Kun lahella palaa

Kesa alkoi meilla virallisesti eilen. Vaikka lamminta on piisannut jo kylla pidempaan. Kesan mukana tuli myos metsapalokausi. Kalifornia on karsinyt kuivuudesta jo kuusi vuotta eika taman kevaan El Nino sateineen juurikaan helpottanut tilannetta.  Joten alue on todella herkkaa paloille ja pienikin kipina saattaa roihahtaa nopeasti suureksi ja vaaralliseksi.

Yksi palo me on jo keritty taalla kokea mutta se oli aika kaukana. Mutta myohemmin palo alueelta lapi ajaessa naky oli todella lohduton. 

Ja nyt palaa taas. Ja tama palo osui ikava kylla lahemmas. Ihan tahan naapuriin.

Palo alkoi viikko sitten keskiviikkona ja sita vielakin sammutellaan. Tahan mennessa on palanut n. 9000 hehtaaria maata. Palo on ollut sammuttajille haastava jo alusta lahtien koska maasto alueella on todella vaikeaa ja sopivasti tanne juuri rantautui helleaalto samaan aikaan. Ei siis kay kateeksi sankareita.

Ensimmaisen kerran kun kuulin missa talla kertaa palaa, tuntui etta vatsa kaantyi ympari. Ihan tassa lahella. Siitahan me ajettiin pari paivaa sitten ohi. Siita asti meilla on seurattu uutisia todella tarkkaan. 

Ensin palo ei vaikuttanut meihin mitenkaan mutta parin paivan paasta syttymisesta tuli savu. Tuuli sopivasti meidan suuntaan joten taivas tayttyi harmaasta savusta. 

Sitten kehotettiinkin jo ulkona liikkumista valttamaan ja kaikki ikkunat pitamaan kiinni. Ihana yhdistelma: lampoaalto + ei ilmastointia + ikkunat kiinni. Mutta minkas teet. Ja pakko meidan oli ulkoilla ja pitaa vahan ikkunoita auki. 

Valilla savun haistoi mutta  muuten sen olemassa oloa ei valttamatta olisi huomannut ilman suurta pilvea. Yhtena iltana ajoimme kaupungin laidalle katsomaan nakymia ja siella huomasin etta savu kavi silmiin.

Me ei virallisesti saatu mitaan evakuointi varoitusta vaan kehotettiin miettimaan mita tavaroita ottaisi mukaan jos siihen pisteeseen tultaisiin. Sina iltana kun varoitus tuli, oli olo taalla kun sotatantereella. Sammutushelikopterit kavivat tankkaamassa tassa meidan laheisella pellolla ja niita meni tuhkatiheaan. Mutta syytakin oli. Palo oli vain n.5km meilta ja tanne levitessaan olisi polttanut varmasti satoja taloja helposti. Melko ahdistavaa oli alkaa kaivella tarkeita papereita ja kovalevyja taynna kuvia ja miettia mitka oikeasti on niita tarkeimpia asioita mitka haluaisi pelastaa.

Nyt onneksi ollaan jo siina pisteessa etta palo alkaa olla jo 90% tainnutettu. Vaara ei silti ole taysin ohi. Onhan mahdollista etta se on jaanyt jossain viela kytemaan ja roihahtaa uudelleen. Tai uusi palo alkaa toisesta paikasta.  

Vaikka jokaisessa maassa on aina omat huonot puolensa niin ihan nain vakavien asioiden kanssa ei viela koskaan olla jouduttu kasvotusten. "Paratiisissa" asumisessa siis on todellakin omat varjopuolensa.

Nyt vaan toivotaan maltillisia tuulia ja sadetta. Vaikka sen todennakoisyys onkin talla hetkella haviavan pieni.

Saisinko rahaa? Hyvantekevaisyytta? Lahjoituksia? Pliiiiis?? Tai osta ees arpa?

Alkaa pelastyko. En ole itselleni mankumassa tassa avustuksia vaan tulin kertomaan talla hetkella omaa mieltani hairitsevasta asiasta. Nimittain esikoiseni koulun lahjoitus pyynnoista ja hyvantekevaisyydesta. Asia on ollut mielessa aikaisemminkin mutta silloin jatin asiasta kirjoittamatta mutta nyt paatin avata suuni. Kuuluhan tama tavallaan uuteen maahan kotiutumiseen ja sopeutumiseen.

Niinkun olen jo aikasemmin maininnut niin me paadyttiin erinaisista syista laittamaanpoika maksulliseen montessorikouluun. Paatos oli silloin aika helppo vaikka kieltamatta koulumaksu tekeekin suuren loven meidan budjettiin. Mutta suunnitelmallisuudella meilla olisi tahan varaa. 

Nain me ainakin luultiin. Nyt alkaa nayttaa silta etta asiaa pitaisi harkita uudelleen. Tosin mitaan ei asialle talla hetkella voida silla juuri maksettiin koko ensi vuoden maksut. 

Miksi sitten nain? No kukaan ei meidan hakiessa kouluun maininnut etta kuukausimaksujen lisaksi meidan odotettaisiin osallistuvan rahallisesti "lahjoituksilla" koulun toimintaan. Tata ei liioin lukenut missaan papereissa. 

Ensimmainen pyynto tuli vuoden lopussa. Virallinen kirje jossa selvitettiin koulun tarvetta uudistaa vahan sita ja tata. Lahjoituksina pyydettiin $500-$2500.
Ehka olin vahan sinisilmainen ja amerikkalaiseen tyyliin tottumaton mutta tallaset rahapyynnot tuli mulle ihan puun takaa. Kaikessa yksinkertaisuudessani olin ajatellut koulumaksun kattavan kokonaisvaltaisesti koulun pyorittamisen. Myoskin ne kirjeessa mainitut aidan korjaukset.
Koulun pihalle pystytettiin pahvista tehdyt puut joihin laitettiin lehtina lahjoituksen tehneen perheen sukunimi. Meidan sukunimea ei siihen puuhun koskaan laitettu. Aikaa lahjoituksille ei annettu paljoa ja meilla oli juuri muutto paalla joten se vaan jai.

Emme kuitenkaan paassyt ihan nain helpolla. Luvassa oli viela pahempaa. Vuoden alussa poika tuli kotiin ruskean paksun kirjekuoren kanssa.

Lisaarahaatarvitaanauttakaapliiiiiiis!
Talla kertaa ei pyydetty riihikuivaa vaan lahjoituksia vuosittaiseen huutokauppaan. Eika mika tahansa huutokauppa. Vaan toukokuun alussa kylan hulppeimmassa hotellissa jarjestettavaan huutokauppa extravaganzaan! Ei siis ollut kyse mistaan "leipoisitko kaukun ja muffinseja koulun myyjaisiin" tyyppisesta tapahtumasta.
Ma jo saatuani paperit menetin hetkeksi kyvyn hengittaa kun mietin etta mitas me tan kanssa tehdaan.  Mita me muka voidaan lahjottaa? Ja tyypilliseen tapaani olen tyontanyt asian sen jalkeen taka-alalle taysin kunnes viime viikolla tajusin etta ne lahjoitukset pitaa vieda kouluun ensi viikolla. Olisin ollut enemman myohasssa asian kanssa ellei poika oli tuonu kotiin uutta kirjekuorta joka oli taynna arpalipukkeita joita pitaa myyda. (salli mun kaikki kestaa...)

Asiahan on varmasti paikallisille pikku juttu. Tuttuja loytyy joka kadunkulmasta ja muutenkin takalaiset ovat niin supliikkeja ihmisia etta 25 arvan myyminen ei ole homma eika mikaan.
Toista se on meikalaiselle. Minun suonissani ei virtaa tippaakaan kauppiasverta enka varmasti osaisi myyda edes lapasia eskimoille. Muistan vielakin sen tuskan hien kun omalla ala-asteella myytiin vessapaperia ja pesuainetta ja sain juuri ja juuri myytya muutamalle tutulle siina missa muut takasivat ettei naapurikunnisakaan vessapaperi ihan heti lopu.

Mutta takaisin tan hetkiseen ongelmaan. Lahjoitukset tahan huutokauppaan pitaa vieda koululle maanantaina (tanaan on perjantai) ja talla hetkella olen haalinut viidesta vaaditusta kasaan nolla.
Etta ihan hyvalla mallilla ollaan. Miehen toista saatetaan saada joku lahjoitus mutta sekaan ei ole viela varmaa.
Saatekirjeessa oli monia esimerkkeja mita sinne voi lahjoittaa ja yhtena vaihtoehtona oli kasityot. Tata ma silloin heti ajattelin etta no mahan sinne akkia neulon/virkkaan jotain. Mutta kun aloin miettia muiden mahdollisia lahjoituksia niin luovuin ajatuksesta hyvin nopeasti. Kuka huutaisi mun patalappua jos tarjolla on lomaosakkeita ja veneita. Veneet on ehka liioittelua mutta ymmartanette pointin. Kun en yhtaan tieda mita odottaa.

Mulla ei ole mitaan hyvantekevaisyytta vastaan. Harrastan sita aivan liian vahan. Mutta mielellani antaisin vahaisista roposistani jollekkin niita enemman tarvitseville. Yksityinen koulu ei mielestani ole sita. Varsinkin kun maksan siita jo pitkan pennin.
Ymmarran kylla etta koulun tarkoitus on tuottaa rahaa ja nain olen elattaa sen omistajat ja tehda rahaa mahdollisille sijoittajille mutta miksei kaikkia kuluja ole sailytetty koulumaksuun?
Ja minua henkilokohtaisesti pannii se etta huutokauppa pitaa pitaa niin hienoissa tiloissa etta suurin osa tuloista varmasti menee tapahtuman kustannuksiin.
Olisin ollut tapahtumalle huomattavasti suotuisampi jos se olisi jarjestetty jossain vahemman glamour paikassa. Esim. koulun pihalla. Sinne vahan maksullisia tapahtumia, leivosten myyntia, arvontaa, poniajelua ym. Nain koululle kerattiin varoja englannissa. Naihin tapahtumiin leivoin mielellani ja lahjoitin palkintoja arpajaisiin. Tai kuinka Hollannissa varat tulivat koululta mutta hommat tehtiin talkootyona.Vaan toista se on taalla.
Ei auta valittaa silla homma ei ole kasittaakseni vappaaehtoista vaan kuluihin on osallistuttava. Mutta onneksi mulla on vapaus kiukutella asiasta ihan itsekseni.

Ja olen kuullut etta erinaisia lahjoituksia kerataan myos kunnallisissa kouluissa joten kukaan vanhempi ei taida talta kerjaamiselta taalla saastya. 

Ai niin ja olishan meilla mahdollista myos jarjestaa joku auction preparty. En muista miksi sita virallisesti kutsuttiin. Mutta naihin bileisiin pitaa oikeen ostaa lippu. Etta kuka haluis tulla meidan kalustamattomalle takapihalle siemailemaan tarjous olutta ja viinia? Voin vaikka leipoa korvapuusteja kyytipojaksi. Sovitaanko vaikka sisaanpaasymaksuksi $25? Menee hyvaan tarkoitukseen.

 Ehka.

Soitetut puhelut: Hatakeskus

En ollut suunnitellut palaavani bloggailun pariin tallasella postauksella mutta joskus elämässä tapahtuu odottamattomia asioita.

Joten eilisen tapahtumia. Lähdettiin aamulla kaymaan muutamalla pihakirppiksella. Tarkotus oli vain piipahtaa muutamassa paikassa ennenkun pojalla alkoi jääkiekkotreenit. Ensimmaisessa ositteessa ei edes pysahdytty. Myynnissa olleet tavarat eivat nayttaneet meita kiinnostavilta. Sitten  seuraavaan osoitteeseen. Kun saavauimme perille huomasimme etta oltiin oltu samassa osoitteessa aikasemminkin. Silla kertaa satoi ja vain mina menin ulos autosta. Kavelin talolle ja  yhtakkia sade voimistui kaannyin takaisin autolle ja ajetettiin pois. Talla kertaa ei kuitenkaan satanut.
Talo ei ole aivan tien vieressa vaan vahan matkaa tielta kapean tien paassa. Kun paasimme ylos huomasimme ettei ollut tilaa lainkaan pysakoida. Parkissa  oli jo 5 autoa. Normaalisti sielta paasee ympari mutta talla kertaa iso minivan oli tukkinut tien. Ei siis muuta kun lahtea peruuttamaan pois. Kun mies lahti peruuttamaan yhtakkia kuskin puolelta juoksi pusikosta paidaton mies jumalattoman puun karahkan kanssa. Auto pysähtyi ja mies tivasi meiltä keitä me olemme ja milla asialla.Yritimme selittaa etta ajoimme harhaan ja olemma poistumassa. Vaikutti kuitenkin silta ettei mikaan mennyt jakeluun. Mies tivasi uudestaan ​​ja uudestaan ​​samoja asioita ja vaati meita lahtemaan. Samalla minun mies peruutti autoa hitasti pois. Yhtäkkiä hullu mies huusi että emme mene tarpeeksi nopeasti ja etta aivan sama, haluan verta. Tassa kohtaa paniikki alkoi nousta. Oma mies yritti peruuttaa nopeasti pois mutta koska tie oli kapea ja kaartui vahan niin auto osui muutaman kerran tien vieressa oleviin tiiliaitoihin.
Hullu kiipesi tiiliaidalle  ja alkoi repia kivia irti siitä. Se sai yhden ison murikan pois mutta luojan kiitos se lipesi sen kadesta, ennen kuin se kerkesi paiskata sen tuulilasista lapi . Pienilla kivilla sea sai hakattua auton etuosaan muutaman lommon. Vihdoin sattin kaannettya auto ja paastiin pakenemaan. Tässä vaiheessa oltiin tehty pakoa ehkä 10 minuuttia. Ajoimme lyhyen matkaa pysahdyttiin ja soitettiin poliisille. Tässä vaiheessa meilla oli vielä nakoyhteys talle tielle, ja sielta se on mies hetken paasta juoksi meidan peraan joten jatkoimme matkaa. Olimme kaikki aika kauhun vallassa . Mieheni puhui poliisille, mutta heita tuntui kiinnostavan enemmän että tehdaanko rikosilmoitus, kun tulla paikalle. Muutaman minuutin kuluttua emme oikeen saaneet selville, onko poliisi tulossa vai ei. Meita ei huvittanut jaada paikalla yhtaan sen kauemmaksi joten mies sanoi tekevansa rikosimoituksen seuraavana paivana.


On onni onnettomuudessa etta selvisimme pelkilla auton pinta naarmuilla. Tilanne olisi voinut päättyäpaljon pahemminkin .Mieleen hiipii jos jonkinlaista "mitä jos" kauhukuvia, mutta yritän karkottaa ne mahdollisimman pian mielesta.

Joku ehkä ajattelee etta mitas menitte tuollaiseen paikkaan. No tallasia tapahtumia on mahdoton ennustaa etukateen. En todellakaan menisi itse saatikka lasten kanssa paikkaan, joka tuntuu vaarallista. Enka todellakaan ajatellut taman olevan sellainen. Alue on melko varkkaiden asuttamaa ja asuntojen hinnat on 1,5 miljoonasta ylospain. En missaan nimessa olis kuvitellut tallaisella alueella joutuvani hyokkaksen kohteeksi.

Vaikka selvisimmekin fyysisesti vahingoittumattomina sai henkinen puoli kovat kolhut. Mina ja mies toivutaan kyllä ​​ja yritän hieman jopa nauraa koko jutulle. Tilaanteessa ole mitään naurettavaa, mutta olen tottunut jollain sairaalla tavalla kasittelemaan epamukavat asiat huumorilla.
Pienin poika tuskin ymmarsi koko tilanteesta mitaan, mutta vanhin poika sai varmasti elinikaiset traumat. Eilen meilla oli melko hiljainen ilmapiiri eikä lapsi halunnut olla hetkeakaan yksin. Yon nukkui meidan valissa. Ollaan puhuttu asiasta niin paljon kun lapsi on itse itse halunnut. Suurin kysymys hanella on miksi? Tahan on todella vaikea vastata, mutta olen yrittänyt selittää, että hyökkääjä oli henkisesti sairas ja olisi voinut hyokata kenen tahansa kimppuun. 
Koko asia tuntuu itsestakin aivan absurdilta. Valilla pitaa miettia etta tapahtuiko tama oikeasti vai kuvitettelinko vaan.

Tanaan kavimme poliisiasemalle tekemässä rikoisilmoituksen. Periaatteessa vaan vakuutuksen takia. Meilla ei ole mitaan mielenkiintoa lahtea oikeuteen kyseisen ihmsen kanssa. Toki kiinnostaisi tietaa saiko poliisi hanta koskaan kiinni ja mika ajoi hanet meidan kimppuun.

Paivitan asiaa tanne jos/kun asia etenee.

Melkein hoynaytetty

Lomat lusittu, kotiin palattu ja jet lagista suunnilleen toivuttu. Tuntuu etta mita vanhemmaksi sita tulee niin sita vaikeempaa se on. Meilla mentiin hetki neljassa eri rytmissa. Mina nukuin muutaman tunnin paivassa, isompi poika vahan enemman, pienen melkeen normaalisti ja mies joka ei muutenkaan koskaan karsi aikaerosta paasi rytmiin ihan normaalisti.

Ja jos ei lomalta tanne palaaminen itsessaan jo ollu masentavaa niin ollaan saatu varmuuden vuoks vahan lisaa vetta myllyyn.
Ma kun just loman lopussa ajattelin etta nyt kun tanne palataan niin teen kaikkeni etta viihdytaan taalla se aika mita taalla ollaan. Haluaisin olla taas enemman oma itteni ja saada itseni innostumaan mulle tarkeista asioista. Leipomisesta, kokkaamisesta, kasitoista, juoksemisesta.. Eihan se nyt niin vaikeeta voi olla? Vai voiko? Kyllahan sita ihminen viihtyy vaikka missa jos vaan keskittyy niihin kivoihin asioihin eika marehdi sita ymparistoa. Tai niinhan sita toivois. Mutta joskus niilta negatiivisilta asioilta ei vaan voi ummistaa silmia.
Meita nimittain odotti vahemman kiva arkeen paluu.

Meilla loppuu vuokrasopimus tassa 5.3 ja ollaan ilmotettu valitystoimistoon etta halutaan jatkaa asumista tassa viela. (Suunnitelmahan on muuttaa pois maasta kevaan aikana mutta pakkohan se on josssain asua siihen asti etta suunnitelmat on selvat.) Luultiin kaiken olevan ok kunnes mies sai puhelun juurikin taalta valitystoimistolta viime perjantaina  ja sielta ilmoitettiin etta vuokraisanta nostaa vuokraa £100/kk ja haluaa meidan allekirjoittavan kokonaisen vuoden kattavan sopimuksen. No tatahan ei mun mies ihan purematta nielly ja sanoi etta ei onnistu.Mies yritti saada aikaan kompromissin: £50 korotusta ja vuokrasopimus kesakuun loppuun. Ei kuulemma ollut neuvottelu varaa. Annettiin ymmartaa etta vaihtoehdot on allekirjoittaa uusi sopimus tai poistua asunnosta nykyisen sopimuksen paattyessa. No arvatenkin siina syntyi pieni paniikki kun ajateltiin etta meilla on siis noin kaks viikoa aikaa pakata tavarat ja muuttaa takaisin Hollantiin. Ja Hollantiin siis siksi etta meilla on siela viela meidan asunto myynnissa ja tyhjillaan ja miehen tyopaikalla on myos toimisto Hollannissa lahella vanhaa kotia joten tama oli loogisin vaihtoehto.
No koko viikonloppu meni siina asioita miettiessa ja muuttofirmoja etsiessa. Paluu hollantiin ei tuntunut yhtaan pahalta mutta kirea aikataulu huoletti.
Sunnutai-iltana mulla paasi suurin paniikki valloilleen kun yritin tehda suunnitelmaa siita miten me taa saadaan hoidettua. En muista koska viimeksi olisin valvonut yota ilman silmaystakaan unta. Mietin paani puhki kunnes vihdoin paatin etta eihan taa ihan nain voi menna ja pyysin neuvoja taalla asuvilta suomalaisilta facebookissa. Kuinka kiitollinen talla hetkella olenkaan vinkeista joita sielta seuraavana paivana sain. Ne luultavasti pelasti tan aidin taydelliselta hermoromahdukselta.
Asiahan ei siis suinkaan mennyt niin kun meille vaitettiin vaan todellisuudessa sopimus jatkuu automaattisesti tuon 5.3 jalkeen siihen asti etta me tai vuokraisanta sen irtisanoo. Ja jos tama vuokraisanta olis halunnut meidat ulos sopimuksen paattyessa, olis se pitanyt ilmoittaa kaks kuukautta sitten.

Mita nyt sitten?
No. Mies palaveerasi eilen valitystoimiston kanssa ja ilmotti etta me tiedetaan etta sopimus jatkuu automaattisesti eika meidan tarvitse mitaan allekirjoittaa. Vuokraisanta vaan ei kuulemma halua menetella nain. No ihan sama meille. Nyt kun tiedetaan oikeutemme niin ei vois vahempaa kiinnostaa. Valitystoimiston nyt keskustelee vuokraisannan kanssa asiasta jos paastas yhteisymmarrykseen. Eli ilmeisesti neuvotteluvaraa loytykin. Mutta too little too late.

Tilanne on nyt se etta ollaan tassa siihen asti etta vuokraisanta irtisanoo sopimuksen. Ja luulisin etta se irtisanotaan heti edellisen loppuessa. Irtisanomisaika on 2 kuukautta eli meilla on nyt 2 kuukautta aikaa miettia mita me tehdaan. 2 kuukautta on sata kertaa parempi kun 2 viikkoa mutta silti meinaa vahan stressata. Periaatteessa meilla on kolme vaihtoehtoa: a) Palata  Hollantiin joka siis on kaikista loogisin ja todennakoisin
b) Palata suomeen. Mika olisi kivaa muttei ehka realistista talla aikataululla
c) Meilla on tassa yks villikortti joka on ollu auki noin vuoden. Hommassa ollaan loppusuoralla ja paatoksia pitais alkaa tulla pian. Mutta toistaseks ei voida kun odotella.

Tilanne on jotain ihan muuta kun ideaali mutta minkas teet. Eniten tassa asiassa ehka ketuttaa se etta pidettiin valitysfirmaa luotettavana ja meidan etuja suojelevana mutta he royhkesti ns. pissi meita linssiin. Tai yritti.
 Seuraavat peri viikkoa toivottavasti selkeyttaa asioita. Onneksi meilla on suomessa ihanat perheet ja siella ollaan jo lahtovalmiudessa tulossa pakkausavuksi.

 Jos sua on joskus hoynaytetty tai edes yritetty niin jaa tarinasi. Ehka jos muillekkin on kayny samoin niin musta ei tunnu niin urpolta :)

Lomalla viimeinkin

Taalla ollaan pitkasta aikaa. 

On pitany monta kertaa bloggailla mutta kun saan koneen kateen niin paa lyo tyhjaa. Ja yleensa myos kun saan koneen kateen niin omien sormien lisaks myos pienet yks vuotiaan sormet haluu kans paasta napyttelemaan.

Ma kirjotan myohemmin tarkemmin siita mita kaikkea tassa muutaman kuukauden sisalla on tapahtunu. Ei mitaan maata mullistavaa mutta kun on neljan ihmisen elama kyseessa niin paatosten, ja nimenomaan oikeiden paatosten, tekeminen on valilla hankalaa ja vaikeeta.

Ja siis naista syista oon pysyny poissa. Tuntuu urpolta kirjotella ruokaohjeita ja "olipa kiva paiva tanaan" postauksia kun tuntuu etta paan sisalla mylvii myrsky.

Mutta enivei.

Niinku otsikkokin sanoo niin nyt ollaan lomalla. Tai no mina ja lapset lomaillaan. Me angettiin mukaan  miehen tyomatkalle. 

Tallasissa maisemissa pitais viihtya kolme viikkoa. Tuskin tekee tiukkaa.

Kaks viikkoa mies on toissa ensin ja sitten lomaillaan koko poppoo. Suunnitelmat sen osalle viela taysin auki. Ei stressia. Sita on ollu viime aikoina ihan riittamiin.

Ma yritan paivitella meijan kuulumisia taalta ja jos vaan saan aikaseksi niin videotakin on luvassa.

Nyt aurinkoon!

When it rains, it pours

Pahottelut jo etukateen tulevasta negatiivisesta tekstista. Jotenkin talla hetkella en pysty kirjottamaan mitaan "oi ihana elama"-juttuja. Vaikka haluisinkin tan blogin olevan taynna kivoja juttuja ja kertomuksia meijan expat-elamasta. Mutta niinku varmaan muittenki elamassa joskus niin myoskin meijan elamassa tulee sita itteensa niskaan ihan roppakaupalla.

Viimeksi kerroin kuinka vesilasi kaatu koneen paalle ja se otti paahan ihan urakalla. Nyt kone toimii jotenkuten. Mutta siita lahtien meilla on tuntunu kaikki menevan pain metsaa.

Lauantaina meijan piti lahtea kauppaan autolla. Tehda suurimmat ostokset kun mies lahtee pois niin mun ei tartte kantaa kaikkia rattaitten kanssa. No, auto ei sitten lahtenykkaan kayntiin. Akku loppu. 

No ei hataa. Onhan meilla laturi siihen. Ja naps naps laturi laulamaan. Muutamaa tuntia myohemmin kun  yritettiin lahtea niin ei se ollukkaan ladannu. Ilmeisesti ei oltu osattu kayttaa sita vekotinta. 

Eika me siis saatu sita ladattua ja oli liian myohaista soittaa korjaajaa. Ja mies oli sunnuntai aamuna lahdossa reissuun joten auton korjaaminen jai. Mika tarkoitti sita etta pojan jaakiekkotreenit jaa kahdelta tai kolmelta kerralta valiin. Ja taa on meilla vahan verrattavissa maailmanloppuun. Ja tietysti aitin vika kun aiti ei osaa korjata autoja.

Mutta onneks taa ei ollu viela mitaan. Maanantaina ma huomasin yhtakkia meijan aurinkohuoneenkatossa reijan. Aika ison reijan. Ja tajusin etta sehan varmaan selittaa sen tunkkasen hajun mika siella oli. Onneksi se ei ollu se kuollu elaimen raato mita ma pelkasin. Mutta eihan reika katossakaan kauheen kiva oo. Varsinkin kun kasa meijan tavaroita oli sen alla. No ei auttanu muu kun kayda toteemassa vahingot ja ottaa kuvat vuokravalitystoimistoon. Piti odottaa siihen etta hain pojan koulusta ja sain lahjottua sen vahtimaan pikkuveljeaan etta saan siivottua tavarat siita alta pois ja amparin alle. Katto on vielakin korjaamatta eika vuokraisannasta ole sen koommin kuulunut kun ne pyysi mua kertomaan mista se reika on tullu.

Ja jottei elama olis yhta juhlaa niin alkuviikosta siivoillessa ihmettelin lattialla mustia pitkulaisia pipanoita. Aluksi ajattelin etta ne on tuhkaa mika on lentany takasta. Meilla on siis kaks takan paikkaa mutta ne on vaan koristeena. Mutta ei tarvinnut edes olla maalaistytto kun tajusin etta sen on oltava hiiren kakkaa. Y-OK! Ja sitten tarkemmin nurkkia syynatessa niita loyty vahan sielta taalta. Mulla ei elaissani oo ollu ongelmia hiirien kanssa joten nyt oon vahan pihalla etta mita pitas teha. Hiirenloukkujen laittaminen on nyt ainaki ihan no no kun mies ei oo paikalla.

Onko kellaan mitaan hyvia keinoja paasta hiirista eroon? Dynamiittia talon perustuksiin ehka?

Ja kaiken taman kuorrutuksena meijan pieni on paattany etta yot on sita varten etta hyppyytetaan aiti hakemaan tuttia noin 30 kertaa yossa. Mielellaan niin ettei aiti saa tuntia pidempaan yhtenaista unta. Ja valilla yolla noustaan pariksi tunniksi kiukuttelemaan. 

Ja paivaunet. Ne nukutaan vaan liikkuvissa rattaissa. Omassa sangyssa paivaunien kesto on maksimissaan 15 minuuttia.

Torstaina poika valitteli vatsakipua ja pari tuntia se ravasikin vessassa. Tiesin etta koululla on vatsatautia liikkeella ja kerkesin jo nahda sieluni silmin kuinka me kaikki kolme oksennetaan ja ravataan vessassa pari paivaa. Mutta onneksi pelko oli turha eika se ollukkaan vatsatautia. Jotain positiivista sentaan. Jei!

Onko siella ruudun toisella puolella ketaan jolla joskus tuntuu etta elama potkii paahan ihan huolella? Milla te paasette sen yli? 

Nyt olis hyvat neuvot kalliit. Tekis mieli pakata matkalaukut ja paeta oman aitin huomaan.

Paluu Norjaan

Me naureskeltiin aamulla passijonossa naiselle joka ohjasi liikennetta hanskat kadessa ja pipo paassa. Oltiin siis itse omassa autossa. Lampimassa. 

Mutta vilkaisu lampomittariin kertoi etta ehka nainen ei ollut yhtaan liiotellut. 3,5 astetta!!! Mita helkkaria! Tiistaina englannista lahtiessa oli suunnilleen t-paitakeli. Ja samoin Rotterdamissa. Ei tietoakaan kylmasta.

Kavi mielessa etta onkohan kapteeni ottanut jossain kohtaa vaaran suunnan ja ankkuroitunut pohjois norjaan. 

Ajellessa kotia kohti autokin varoitteli etta kylmaa on.

Oltiin viela jatetty makuuhuoneen ikkuna auki joten jo valmiiksi masentava kotiin palaaminen tuntui suunnillen talta

Ma oon varmaan joskus missalie-huumassa sanonut etta syksy on kiva. Ja onhan se musta tavallaan vielakin. Tykkaan niista aurinkoisista, vahan kirpakoista ilmoista. Ja tietenkin syksyn variloisto saa mielen hymyyn. Mutta lopetin syksysta muuten tykkaamisen siihen kohtaan kun muutettiin tanne. Kevaalla tassa torpassa meinaan oli TOSI kylma. Enka yhtaan liioittele. Ja jo silloin aloin pelata syksyn tuloa.

Mut on mita luultavammin tehty lampimiin maisemiin mutta joku kohtalon oikku pitaa mua kylmassa. Ma meinaan lamaannun kylmasta ihan taysin. Varsinkin kun on kylma sisalla. Se on musta kamalaa kidutusta. Ei voi aina vaan olla takki paalla ja hanskat kadessa vaan on yritettava elaa normaalisti. En vaan pysty. Haluisin vaan istua sohvan nurkassa peiton alla. Ja siina vaiheessa kun ulkona on kylma ja sisalla on kylma niin mikaan maara minkaan lamposta teeta ei pida lamposena.

Olis ihana jos vois vaan istua teemukin kanssa takkatulen aaressa ja lukea lapsille satuja. Laahustaa takan ja keittion valia viltti harteilla ja topposet jalassa. Kaiket paivat eika tarttis nenaansa ulos pistaa. Niinku elokuvissa.

Mutta ei kai se onnistu. Kun ei oo sita takkaakaan. 

Etta eiku vaan hampaat irvessa nyt muutama kuukasi sitten.

Jos teilla on jotain takuuvarmoja vinkkeja syysmasennuksen taltutukseen niin niita tannepain.

Yhdella kadella

Suunnilleen viikon verran kituuttelin kipeella kadella ja odottelin etta se siita ittekseen paranee. Mutta tortsaina oli pakko antaa periksi ja menna laakariin.

Ja jos ihan oikeen Rouva Laakaria ymmmarsin niin diagnoosi oli jannetupintulehdus.

Sain laakkeet jotka nopeesti alko tehoamaan ja perjantaina olin normaalisti toissa. Tosin laakarin kehotuksesta en kayttanyt oikeeta katta ollenkaan. Taytyy myontaa ettei hiiren kaytto vasurilla ollut ihan iisi homma...

 

 

Viime aikoina on ollu pirukseen kiireita. Ja varsinkin viikonloput on aina ihan taynna ohjelmaa.

Talla viikolla olen mm. ollut lastenvaatekutsuilla ja istunut iltaa kavereiden kanssa nauttien ihania mojitoja. Ja ensimmaista kertaa taalla asumisaikana olin yli kahteentoista ulkona..

 

Vaikka eilen olinkin vasta myohaan kotona. Ollaan tanaan remontoitu, maalattu, siivottu, pyykatty, kokattu ja ulkoitu. Pojan kanssa kaytiin muutaman tunnin lenkilla ihanssa syyssaassa.

 

 

Vaikken syksysta niin valitakkaan niin tallaset ilmat on kylla vertaansa vailla.

Ja niista pitaa nauttia kaikin rinnoin silla kohta taas kuitenkin sataa.

 

Viela muutama tunti vapautta ennen uuden viikon alkua. Taidan kayttaa ne teekupin ja uusimman Marie Claire Ideésin seurassa.

 

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!!



Kappas vaan

Eipä sitten tullu aikasemmin mieleen että jos iPadille lataa bloggerin oman appicationin niin bloggaaminen käy vähän helpommin. Ja kuviakin saa näköjään lisättyä. Kätevää.
Ja miksei kukaan kertonu tätä mulle?
Voi tätä tekniikan kehitystä...

Nyt ei mitään kunnollista tekstiä tule kun vasta minuutteja sitten keksin tän mahdollisuuden. Mutta kerrottakoon nyt vähän kuulumisia. Töistä,mistäpä muusta. Tänään oli tosi veemäinen päivä. Sain tänään työkaverilta sähköpostia jonka sisältö oli jokseenki asiatonta.Toisin sanoen asian ois voinu ilmasta vähän ystävällisemmin ja ehkä kysyä mistä on kyse ennenkun alkaa sormella osotteleen. Eikä ollu eka kerta. En tiedä onko ongelma herran puutteelisissa kommunikaatio taidoissa vai onko sillä jotain nestemäistä päässä... Ja virhe mikä oli tapahtunut ei ollut minun käsialaani.

Ja koko päivä oli sitten mukavasti pilalla tämän pienen yhteenoton takia. Ja tietenkin tänään oli tärkeä päivä.Huomiseen mennessä minun pitää oppia PALJON uusia asioita. Sillä työt jatkuu tuuraamisen jälkeenkin. (jee)
Huomenna saan vastuulleni paljon (verrattuna nykyiseen) ja huhtikuusta uuden roolin. Ja koko homma vähän kauhistuttaa..
Paljon isoja muutoksia lyhyen ajan sisällä. Mutta aika näyttää. Ja ainahan voin palata takaisin kotiäidiksi.

Eipä tässä muuta. Vielä kaksi aamua viikonloppuun. Jaksaa jaksaa...

Ihanat kamalat

Kirjotin jo pitkän pätkän aiheesta appivanhemmat. Aihe kun on näin joulun jäljiltä vielä hieman pinnassa. Mutta päätinkin sitten poistaa koko tekstin. Aihe on ehkä liian henkilökohtainen kuitenkin.

Joskus vaan alkaa ärsyttää niin että on pakko purkautua jollekkin mutta hillitsen ainakin toistaiseksi itseni.

Ja meillä kyllä on periaatteessa noitten appien kanssa ihan hyvä ja toimiva suhde. Eikä meillä ole mitään riitoja, mutta jossain pinnan alla kytee molemmin puolin. Joulu meni kyllä rattoisasti mutta ne pienet pienet piikit jäi taas  tonne mielen perukoille...

Joitain kohokohtia kertoakseni, appiukko ilmoitti aika nopeasti ja suoraan tyytymättömyytensä valitsemaamme kotiin. Kun on vikaa siellä ja täällä ja ollaan taas oltu laiskoja kun ei olla remontoitu. Vaikkei me edes tiedetä mitä me haluamme tehdä. Ja kuulemma mitään mahdollisuuksia tätä asuntoa ei ole saada myytyä kun sen aika tulee. Mutta niin oli edellisenkin asunnon kanssa suomessa. Mutta jotenkin se vaan meni heti ensimmäisessä näytössä.

Myös valmistamani joulusinappi oli huonoa. Tokaisi vaan miehelleni että "tiedäthän sinä miltä oikea sinappi näyttää ja maistuu... "Koko jouluateria taisi olla syömäkelvotonta kun ei herran suusta ensimmäistäkään kiitosta kuulunut.

Anopin parhaita leiskautuksia oli tälle joululle muunmuassa se että he eivät halua meidän tekevän enempää lapsia. Ja nyt tajusin viimein että he eivät olisi halunneet että olisimme tehneet tuota ensimmäistäkään... En tiedä miksi. Anopilla on myös tapana ratkuttaa meidän keittiön varustuksesta. Tämä on jo vakiokauraa. Jatkunut jo viisi vuotta. Kun on niin kamalasti tavaraa ja pitäisi pärjätä yhdellä pannulla ja kattilalla. Tämän kuulen joka vierailulla vähintään 10 kertaa joten alkaa jo ärsyttää...

No tulihan tässä kuitenkin vähän avauduttua vaikkei pitänyt...

Pahoittelut, ei kovin iloinen postaus.

(kuva)

Nyt olen muutaman päivän tätä asiaa taas pyöritellyt päässä joten eiköhän ole aika antaa taas olla ja painaa kaikki ärsytykset taka-alalle.

Huomenna iloisemmilla aiheilla!