Vuosi sitten mielessa pyori moni asia. Muutto Englantiin, talon myyminen, vanhan taakse jattaminen ja uuden aloitus. Oliko ratkaisu lahtea sittenkaan oikea ratkaisu?
Mutta ennenkaikkea mielessa pyori pienen pieni ihmisen alku joka lammitteli keskoskaapissa.
Minusta oli juuri toistamiseen tullut pienen keskospojan aiti.
Kaikki oli pojalla onneksi hyvin ja han oli terve enka olisi malttanut odottaa etta saan tuon pienen nyytin kotiin. Mutta piti malttaa etta poika saa keratty vahan voimia ja lisaa painoa.
Alku oli, yhtaan kaunistelematta, rankkaa. Mutta siita selvittiin. Onneksi mulla oli aiti auttamassa.
Paljon on kerinnyt vuodessa tapahtua ja poikakin on kasvanut "isoksi." Ja on selkeesti ihan omanlaisensa persoona. Temperamenttinen kuten aitinsa. Rakastaa suukotella ja heitella palloa.
Ja veljekset ovat toisilleen kaikki kaikessa. Vaikkei yhteista kielta viela olekkaan niin silti talossa raikaa iloinen nauru kun pojat "kertoo" toisilleen juttuja.
Olo on hieman haikea kun tama ei enaa ole mikaan vauva. Enka tieda tuleeko tahan talouteen enaa sellaista. Mutta vaikka meidan lapset olisikin tassa niin olen onnellinen naista kahdesta mitka olen saanut.
Ja kai jollain tapaa lapset on aidille aina niita pienia vauvoja
Onnea pikkuiselle ja ihanaa että aikaisesta maailmantulosta huolimatta on kasvanut noin hienosti:)
VastaaPoistaKiitos :) Pienesta naa lapsoset ponnistaa :)
VastaaPoista