tiistai 4. helmikuuta 2014

Huono paiva

Kirjotin taas melkeen postauksen valmiiksi kunnes se yhtakkia katosi. Tarvitsisin sen uuden lappari vauhdilla.
Kirjotin siita kuinka tanaan on taas sellanen paiva. Kun kaikki menee monkaan ja mikaan ei onnistu. Tama postauksen kadotus mahtuu hyvin siihen listaan. 
Aamulla huomasin tuulilasinpesunesteen vuotaneen takakonttiin ja nyt koko auto haisee ihan pissapojalle. Samalla kun kalastelin tyhjentynytta pulloa kontista ehdin lyoda paan kolme kertaa takakonttin luukkuun joka jostain syysta ei pysynyt ylhaalla vaan valu kokoajan alas. Matkalla pojan koululle juutuin ruuhkaan ja olin perilla 15 minuuttia myohassa. Ja tietenkin sain tadeilta vahemman hyvaksyvia katseita. Iltaruoaksi soin pelkkaa pastaa pestolla kun suunnittelemani kauppareissu ei toteutunutkaan kun poika ei halunnut lahtea mukaan. Onneksi lapselle sentaan oli jauhelihakeittoa. Ja sekin viela etta sraymaalasin yhta taulua takapihalla ja jatin sen sinne kuivumaan niin tietenkin tuli sadekuuro. Ensimmainen kahteen paivaan. Tekis vaan miele kompia sankyyn..

Ma ajattelin esitella parit ihanat koruostokset jotka tosin oon tehny jonkin aikaa sitten.

Mulla on joku pakkomielle naihin elaintenpaihin. Ja kun mies ei niista niin valita niin en voi niita ostaa sisustukseen joten ostan niita tallasina pienempina versioina. Koruissa. Naa kaks sormusta tuli samassa paketissa ja maksoi muistaakseni 3€.


Tama pieni lintu oli samasta kaupasta. 


Tykkaan naista tosi paljon. Hirveesti en oo niita tosin  paassy kayttamaan kun ton vauvan kanssa en viitti mitaan isoja koruja pitaa etten vaan tokkaa sita. Mutta enkohan ma viela ehdi.


Naa kaks kaulakoruakin oon hommanu jo aikaa sitten mutta viela en oo saanu niita edes paketista.
N-kirjaimen ostin kun molempien poikien nimet alkaa N:lla joten se on musta kiva.
Toi pieni puhekupla on musta tosi sopo ja kattelin sita tayshintasena ja nyt kun se oli vaan eron niin en voinu vastustaa.



Ostoksia tuli tehtya myos viikonloppuna. Mediamarktissa oli taas ne paivat kun ei tartte maksaa alvia ja mentiin kattomaan mulle sita konetta. Sopivaa ei kuitenkaan loytyny. Mutta mukaan tarttu uus kamera ja jarkkariin filttereita. Oon uudesta kamerasta tosi innoissani mutta en ole jarkkaria hylkaamassa. 

Meilla on pieni hullunmylly taalla kaynnissa joten pakko menna katsomaan minkalaista jalkea toi isompi poika on saanu aikaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti