Vuoden lopussa tuli 6 vuotta tayteen ulkosuomalaisena. 6 vuotta siita kun lahdettiin "muutamaksi vuodeksi" Hollantiin. Lahtiessa meilla oli mieli avoinna uusille tuulille mutta pohjimmiltamme ajateltiin ennen pitkaa palaavamme suomeen. "Kun lapsi aloittaa koulun", se taisi olla hailyva takaraja. Se lapsi on nyt kaynyt koulua 3 vuotta ja taakse on jaanyt Hollanti.
En olis villemmissa ajatuksissankaan osannut ennustaa kaikkea tata mita tassa ajassa on tapahtunut. Niin hyvassa kun pahassakin. Jos joku olis mulle 10 vuotta sitten sanonu etta tapaat miehen ja muutat sen kanssa sinne tanne ulkomailla... Ai etta ma olisin nauranu. Mutta nyt kun katson elamaa taakse pain niin en olisi voinut kuvitella meidan elaman menneen millaan muulla tavalla kun nain.
Ma olin ennen sellanen etta kaikki asiat, jopa kaupassa kaynti, piti suunnitella etukateen. Mun piti aina tietaa mita tapahtuu ja valmistautua siihen. Mutta naa vuoden on saanu mut hieman luopumaan siita tavasta. Kun koskaan ei tieda milloin mies tulee kotiin ja sanoo etta olis muutto edessa. Oon oppinu luottamaan siihen etta asiat jarjestyy tavalla tai toisella aina. AINA. Varsinkin viime vuosi osoitti sen.
Mutta etta mihis sitte? Tan jalkeen.
Mun on joskus vaikea myontaa aaneen etta nyt on hyva olla tai etta olen onnellinen juuri tassa ja nyt. Perheelle toki ne tunteet jaan mutta harvoin uskallan sita muuten julkisesti myontaa. "Kel onni on se onnen katkekoon," vai miten se meni. Mutta nyt on sanottava etta nyt on hyva. Eika meilla ole kiire minnekkaan. Kun on muutaman vuoden karvistellyt suossa niin haluan nyt nauttia taalla olosta. Koskaan kun ei tieda mita tapahtuu. Meilla on aikaa asua taalla maksimissaan 7 vuotta ja minimissaan 3. Tama siis jos miehen tyopaikka sailyy.
Tulevaisuudesta on meilla on kuitenkin puhuttu ( kaiken suunnittelija ei minussa koskaan kuole) ja meille on aika selvaa ettei taman jalkeen meidan ulkomaan komennus jatku. Jos ei maan sisalla tule muuttoa niin meidan perhe suuntaa taman seikkailun jalkeen kohti suomea. Sitten joskus kun on sen aika. Ollaan omasta mielestamme jo nahty tarpeeksi eika kaiken aloittaminen alusta vuosi toisensa jalkeen enaa kiinnosta. Ja toki lastenkin kannalta olisi joskus hyva asettua aloilleen.
Mutta siihen asti: nautitaan taysilla taalla asumisesta niin kauan kun se meille suodaan ja muutetaan takaisin kun halutaan/on pakko.
(ja jottei elama menis tylsaksi niin eihan mitaan viela ole kiveen hakattu. Jos joku tarjoaa mulle paikkaa vaikka Sveitsin kuningattarena niin kylla se harkintaan menee..)
En olis villemmissa ajatuksissankaan osannut ennustaa kaikkea tata mita tassa ajassa on tapahtunut. Niin hyvassa kun pahassakin. Jos joku olis mulle 10 vuotta sitten sanonu etta tapaat miehen ja muutat sen kanssa sinne tanne ulkomailla... Ai etta ma olisin nauranu. Mutta nyt kun katson elamaa taakse pain niin en olisi voinut kuvitella meidan elaman menneen millaan muulla tavalla kun nain.
Mutta etta mihis sitte? Tan jalkeen.
Mun on joskus vaikea myontaa aaneen etta nyt on hyva olla tai etta olen onnellinen juuri tassa ja nyt. Perheelle toki ne tunteet jaan mutta harvoin uskallan sita muuten julkisesti myontaa. "Kel onni on se onnen katkekoon," vai miten se meni. Mutta nyt on sanottava etta nyt on hyva. Eika meilla ole kiire minnekkaan. Kun on muutaman vuoden karvistellyt suossa niin haluan nyt nauttia taalla olosta. Koskaan kun ei tieda mita tapahtuu. Meilla on aikaa asua taalla maksimissaan 7 vuotta ja minimissaan 3. Tama siis jos miehen tyopaikka sailyy.
Tulevaisuudesta on meilla on kuitenkin puhuttu ( kaiken suunnittelija ei minussa koskaan kuole) ja meille on aika selvaa ettei taman jalkeen meidan ulkomaan komennus jatku. Jos ei maan sisalla tule muuttoa niin meidan perhe suuntaa taman seikkailun jalkeen kohti suomea. Sitten joskus kun on sen aika. Ollaan omasta mielestamme jo nahty tarpeeksi eika kaiken aloittaminen alusta vuosi toisensa jalkeen enaa kiinnosta. Ja toki lastenkin kannalta olisi joskus hyva asettua aloilleen.
Mutta siihen asti: nautitaan taysilla taalla asumisesta niin kauan kun se meille suodaan ja muutetaan takaisin kun halutaan/on pakko.
(ja jottei elama menis tylsaksi niin eihan mitaan viela ole kiveen hakattu. Jos joku tarjoaa mulle paikkaa vaikka Sveitsin kuningattarena niin kylla se harkintaan menee..)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti