sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Haastetta kerrakseen

Sinne hurahti taas yksi viikonloppu. Sisältäen sopivassa suhteessa sekä toimintaa että laiskottelua. Tänään ollaan ratsattu muutama jäähalli tästä läheltä. Haluttais kovasti laittaa poika pelaamaan. Jotenkin se jääkiekko näin suomalaisena on lähellä sydäntä. Ja mies on koko elämänsä pelannut joten mielellään kuskaisi poikaakin jäille. Nytkin lähtivät vielä haagiin lätkämatsiin.
Ikeassa kävin piipahtamassa pikasesti. Tällä kertaa ilman ketään muuta. Ja kummasti sieltä olis tarttunu mukaan vähän sitä ja tätä kun ei kukaan ollut mukana kyseenalaistamassa jokaista ostosta. Onneksi kuitenkin kyseenalaistin itse lähes kaikki joten kassaneiti ei verottanut kun 25€ lompakosta.
Kovasti siellä oli kaikkea ihanaa mutta täytyy vähän suunnitella ja miettiä etukäteen mitä oikeasti tarvitaan tai muuten tarvitaan kohta isompi koti.

Eilen kävin "romukaupassa" hakemassa muutaman tuunattavan koristeen,


kirjekuoria, metallinarua ja laminointikoneeseen muovia.


Laminointikonetta olen halunnut jo pitkään ja alkuviikosta sellainen oli Lidlissä tarjouksessa.


Vielä en ole ehtinyt kokeilemaan mutta ideoita on pää pullollaan.

Sitten siihen lupaamaani haasteeseen. 
Huomenna meidän matkaan on tasan kuukausi. Ja vaikka kuinka yritän ja päätän, ei rahan säästämisestä ole tullut mitään. Niinpä ajattelin, että jos teen itselleni säännöt ja alan säästää "julkisesti" niin ehkä motivaatiota on hieman enemmän. Ja samalla saisin testattua viimein sen mitä olen yrittänyt pitkään: miten vähällä tässä maassa pärjää?
Olen varmaan useaan kertaan maininnut että täällä ruoka ja muut päivittäistavarat on halvempia kun suomessa. Ja myös tarjoukset ovat parempia. En tiedä mitään statistiikkaa enkä numeroita vaan tämä perustuu täysin omaan kokemukseen. Tietysti on juttuja jotka taas vastaavasti on täällä kalliimpia mutta kauppalaskut eivät saa suomen tapaan haukkomaan henkeä.
Homman nimi on se, että maanantaista lähtien kerään kaikki kauppakuitit ja lasken viikottain mitä meillä kulutetaan. Ostan samoja tuotteita kuin aikasemminkin. Syödään normaalisti eikä missään nimessä kituuteta leivän kannikoilla. Pysyn niissä luomutuotteissa joita meillä nykyään normaalistikkin käytetään enkä siis vaihda halvempaan.

Mutta missä säästö, jos kerran kerään vaan kuitteja ja elän normaalisti?
No, ensinnäkin minulla on mielessä tietty viikkobudjetti millä pitäisi tulla toimeen. En tosin kerro sitä vielä. 
Toiseksi, alan suunnitella aterioita etukäteen. Normaalisti kun päätän kaupassa mitä ruokaa teen. Ja sitten tulee ostettua vähän mitä sattuu. Ja ihan liian usein meillä menee ruokaa roskiin. Ja joka kerta se tuntuu kamalalta. 
Kolmanneksi, tarjoukset. Hyödynnän tarjouksia nytkin mahdollisimman paljon mutta luultavasti pystyn vieläkin parempaan. Meillä on kävely-, tai pyöräilyetäisyydellä nopeasti laskien kuusi eri kauppaa joissa kaikissa on eri tarjoukset. Ja koska olen kotona niin minulla on aikaa lähteä vähän pidemmällekkin kauppaan. Ja koska kävellen tai pyörällä en käytä latin latia, on kaikki säästö kotiinpäin.
Ja viimeisenä ne heräteostot. Kun lähellä on kauppoja vaikka kuinka, tulee kauppareissuilla aina poikettua vähän tuolla ja tuolla. Ja sitten tulee ostettua vähän tota ja tota. Ja viikossa niistä pienistäkin ostoista kerääntyy monta kymppiä. Jotka kaikki on poissa meidän matkakassasta. Näihin ostoksiin tulee nyt loppu. Yritän ainakin.

Ei kovin suuria muutoksia. Eikä liian tiukkoja sääntöjä.

Viikon lopussa raportoin miten olen suoriutunut. Eli en ala täällä luettelemaan jokaista ostamaani perunaa ja makkaraa:) Ja toivottavsti kuukauden päästä olen onnistunut kerrytämään matkakassaa edes jonkinverran.
Miltä kuullostaa? Kiinnostaako teitä? Onko neuvoja? 
Mistä itse säästäisit?

Nyt keittokirjojen keskelle suunnittelemaan ensi viikolle menua!

5 kommenttia:

  1. Ensinnäkin jäähallit kiinnostaa. Mietin juuri, kuinka yleinen harrastus luistelu mahtaa Hollannissa olla, ja onko siellä ylipäätään edes halleja. Meidän 5-v. on nimittäin tykästynyt luisteluun, ja olisi kiva joskus päästä jäälle, sitten kun sinne muutetaan.

    Lisäksi ruokalistan suunnitteleminen ja kauppalaskujen syynääminen kuulostaa hyvältä idealta, jonka toivottavasti itsekin joskus toteutan. Se säästää varmasti loppujen lopuksi rahan lisäksi myös hermoja, kun ei tarvitse joka kerta erikseen miettiä, mitä tänään laitetaan ruuaksi, vaan pähkäily en tehty kerralla kunnolla.

    VastaaPoista
  2. Minulla on ainakin pari vinkkiä ruokalistaan eli ensiksi Ratatouille;) Tulee tosi edulliseksi! Kikherneistä saa falafelpalloja jotka meillä uppoaa tytöillekin hetkessä. Pasta pekonilla ja pinaatilla, Täytetyt paprikat jauheliha/ salsa/ ranskankerma/juustoraastetäytteellä:)Kaikki todella edullisia luomuversioinakin:)Minä ainakin jään seurailemaan sun säästöviikkoja!

    VastaaPoista
  3. tsemppiä säästöviikkoihin!!! Eiköhän sama rupeama ole edessä jahka päästään asettumaan isompaan taloon ja sisustusvimma iskee :D

    VastaaPoista
  4. Säästäminen on kyllä joskus ihan järjettömän vaikeeta :D Mut kyllä se onnistuu kun ei tee siitä liian tiukaa, sun suunnitelma kuulostaa oikeen hyvältä :)

    VastaaPoista
  5. Mirja: Kyllä täältä ihan hyvin jäitä löytyy. Täällä pikaluistelu taitaa olla aika kovassa suosiossa joten ainakin niitä "rinkejä" löytyy monesta paikasta.
    Ja totta, näillä hermoilla ja lapsen kanssa shoppailu syö niin lompakon sisältö kun hermojakin. Kun tietää mitä kaupasta hakee, pääsee huomattavasti helpommalla.

    Champagne. Hyviä ideoita! Kiitos! Ratatouillea ei ole koskaan tullutkaan kokeiltua. Falafelejä tein kerran mutta ne ei mennyt ihan nappiin. Oisko sulla joku hyväksi havaittu resepti? :)

    Lattenainen: Kiitos! Seuraan innolla teijän suurta projektia:)

    Milma: Nimenomaan. Ei liian tiukkoja sääntöjä ja satunnaiset hairahdukset sallitaan:)

    VastaaPoista