Perjantaina meilla kavi pieni vahinko. Tai tolla vanhemmalla pojalla.
Jostain syysta han ajatteli etta taysi vesilasi on hyva laittaa sohvalle. Aidin tietokoneen viereen.
Ja ennekun edes tajusin tilannetta kuului pojan suusta se pahaenteinen: Hups!
Siihenhan se kaatui koneelle suurimmaksi osaksi.
Myonnan etta suusta paasi muutama arrapaa ihan lasten kuullen. (Jep huono aiti)
Mutta harmitti pirusti. Mielessa kavi sata asiaa mita en voisi tehda ennekun saisin koneen korjattua kunnes tajusin etta kaikki kuvat viimeiselta vuodelta on koneella. Ja vain ja ainoastaan koneella. Ei missaan muualla. Mina kun oon niita sen luokan urpoja joiden ei tarvitse varmistaa etta kuvat on turvassa vahintaan kahdessa paikassa tallaisten tilanteiden varalta.
Itku tuli.
Yritettiin kaynistaa konetta moneen kertaan ilman onnea. Ja sitten mies sanoi etta katsotaan aamulla, jospa se siita viela lahtisi kayntiin.
Vannoin etta tasta eteenpain tallentaisin kuvat AINA ainakin sinne ulkoiselle kovalevylle mika meilta kylla loytyy mutten ole saanut aikaseks siirtaa niita. Jos vaan saisin kuvat saastettya.
Yolla herasin kolmelta enka saanut enaa unta ja oli pakko menna alas kokeilemaan josko kone olisi kuvuinut ja saisin sen paalle. Ja onneksi, onneksi se toimi!! Olisin voinut huutaa ilosta mutta kellonaika ei ollut sovelias siihen.
Eilisen paivan siirtelin sitte kaikki kuvat talteen ja suuri kivi putosi sydamelta.
Mulle kuvat on aarettoman tarkeita. Varsinkin noista omista palleroista. Eika mulla muunlaisia kuvia oikeen ookkaan.
Te kaikki siella ruudun toisella puolella jotka haluatte sailyttaa kuvanne. Ottakaa mun mokasta oppia ja tallentakaa kuvat jonnekkin muuallekkin. Ulkoiselle kovalevylle tai nettiin johonkin kuvapalveluun. Se on sen muutaman minuutin arvosta. Koska muuten kuvat voi havita yhdessa hetkissa taivaan tuuliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti