keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Leikkikauppa/keittio

Tamakin aihe on ollu listalla jo kesasta lahtien.
Tuskin kukaan enaa muistaa mutta kesalla tehtiin miehen kanssa yhdessa pieni projekti pojan huoneeseen. Mina ideoin ja mies toteutti.
 
Poika on pienesta pitaen tykanny leikkia keittiojuttuja ja kauppaa. Ja kun lahikaupassa oli lapsille suunnattu kampanja jonka valikoimaan kuului kaikkea kauppan liittyvaa, ei meilla mennyt paivaakaan etteiko oltais kuultu sita "makin haluun oman kaupan"-narinaa. Ja niinpa paatettiin sitten etta rakennetaan pojalle ihan oma kauppa johon saadaan keittiokin mahdutettua.
Yhen lauantain se vei ja tallanen siita sitten tuli.
 
 
 
Katon kankaan ostin Ikeasta ja ompelin reunaan kanttinauhaa.
 
 
 
 
Tavarat on suurilta osia kaupasta haalittuja mutta jotain itsetehtyakin on sinne paassy.
Niista lisaa myohemmin.
 
 
Kauppa toimii siis myoskin kahvilana josta saa jos jonkinlaista poperoa.
 
 
Voi myos maksaa kortilla.
 
 
 
Nama mandariinikorit oli taydelliset tahan tarkotukseen.
 
 
Sellanen.
Viela on mielessa monta juttua mita tonne olis kiva vasata kunhan ehtii.
Mutta hyvin on kelvannu noinkin. Paikka on ahkerassa kaytossa ja vierailevien lasten suosiossa.


2 kommenttia: