Kun kevat lahtee lapasesta

Ihana kevat on saapunut kaliforniaan. Tai pitas varmaan sanoa etta kesa silla eilen ja tanaan mittari on huidellu siella 27 asteen tuntumassa. Tosin sateita ja kylmaa ilmaa on viela odotettavissa. Mutta viis niista, nyt paistaa.
Mulle kevat tulee aina vahintaankin yhta suurena yllatyksena kun talvi suomessa asuville. Pitkaan puen itseni ja lapset niinkun oltas naparetkelle lahdossa ja vasta usean "aiti ma lakahdyn" - vihjauksen jalkeen alan vahitellen vahentaa vaatekertaa. Ja koska tassa vaiheessa viimeistaa ymmarran kevaan olevan tuloillaa alkaa multasormet syyhyamaan. Ja yleensa sen suurempia suunittelematta painelen puutarhakauppaan ostamaan istutettavaa.

Niitten perus tomaattien, herneiden ja mansikoiden lisaksi meilla nakojaan istutetaan ainakin maissia, porkkanoita, kurkkua, parsakaalia ja kukkakaalia. Kukkakaalin ja parsan kasvattamisesta mulla ei ole kokemusta mutta eihan se niin vaikeaa voi olla? Eihan?

Mansikkaa meilla oli jo ennestaan mutta sitahan ei voi olla koskaan liikaa. Niinpa ostin viela muutaman taimen etta varmasti riittaa. Ne kylla oli siina kunnossa etta taitavat olla siirtynyt jo vehreimmille niityille. Mutta yrittaa pitaa.

Ma olen aina kovin innokas istuttamaan kaikenlaista mutta harvemmin saan niista mitaan satoa. Eika vika (tietenkaan) ole mun puutarhanhoito taidoissa vaan siina etta yleensa me lahdetaan suomeen ainakin pariksi viikoksi kesalla eika olla saatu ketaan hoitamaan kasveja joten se siita. Nytkin meilla saattaa olla reissu tulossa mutta hyvalla tuurilla jos nain kay, saan suomalaisen ystavani kasveja hoitamaan. Karkki palkalla.
Talle eraa sain istutettua mansikoita, paprikaa ja kahdenlaista tomaattia. Niin ja omenan siemenia mita poika halus valttamatta istuttaa. Toivotaan etta niista jotain tulee.
Kunhan aikaa riittaa niin pitaisi istuttaa muutkin. Mutta sormet syyhyaa jo ostamaan uusia siemenia. Voisin ostaa tietenkin taimiakin mutta mua kiehtoo enemman se alusta asti kasvattaminen.

Meilla on myos taa mun avocadofarmi. Meilla syodaan paljon avocadoja joten naita riitas vaikka kuinka. Kokeilin joskus hollannissa asuessa avocadon kasvattamista mutta kun otokat otti vallan mun sitruspuista ja avokadoista eika ne luonnollisin keinoin ymmartanyt lahtea heivasin ne roskiin. Saa nahda miten kay talla kertaa. Jos naa edes alkaa juurtua.

Mites muiden kevatistutukset?

Hammaslaakarissa

Toissapaivana mulla lohkes hammas. Tai oikeemmin mureni puolet hampaasta yhtakkia. Lapselle kertomassani tarinassa soin omenaa mutta todellisuudessa soin karkkia. Vaikka sama kai se lopputulos olisi ollut vaikka olisin syonyt pinaattia. Kun tajusin tilanteen mielessa pyori ensimmaisena shit shit shit shit, tasta tuli kallis noitapilli... Silla eihan se mikaan salaisuus ole etta amerikassa terveydenhuolto maksaa. Oli vakuutus tai ei. Ja koska mulla ei ollu mitaan kokemusta eika tietoa hammashoidon kalleudesta ma ehdin pyoritella mielessa jo kaikenlaisia kauhukuvia. Myydaan auto ja liikutaan pyoralla -tyyppisia kauhukuvia. 

Ja kylla, ma hetken suunnittelin etta ehka ma parjaan silla puolikkaallakin hampaalla. En vaan sitte hymyile. Tai syo mitaan. Mutta pakko oli myontaa itselle etta se on hoidettava kuntoon hetimiten. Mika meidan perheessa ei valttamatta ole niin yksinkertainen juttu kun mies on niin kiinni tyossaan.

Vaikkei hammaslaakarissa kaynti ihan mun lemppari ajanviettesiin kuulukkaan niin enemman kun sinne menoa pelkasin ajanvarausta. Ma oon aina vihannut soittaa jopa suomessa kaikenlaisiin virastoihin enka naina ulkomaan vuosina ole onnistunut paasemaan pelosta eroon. Varsinkin uudessa paikassa kun en tieda millaista informaatiota ne soittaessa tarvitsee. Mina en muista edes omaa puhelinnumeroani ulkoa joten ensin kirjotin kaikki tiedot mita ajattelin tarvitsevani paperille ja kerasin rohkeuteni ja soitin. Sain ajan seuraavalle paivalle ja niin aloin sitten jannittaa sita itse kayntia.

Sain mun miehen jo hermoromahduksen partaalle kun kaikki kauhuskenariot aaneen lapi kaytyani sain viela ennen unta mieleeni etta jos ne antaa mulle sellasta laaketta etta musta tulee sellanen kun ne monet joiden videoita on youtube pullollaan...

No nyt on laakarissa kayty ja olen kutakuinkin jarjissani. Ainoa mihin olisin ehka tarvinnut rauhottaavaa oli kun kuulin etta tarvitsen juurhoitoa ja uuden kruunun hampaaseen. Jep, mielessa pyori tuolloin vain dollarin kuvat... Mutta koska hammas oli hoidettava kuntoon en voinut muuta kun suostua. En tieda onko kohteliasta kysya hoidon hintaa ennenkun suostuu mutta itsesta se tuntui holmolta joten annoin asian olla. Ajattelin etta saan laskun sitten kaynnin jalkeen ja naen vahingon vasta sitten. Mutta yllatykseksi respan tati tulikin paperin kanssa kertomaan kuinka paljon hoito maksaisi ja kuinka suuren osan siita vakuutus korvaa. Ja tietenkin se piti allekirjottaa.

Vastaanotolle tullessa sain taytettavaksi paperin jossa kyseltiin kaikenlaista yleisesta terveyden tilasta, edellisista hammashoidoista ja pelkaako hammaslaakaria. Raksin viimeiseen kylla. Vaikka en varsinaisesti pelkaakkaan mutta en vaan ole koskaan onnistunut olemaan hammaslaakarissa ilman etta se olisi sattunut jarjettomasti. Tahan laakari sitten tarttuikin yllattavan kirjaimellisesti. 

Tassa kohtaa laakari tarjosi ensimmaisen kerran vicodinia. En ole kyseista laaketta koskaan ottanut mutta sen tiedan ettei kyseessa ole mikaan tavallinen sarkylaake. Ja kun laakari viela mainitsi etten olisi ajokunnossa koko paivana kieltaydyin kohteliaasti. Mun tarvitsee kuitenkin olla vastuussa kahdesta lapsesta ja toki ajaakkin joten en voi olla taysin vintti pimeena. Ja muutenkin nain vahvan laakkeen kaytto tuntui holmolta ihan vaan laakarikaynnin vuoksi. Laakari tivasi viela muutamaan kertaan olenko varma etten tahdo ja tuntui olevan todella yllattynyt kun en halunnut.

Puudutusta sain kuitenkin sen verran etten koskaan ole selvinnyt nain kivuttomasti hammaslaakarista.

Toisen kerran vicodinia tarjottiin hoidon loppupuolella. Jalleen kieltaydyin. Laakari tuntui taas olevan ymmallaan. Onko sulla joku syy olla ottamatta vicodinia, laakari kysyi. Kerroin etten juurikaan syo sarkylaakkeita saatikka sitten mitaan noin vahvaa. Plus tietenkin se etta paan pitaa olla kunnossa kun hoidan lapsiani. "Ymmarratteko etta teille on tehty juurihoitoa?" oli seuraava kysymys. No juu, jos en vaarin muista niin saatoin jopa olla paikalla kun tama tapahtui....

Kerroin etta parjaisin kylla. "Kodeiinia? Se ei ole niin vahvaa kun vicodin mutta vahvempaa kun tavallinen sarkylaake. Jos kirjoitan reseptin siihen?" Juu kiitos mutta ei kiitos oli jalleen vastaukseni.

Laakari pudisteli paataan ja alkoi selvittaa mulle ettei myohemmin voisi puhelimen kautta enaa kirjoittaa reseptia vicodiniin jos sita tarvitsisin. Kodeiiniin kylla saisin puhelin reseptin.

Kiitos mutta enkohan ma parjaa. Meilla on kotona kylla sarkylaaketta. Aloin jo olla arsyynytynyt vahvojen laakkeiden tuputuksesta.

Viimeisen kerran laakari yritti laaketta tuputtaa minun lahtiessa. Han tuli respaan mukana ja kertoi respan tadille etten haluaisi vicodinia mutta etta minun pitaisi saada penisliinikuuri. Tassa kohtaa laakari viela kysyi joskohan kuitenkin kirjotettais vicodinia varmuuden vuoksi... Kiitos mutta ei kiitos taas. Sain reseptin penisliiniin mutta senkin syomista vahan pahkailen. En ole koskaan muistaakseni saanut mitaan laakekuuria hammaslaakari kaynnin jalkeen joten en nyt tieda miten tarpeellinen tuo on.

Koko kaynti oli muuten todella miellyttava mutta tuo laakkeen tuputus ja toimenpiteen kesto meinas kayda hermoille. Olin laakarissa 3,5 tuntia ja tama siita syysta etta laakari hoiti muita potilaita siina samalla. Laakari ja hoitaja aina valilla katos jonnekkin ja olin yhdessa valissa 20 minuuttia suu auki odottamassa.

Niin ja se rahallinen vahinko? Maksettavaa mulle jai n.$570. Ei mikaan mahdoton summa mutta olisin sille rahalle keksinyt muutakin kayttoa. 

(Mainittakoon ettei mulla oo hajuakaan miten nama laakkeiden nimet oikeesti kirjotetaan joten antakaa anteeksi maalaisuuteni sen suhteen)

Mihis sitte?

Vuoden lopussa tuli 6 vuotta tayteen ulkosuomalaisena. 6 vuotta siita kun lahdettiin "muutamaksi vuodeksi" Hollantiin. Lahtiessa meilla oli mieli avoinna uusille tuulille mutta pohjimmiltamme ajateltiin ennen pitkaa palaavamme suomeen. "Kun lapsi aloittaa koulun", se taisi olla hailyva takaraja. Se lapsi on nyt kaynyt koulua 3 vuotta ja taakse on jaanyt Hollanti.

En olis villemmissa ajatuksissankaan osannut ennustaa kaikkea tata mita tassa ajassa on tapahtunut. Niin hyvassa kun pahassakin. Jos joku olis mulle 10 vuotta sitten sanonu etta tapaat miehen ja muutat sen kanssa sinne tanne ulkomailla... Ai etta ma olisin nauranu. Mutta nyt kun katson elamaa taakse pain niin en olisi voinut kuvitella meidan elaman menneen millaan muulla tavalla kun nain.

Ma olin ennen sellanen etta kaikki asiat, jopa kaupassa kaynti, piti suunnitella etukateen. Mun piti aina tietaa mita tapahtuu ja valmistautua siihen. Mutta naa vuoden on saanu mut hieman luopumaan siita tavasta. Kun koskaan ei tieda milloin mies tulee kotiin ja sanoo etta olis muutto edessa. Oon oppinu luottamaan siihen etta asiat jarjestyy tavalla tai toisella aina. AINA. Varsinkin viime vuosi osoitti sen.

Mutta etta mihis sitte? Tan jalkeen.
Mun on joskus vaikea myontaa aaneen etta nyt on hyva olla tai etta olen onnellinen juuri tassa ja nyt. Perheelle toki ne tunteet jaan mutta harvoin uskallan sita muuten julkisesti myontaa. "Kel onni on se onnen katkekoon," vai miten se meni. Mutta nyt on sanottava etta nyt on hyva. Eika meilla ole kiire minnekkaan. Kun on muutaman vuoden karvistellyt suossa niin haluan nyt nauttia taalla olosta. Koskaan kun ei tieda mita tapahtuu. Meilla on aikaa asua taalla maksimissaan 7 vuotta ja minimissaan 3. Tama siis jos miehen tyopaikka sailyy.
Tulevaisuudesta on meilla on kuitenkin puhuttu ( kaiken suunnittelija ei minussa koskaan kuole) ja meille on aika selvaa ettei taman jalkeen meidan ulkomaan komennus jatku. Jos ei maan sisalla tule muuttoa niin meidan perhe suuntaa taman seikkailun jalkeen kohti suomea. Sitten joskus kun on sen aika. Ollaan omasta mielestamme jo nahty tarpeeksi eika kaiken aloittaminen alusta vuosi toisensa jalkeen enaa kiinnosta. Ja toki lastenkin kannalta olisi joskus hyva asettua aloilleen.
Mutta siihen asti: nautitaan taysilla taalla asumisesta niin kauan kun se meille suodaan ja muutetaan takaisin kun halutaan/on pakko.

(ja jottei elama menis tylsaksi niin eihan mitaan viela ole kiveen hakattu. Jos joku tarjoaa mulle paikkaa vaikka Sveitsin kuningattarena niin kylla se harkintaan menee..)

Virkattu kukka viiri

Mulla pitaa aina olla joku projekti mita naperrella iltaisin tv:ta katsellessa tai kun muuten on luppoaikaa. Mitaan suurta ja monimutkaista en yleensa edes aloita koska sen loppuun tekemeninen on erittainkin epatodennakoista. 

Nyt olen muutaman paivan napertanyt tallaisia virkattuja kukkia(?). Naa on todella simppeleita ja nopea tekoisia. Ohjeen loysin jostain pinterestista mutta esim. taalla loytyy suomeksi jos ei sielta halua lahtea kahlaamaan ohjetta.

Varit valkkasin ihan umpimahkaan jostain jamalangoista ja tein naita ilman sen kummempaa suunnitelmaa mihin ne kayttaisin. En ajatellut yhtaan aloittaessa etta toi vihrea on melko tasmalleen sama vari kun meidan keittion kaapeissa. (Tiedan, en minakaan valitsisi kyseista varia keittiooni vapaaehtoisesti.)

Niinpa ajattelinkin tehda kukista viirin keittioon.

Eilen sitten aloin mallailla "valmista" ikkunan eteen ja niinhan se oli sitten liian lyhyt.

Muutama kukka tarvitsee viela vasata.

Mutta koska olen tallanen hatahousu niin tulin esittelemaan tata jo nyt. 

Viikonloppu on taas ovella ja ei voi kun ihmetella mihin naa viikot katoaa. Kivaahan se on etta on taas viikonloppu mutta tuntuu silta kun se ois vasta ollut. 

Ai niin me saatiin viimein tilattua sohva. Kannatti odottaa muutama paiva silla sama sohva mita me ollaan jo tovi suunniteltu ostavamme loyty yhdelta firmalta puoleen hintaan siita mtita oltais maksettu muualla. Myonnetaan etta ostetaan ehka vahan sika sakissa nakematta sohvaa livena mutta sormet ristissa odotetaan etta se ois silti hyva. Otettiin myos vahan riski varin suhteen mutta ajattelin etta ehka lasten kanssa tummempi vari on sittenkin parempi kun se vaalea. Muutaman viikon paasta toivottavasti esittelen millanen sika sielta jakeluautosta hyppaa.

Onnistuneet ruisleipaset

Monella meilla ulkosuomalaisella on suomesta perheen, ystavien ja saunan lisaksi ikava suomalaisia elintarvikkeita. Leipaa ja karkkia tuntuu moni eniten kaipaavan. Ruisleipaa erityisesti. Niin myos mina. 

Hollannissa loytyi usein hyvaa leipaa. Eika mikaan ihme silla koko kansa tuntuu elavan pelkalla leivalla. Ruisleipaakin sai Aldista ja Lidlista. Englannissa loysin juuri ennen muuttoamme Lidlista sita Realin tapaista leipaa. Muuten ei sielta loytyva leipa ollut kummoista.

Ja taalla amerikassa. No tiesinhan mina etta leipa taalla on aika hottoa ja makeaa mutta koska ennen aina ollaan oltu taalla lomalla eika sita leipaa ole niin paljon tullut syotya niin se ei ole haitannut. Nyt sen sijaan alkaa se sokeripulla tulla korvista ulos. 

Onneksi eras toinen bloggaaja joka kanssa asuu talla mantereella laittoi blogiinsa ruisleipasten melko simppelin ohjeen ja olen odottanut kun kuuta nousevaa etta paasen testaamaan tata reseptia. Ma oon ennenkin yrittanyt tehda jotain ruisleivan tapaista mutta kaikki yrityksen on mennyt enemman tai vahemman monkaan. Odotukset siis oli kovat.

Ensimmaisen satsini tein perjantaina ja leivat meni valehtelematta kun kuumille kiville. Lapset soi muistaakseni nelja leipasta silta istumalta. Olin onneni kukkuloilla. En ollut onnistunut sittenkaan sossimaan lasteni makuaistia taysin.

Leivat meni niin nopeasti etta eilen piti tehda toinen annos. Ja siita satsista on enaa puolet jaljella.

Kylla taman aidin sydan kehraa kun lapset pyytaa saada sita aitin tekemaa eika kaupan leipaa.

En viitsi ohjetta kopioida tahan silla tein sen ihan tismalleen mainitsemani blogin ohjeen mukaisesti. Joten jos/kun haluatte kokeilla naita ihanuuksia leipoa niin klik klik Annin blogiin.

Muuttovasymysta

Siita tulee 15. paiva kuukausi kun saatiin avaimet meidan uuteen kotiin. Tata muuttoa on tavallaan odotettu jo melkeen kaksi vuotta. Sita ennen oltiin siis sen kolme kuukautta valiaikasessa kodissa ja sita ennen.. Niin sita ennen oli Englannin talo joka oli enemmankin vaan katto paan paalla kun koti.

Mulla niin kun varmaan niin monella muullakin on sellanen viha-rakkaussuhde muuttamiseen. Me ollaan muutettu jo niin monta kertaa etta moni on todennu mulle etta me taidetaan tykata muuttamisesta. No tavallaan joo. Muuttaminen on aina jannaa. Uuden alku. Pakkaaminenkin on kivaa muutaman paivan mutta sitten se muuttuu aika puurtamiseksi. Onneksi meilla on naa kaksi viimeista muuttoa ollu silla saralla helppoja silla miehen tyonantaja on maksanu meille myos pakkauspalvelun. 

Ja tavaroiden purkaminen se vasta kivaa puuhaa onkin. Nyt varsinkin oli kun olin neljassa kuukaudessa ehtinyt unohtaa mita me edes omistamme, Ja lapset varsinkin oli innoissaan.

Kun tavarat saapu tanne isolla kontilla olin intoa taynna ja kylla hieman paniikissa. Niita laatikoita vaan riitti ja riitti. Ehdin jo ajatella etta nainkohan tassa taas kay niinkun Englannissa etta osa tavaroista vaan sailyy laatikoissa.

Mutta muutaman paivan taalla pakerrettuani tavarat alkoi loytaa omia paikkojaan ja laatikoita tyhjentya. Miten helpottavaa onkin purkaa muuttokuormaa kun kaikille on paikkansa.

Sitten tuli joulu. Ja uusi vuosi. Tahti hidastui. Kaikki tarkein oli jo purettu ja alkoi laatikoiden ja pussukoiden siirtely paikasta toiseen. Tuli tehtya jos jonkinlaisia kasoja sinne tanne. Kirjoja, vaatteita, leluja. Kaikenlaista josta ei oikeen tienny minne ne laittas.

Tata kaikkea loppu salaa me ollaan nyt muutama viikko katteltu ja kirottu. Kun ollaan jo tavallaan loppusuoralla mutta viimeistely puuttuu.

Turhauttaa kun en osaa oikeen tarttua mihinkaan vaan siirtelen tavaroita edes takas. "Laittasko ton tahan vai tonne? Eiku ma jatan sen tahan keskelle lattiaa ja mietin.."

Yksi iso ongelma mika  me huomattiin on etta meilla on liian vahan huonekaluja. Uskokaa tai alkaa meilla on olohuone lahes tyhja. Siella on yksi kaappi ja yksi nojatuoli. Etta huonekalukaupoillekkin tassa pitas viela paasta.

Tanaan otin harkaa sarvista ja tyhjensin muutaman ison laatikon joita me sailottiin meidan kylpparissa. Mikas sen parempi paikka laatikolliselle kenkia on kun keskella kylpparin lattiaa?

Ma olen kylla edelleen todella innoissani tasta muutosta ja etta ollaan viimein kotona mutta koska oon tallanen hatahousu ja kaikki mulle heti nyt- tyyppi niin ahdistaa kun ei koti nayta heti silta milta sen pitais. 

Alkaa kauhistuko postuksen kuvista. Taa on sita normaali elamaa. Meidan koti ei koskaan tuu nayttaa samalta kun sisustuslehden sivuilla (vaikka pieni osa musta sita ehka toivoiski) mutta toivottavasti ei pitkaan myoskaan ihan talta. 

Pitasko ottaa tavoite? Kuukauden paasta esittelen teille meidan kotia ja lupaan ettei meilla ole enaa yhtaan purkamatonta laatikkoa? 

Eiku hihat heilumaan ja huutia muutovasymykselle.

Soitetut puhelut: Hatakeskus

En ollut suunnitellut palaavani bloggailun pariin tallasella postauksella mutta joskus elämässä tapahtuu odottamattomia asioita.

Joten eilisen tapahtumia. Lähdettiin aamulla kaymaan muutamalla pihakirppiksella. Tarkotus oli vain piipahtaa muutamassa paikassa ennenkun pojalla alkoi jääkiekkotreenit. Ensimmaisessa ositteessa ei edes pysahdytty. Myynnissa olleet tavarat eivat nayttaneet meita kiinnostavilta. Sitten  seuraavaan osoitteeseen. Kun saavauimme perille huomasimme etta oltiin oltu samassa osoitteessa aikasemminkin. Silla kertaa satoi ja vain mina menin ulos autosta. Kavelin talolle ja  yhtakkia sade voimistui kaannyin takaisin autolle ja ajetettiin pois. Talla kertaa ei kuitenkaan satanut.
Talo ei ole aivan tien vieressa vaan vahan matkaa tielta kapean tien paassa. Kun paasimme ylos huomasimme ettei ollut tilaa lainkaan pysakoida. Parkissa  oli jo 5 autoa. Normaalisti sielta paasee ympari mutta talla kertaa iso minivan oli tukkinut tien. Ei siis muuta kun lahtea peruuttamaan pois. Kun mies lahti peruuttamaan yhtakkia kuskin puolelta juoksi pusikosta paidaton mies jumalattoman puun karahkan kanssa. Auto pysähtyi ja mies tivasi meiltä keitä me olemme ja milla asialla.Yritimme selittaa etta ajoimme harhaan ja olemma poistumassa. Vaikutti kuitenkin silta ettei mikaan mennyt jakeluun. Mies tivasi uudestaan ​​ja uudestaan ​​samoja asioita ja vaati meita lahtemaan. Samalla minun mies peruutti autoa hitasti pois. Yhtäkkiä hullu mies huusi että emme mene tarpeeksi nopeasti ja etta aivan sama, haluan verta. Tassa kohtaa paniikki alkoi nousta. Oma mies yritti peruuttaa nopeasti pois mutta koska tie oli kapea ja kaartui vahan niin auto osui muutaman kerran tien vieressa oleviin tiiliaitoihin.
Hullu kiipesi tiiliaidalle  ja alkoi repia kivia irti siitä. Se sai yhden ison murikan pois mutta luojan kiitos se lipesi sen kadesta, ennen kuin se kerkesi paiskata sen tuulilasista lapi . Pienilla kivilla sea sai hakattua auton etuosaan muutaman lommon. Vihdoin sattin kaannettya auto ja paastiin pakenemaan. Tässä vaiheessa oltiin tehty pakoa ehkä 10 minuuttia. Ajoimme lyhyen matkaa pysahdyttiin ja soitettiin poliisille. Tässä vaiheessa meilla oli vielä nakoyhteys talle tielle, ja sielta se on mies hetken paasta juoksi meidan peraan joten jatkoimme matkaa. Olimme kaikki aika kauhun vallassa . Mieheni puhui poliisille, mutta heita tuntui kiinnostavan enemmän että tehdaanko rikosilmoitus, kun tulla paikalle. Muutaman minuutin kuluttua emme oikeen saaneet selville, onko poliisi tulossa vai ei. Meita ei huvittanut jaada paikalla yhtaan sen kauemmaksi joten mies sanoi tekevansa rikosimoituksen seuraavana paivana.


On onni onnettomuudessa etta selvisimme pelkilla auton pinta naarmuilla. Tilanne olisi voinut päättyäpaljon pahemminkin .Mieleen hiipii jos jonkinlaista "mitä jos" kauhukuvia, mutta yritän karkottaa ne mahdollisimman pian mielesta.

Joku ehkä ajattelee etta mitas menitte tuollaiseen paikkaan. No tallasia tapahtumia on mahdoton ennustaa etukateen. En todellakaan menisi itse saatikka lasten kanssa paikkaan, joka tuntuu vaarallista. Enka todellakaan ajatellut taman olevan sellainen. Alue on melko varkkaiden asuttamaa ja asuntojen hinnat on 1,5 miljoonasta ylospain. En missaan nimessa olis kuvitellut tallaisella alueella joutuvani hyokkaksen kohteeksi.

Vaikka selvisimmekin fyysisesti vahingoittumattomina sai henkinen puoli kovat kolhut. Mina ja mies toivutaan kyllä ​​ja yritän hieman jopa nauraa koko jutulle. Tilaanteessa ole mitään naurettavaa, mutta olen tottunut jollain sairaalla tavalla kasittelemaan epamukavat asiat huumorilla.
Pienin poika tuskin ymmarsi koko tilanteesta mitaan, mutta vanhin poika sai varmasti elinikaiset traumat. Eilen meilla oli melko hiljainen ilmapiiri eikä lapsi halunnut olla hetkeakaan yksin. Yon nukkui meidan valissa. Ollaan puhuttu asiasta niin paljon kun lapsi on itse itse halunnut. Suurin kysymys hanella on miksi? Tahan on todella vaikea vastata, mutta olen yrittänyt selittää, että hyökkääjä oli henkisesti sairas ja olisi voinut hyokata kenen tahansa kimppuun. 
Koko asia tuntuu itsestakin aivan absurdilta. Valilla pitaa miettia etta tapahtuiko tama oikeasti vai kuvitettelinko vaan.

Tanaan kavimme poliisiasemalle tekemässä rikoisilmoituksen. Periaatteessa vaan vakuutuksen takia. Meilla ei ole mitaan mielenkiintoa lahtea oikeuteen kyseisen ihmsen kanssa. Toki kiinnostaisi tietaa saiko poliisi hanta koskaan kiinni ja mika ajoi hanet meidan kimppuun.

Paivitan asiaa tanne jos/kun asia etenee.