tiistai 25. lokakuuta 2011

Alkuun päästy

Muutaman päivän olen nyt netissä selaillut ruokaohjeita ja muutenkin säästövinkkejä.
Ja niitä löytyy aika paljon googlettamalla. Lähinnä keskustelupalstoja ja muutama blogi.
Mitään järjettömän suurta ja uutta nippaskonstia sieltä ei löydy. Kaiken olennaisen sitä suunnilleen jo tietää. Käytä vähemmän rahaa, suunnittele paremmin, vertaile hintoja.
 Siinäpä ne säästämisen avainkohdat tuntuu olevan.

Keskustelupalstojen mukaan suosituimmat säästöruoat tuntui olevan makaroniruoat, peruna eri muodoissa, keitot, kalapuikot ja tonnikalaruoat. Ja monet painottivat sitä että itse tekemällä pääsee halvemmalla. 
Kaupassa käynti kertoja pitäisi viikossa olla vain kaksi tai kolme. Mikä on kyllä ihan loogista. Mitä useammin käy sitä todennäköisemmin tulee ostettua jotain ylimääräistä.


Ja jokamiehen oikeus. Se suomalaisille suuren suuri etuoikeus. Metsät on marjoja ja sieniä pullollaan. Ja saa takuulla terveellistä ja puhdasta ruokaa. Ja luomuakin vielä.
Itse rakastan metsässä rämpimistä ja marjojen ja sienien keräämistä. Ja nyt sydän verellä kuuntelen kun iskä, äiti ja isosisko kertoo kuinka paljon mitäkin sieltä metsästä löyty. Onneksi iskä on laittanut jotain myös meille talteen. Tosin ne on vielä suomessa joten tähän hätään ei paljon lämmitä.


Muutamia sivuja löysin joissa on niin hyviä vinkkejä kun ruokaohjeitakin.
Martoilla tuntuu olevan vinkkejä joka lähtöön. 
Puuttenperä oli minulle täysin uusi tuttavuus. Sisältää paljon tietoa ekoilusta ja säästämisestä. Ja paljon kasvisruokaohjeita. Täältä bongasin meille tälle illalle ruoankin. Saa nähdä mitä perhe tykkää. Onneksi jääkaapissa on vielä eilistä makaronilaatikkoa jos ei maku miellytä.

Tänään ei jotenkin oikeen teksti luista. Ulkona taas sataa ja tekisi mieli vaan kömpiä vällyjen alle. 
Illalla yritän päästä toteuttamaan muutaman päässä muhivan idean.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti