lauantai 4. lokakuuta 2014

Sass & Belle

Viime sunnuntaina lahdin ihan itseskseni Lontooseen pyorahtamaan.
Ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Ajattelin vaan haahuilla muutaman tunnin ihan rauhassa. Kayda lounaalla ja sitten kotiin. Vaikka lapset niin rakkaita onkin niin paivat kay arkisin niiden kanssa vahan pitkaksi vaikka tekemista onkin ja joskus on pakko saada omaa aikaa. Varmasti moni aiti pystyy samaistumaan.

Meilta paasee junalla keskustaan n.25 minuutissa mutta vaikkei matka tuon pidempi olekkaan niin siella tulee kaytya aika harvoin. Hirveessa ihmismassassa liikkuminen rattaiden kanssa ei musta oo rentoa viikonloppu tekemista.

Mutta enivei. Kun kuljeskelin siella niin tormasin ihanaan kauppaan jonka ohi en vaan voinu kavella. Jos mies olis ollu mukana niin se ois saanu paansaryn jo katsomalla nayteikkunaa.



Kauppa oli just mun nakonen. Aivan taynna kaikkea ihanaa. Pienta ja turhaa.
Joku siella ollut asiakas juuri kommentoikin etta han ei voi sietaa tallaista polyn keraaja roinaa.
Sitajan se ehka onkin. Mutta ah niin ihania.


Hinnatkin oli enemman kun kohallaan. Ja jos meilla ei ois tata rasittavaa tilaongelmaa niin olis mukaan tarttunu huomattavasti enemman tavaraa.


Mutta nyt jouduin tyytymaan ihan muutaman pieneen juttuun. Mitka ei vie tilaa. Yhta niista ajattelin vahan tuunata ja sitten esitella taalla.


Jos vaan pieni sopo turha (no oli siella jotain ihan kaytannollisiakin tavaroita) tavara kiinnostaa ja olet lahettyvilla niin suosittelen piipahtamaan. Ehka ilman miesta ja lapsia. Tai ainakin jattamaan ne ovelle. Pienten lasten kanssa kaupassa olo aika kuluisi siihen etta saisi kokoajan olla kieltamassa etta ala koske siihen. Eika siihen. Eika varsinkaan siihen. Jos siis lapset sattuu olemaan yhta hyvin koulutettuja kun meidan monsterit.

Tama kyseinen kauppa loytyi osoitteesta 
Sass and Belle
30 Shorts Garden
London
WC2H 9PX

Mutta nakojaan naita on kolme muutakin.
Ja nettikauppakin loytyy klikklik.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti