Ehkä en.

Mutta vaikka en itseäni näytäkkään, voin silti kertoa kuka tätä blogia päivittelee.

Olen kohta 30 vuotias (hui!!), 07/08 syntyneen pojan äiti ja työnarkomaani miehen kihlattu.

2009 vuoden lopussa muutettiin tänne Rotterdamiin miehen työn takia. Pakko ei olisi ollut mutta oltiin miehen kanssa puhuttu monet kerrat että muutettaisiin ulkomaille jos joskus siihen tarjoutuisi tilaisuus. Itse en ollut koskaan edes käynyt hollannissa ennenkun tänne muutetiin. Mies oli ollut työmatkoilla useampaan kertaan.

Suomessa asuttiin pienen pienessä tuppukylässä jossa meinasin tulla hulluksi. Ja oikeastaan jo ennen tietoa tänne muutosta me päätettiin laittaa talo myyntiin ja muuttaa vähän isompaan paikkaan. Vuoden verran olin yrittänyt viihtyä "maalla" siinä onnistumatta. Musta vaan on kivaa että kaikki palvelut on kävelymatkan päässä.

Mitäs muuta...

Rakastan kenkiä ja laukkuja. Ja kirjoja. Niin ja niitä lehtiä:) Kuulemma meillä on näitä kaikkia jo ihan liikaa.

Liikuntaa aloin harrastaa vasta tänne muutettua. Ennen sitä välissä oli ihan liian monta vuotta ilman kunnon liikuntaa. Mun kuntosali on muutaman minuutin kävelymatkan päässä eli mulla ei oikeestaa koskaan ole mitään syytä olla menemättä sinne.

Ryhmätunneille en ole vielä uskaltautunut kun ei toi kieli ihan vielä oo hanskassa. Lähinnä crossailen ja juoksen.

Päivät kuluu pojan kanssa touhutessa ja ruokaa laittaessa. Käsitöitä teen kun siihen on aikaa. Melko harvoin.

Telkkaria katson ihan liikaa ja netissä vietän liikaa aikaa. Näitä mä yritän vähentää.

Siinä jotain faktoja minusta. Tarkotus oli tehdä vähän pidempi postaus aiheesta minä mutta itsestä kirjottaminen on yllättävän vaikeeta.

Nyt vääntämää perunamuussia ja pinaattilettuja!

Mennyt vuosi

Uuden vuoden kunniaksi kopsasin tälläsen Lattenaisen blogista.

IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? Kyllä

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? Paljonkin

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? Juu

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? Pelkästään uuteen maahan muutto ja totutteleminen on tuonut paljon hyviä muistoja. Kaikki matkat mitä tehtiin oli kivoja. Ja tiestysti suomessa käyminen oli aina ihanaa.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? En

MINÄ:


1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? Omasta mielestäni olen

2. Oletko lihonut? Ikävä kyllä

3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? Keittiöön muutaman kerran

4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? Yksin, mitä se on...?

5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? En

RANDOM:

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Ehdottomasti naapurini jonka apu on ollut korvaamaton

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? En varmaankaan koska en muista mitä lupasin...

3. Synnyttikö kukaan läheisesi? Monta pientä nyyttiä syntyi tutuille

4. Kuoliko kukaan läheisesi? Onneksi ei

5. Missä maissa kävit? Suomi, Viro, Saksa, Belgia, Ranska, Pohjos Amerikka

6. Mitä haluaisit vuodelta 2011 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2010? Varmuutta ja pysyvyyttä. Yksi syy miksi ei olla vielä voitu asuntoa ostaa on se että miehen työpaikalla tilanteet muuttuu kokoajan eikä ole ollut varmuutta siitä missä kaupungissa miehen toimipiste on.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2010? 30.12.2010=muuttopäivä

8. Vuoden suurin saavutuksesi? Olen tullut toimeen vieraassa maassa

9. Ja suurin epäonnistuminen? En pystynyt pitämään liikuntaa osana arkea

10. Kärsitkö vammoista? En

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Ostin paljon kivoja juttuja

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Ainakin miehen

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? Välillä äidin kanssa jutteleminen ahdistaa.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Siis mistä rahoista...

15. Mistä innostuit eniten? Liikunnasta

16. Vuoden 2010 ihmiset: Kaikki läheiset

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? Onnellisempi

18. Lihavampi vai laihempi? Painavampi

19. Rikkaampi vai köyhempi? Varmaankin köyhempi

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? ollut kärsivällisempi ja liikkunut enemmän

21.Entä vähemmän? Ollut kärsimätön

22. Miten aiot viettää joulun? Vietettiin ensimmäinen joulu oman perheen kesken (+miehen työkaveri)

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Ei taida olla mitään mitä tarvitsisi muuttaa

24. Rakastuitko vuonna 2010? Pysyin rakastuneena

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? 0

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Good wife, Täydelliset naiset, Gougar town, How It's Made (ihan paras)

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? En

28. Mikä oli paras lukemasi kirja? Varmaan millenium trilogia

29. …entä musiikillinen löytö? John Mayer, Missy Higgins

30. Mitä halusit ja sait? Säälittävää ehkä mutta halusin Dyson imurin ja sain sen pienen neuvottelun jälkeen..

31. Mitä halusit, muttet saanut? No tän listan kirjottamiseen menis päivä...

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? En osaa sanoa

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Tapasin ensimmäistä kertaa suomalaisia täällä hollannissa

34. Ketä kaipasit? Läheisiä ja ystäviä suomessa

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? Sisko ja mies

MUUTA:

1. Oletko joutunut tappeluun? En

2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? Luultavasti jotain

3. Oletko juonut ”perseitä”? En

4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? Kyllä