maanantai 31. lokakuuta 2011

Ensimmäisen viikon saldo

Niinhän siinä sitten kävi etten illalla koneelle päässyt.
Halloween juhlista kotiutui erittäin väsynyt perhe. 


Mieskin otti pikku torkut ja sain tehdä töitä että sain molemmat hereille. Kello oli kuitenkin niin vähän etten voinut vielä laittaa yöunille. Ja päätettiin sitten lähteä koko perhe sinne hallille katsomaan peliä.
Ja kun saatiin poika unille painuttiin mekin petiin. Ja vaikka kuka sanoisi mitä, siitä ettei telkkaria saisi olla makuuhuoneessa, oli eilen maailman täydellisintä kölliä peiton alla, villasukat jalassa, oman kullan kainalossa katsellen Jersey Shorea.

Mutta niihin talousasioihin. Viikko siis kitsastelua takana. Kaikki on nyt ynnätty.
Eikä tulos ole ihan sitä mitä oli tarkoitus. Muttei toisaalta ihan niin pahakaan mitä oletin.


Mitään heräteostoksia ei tullut tehtyä. Jos ei lasketa tuota Lidlin laskua. Siinä ylimääräisiä on viinipullo ja oluet. Mutta selityskin on valmiina. Olin kaupassa miehen kanssa. Ja jos ei siinä ole selitystä tarpeeksi niin hän tykkää maistella erilaisia oluita. Ja juuri tämänlaista ei ollut vielä tullut vastaan. Ja se viinipullo oli hänestä niin hieno että sopii tyhjennyksen jälkeen vaikka kynttilänjalaksi. Mikä kyllä oli ihan totta. (Todistuaineistoa tästä tyhjennyksen jälkeen).


Ja tietysti ne pizzat... Perjantaisin meillä on tapana syödä jotain hyvää ( = roskaruokaa) ja vaikka tykkäänkin itse tehdystä pizzasta niin en jaksanut millään alkaa vääntää kahta pizzaa joten päätettiin hakea ne valmiina. Meidän lähellä on ihana italialainen pizzeria mistä saa maailman parasta pizzaa.


Ja viimeinen budjetoimaton meno oli pojan halloween asu ja namit juhliin.
Siinä kaikki. Ei kenkiä, ei vaatteita eikä edes uutta kynsilakkaa. Olen ylpeä.

Mutta tavoiteltu budjetti kuitenkin ylittyi. Ja se johtui täysin näistä suunnittelemattomista menoista.


Tällä viikolla paremmalla onnella. Ja mitä opin viime viikosta: Älä päästä miestä kauppaan!!

4 kommenttia:

  1. Oletko huomannut että Basissa on margherita pizzoja alle 60 senttiä kappale pakastimessa. Paketti on pääväriltään musta. Niitä pizzoja on ollut myynnissä mun miehen teini-iästä asti ainakin (kuulemma) ja niissä on valmiiksi juustoa, paparikaa ja tomaattikastiketta, meidän tytöt tykkää niistä todella paljon ihan niinkin mutta tosi hyvää niistä saa kun lisää pari salaminpalaa ja juustoraastetta. Pohja on rapea ja maku herkullinen, suosittelen vaikka paketti näyttää aika räikeältä:) Itse en olisi ikinä uskaltanut kokeilla ellei mies olisi osannut suositella.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Ei oo tullu kokeiltua aikasemmin mutta nyt kyllä kokeilen. Noin halvallahan se on melkeen ilmanen. Bas on muutenkin yks lempi ruokakaupoista täällä. Valikoima on hyvä ja hinnat kohdillaan:)

    VastaaPoista
  3. Moikka

    Wau aika hyvin silti jos ei ole
    kenkiä eikä muita ostettu
    nostan hattua:)

    Mä ainakin ostan just niitä pikkujuttuja
    ja sitten niistä kerääntyy
    kuitenkin isompi summa
    loppujen lopuksi.

    Muksaa uutta viikkoa:)

    Jamssi

    VastaaPoista
  4. Jamelia: Meilläkin just niistä suunnittelemattomista pikkujutuista kertyy monta kymppiä ja jos niitä yrittää välttää niin siinä jo säästää ihan hyvin.
    Mukavaa viikkoa sinnekkin!

    VastaaPoista