Tuliaisia

Mikahan siina on kun aina kun innostun bloggaamisesta ja olis ideoita vaikka muille jakaa niin jonkinlainen ongelma tulee aina vastaan. Nyt se on taa kone joka nyt kaikista nateista pyynnoista huolimatta ei oikeen meinaa toimia kunnolla sen jalkeen kun isompi poika kaatoi sen lasillisen vetta tahan. Valilla taa toimii ja valilla ei millaan. Halusin tehda miehelle isanpaivalahjaksi posterin mihin tuli poikien kuvia ja koko projektiin meni KOLME paivaa. Jep. 

Mutta ennenkun taa taas heittaa veivinsa niin halusin nayttaa mita sain tuliaisiks miehelta.

Ma en erityisesti pyytany mitaan joten olin aika yllattyny etta mulle oli kolme pakettia. Joskus oon siis saanu niita hotellin puteleita joten taa oli jo aika luksusta.

Ensimmaiseks sain uuden laukun. 

Kiva ja mun tyylinen mutta.... 

Olisin tarvinnu uuden yliolanlaukun ja vaikka ton saakin sellaseks niin taa on ehka viela inasen pienempi kun se Longchamp minka tilalle tarttisin uuden. Joten ainakin toistaseks taitaa jaada vahalle kaytolle.

Toinen minka niin sain uuden rannekorun. Korsin rannekorua oon katellu jo jonkin aikaa mutta taa ei ollu ihan sellanen minka oisin itse ostanu. Mies sano mulle etta saan myyda eteenpain jos en tykkaa.

Mutta mulle on aina sanottu etta lahjoja ei saa myyda joten en oikee tiia. Mita mielta te ootte? Ootteko myyny teille tarpeettomia lahjoja?

Kolmas lahja oli tays yllari ja myos tays kymppi.

Niken fuelband.

Ma en ollu koskaan kuullukkaan tallasesta mutta tallaselle valineurheilijalle ihan must.

Ma oon sellanen etta mun pitaa suunnilleen saada mitattua jokainen valutettu hikipisara ja kenganpohjan kulutus etta voin nahda onko kehitysta tapahtunu.

Taa on ollu mulla nyt kaytossa pari viikkoa ja tykkaan kylla. Tama siis laskee askeleita ja jonkinlaista aktiivisuustasoa ja voit tietysti verrata omia tekemisiasia koko maailmaan jne jne.

Tasta voisin tehda oman juttunsa jos jotain kiinnostaa.

Sellasia tuliaisia.

Amerikkalainen juustotorttu

Me haluttiin juhlistaa miehen kotiin paluuta vaikka se olikin vaan pari viikkoa poissa. 

Poika leipo vanilja muffinsseja ja mina tein juustokakun. Tai torttu se reseptin mukaan oli.

Meilla kaikki tykkas joten ajattelin jakaa ohjeen taallakin. Resepti oli alunperinYhteishyva lehtisessa.

Amerikkalainen juustotorttu

Pohja

100g margariinia

1dl sokeria

1 kananmuna

3dl vehnajauhoja

1tl leivinjauhetta

Tayte

2tlk (500g) maitorahkaa

300g maustamatonta tuorejuustoa

1 sitruunan raastettu kuori

1rkl sitruunan mehua

2,5dl sokeria

2rkl vaniljasokeria

1dl perunajauhoja

5 kananmunaa

Valuta rahka kahvisuodattimessa kaksi tuntia. Peita irtopohjavuoan (halkaisija 24cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. 
Vaahdota rasva ja sokeri. Sekoita joukkoon muna ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
Levita taikina vuoan pohjalle ja noin 5cm korkeudelle reunoille.
Peita kelmulla ja laita jaakaappiin  taytteen valmistumisen ajaksi.

Sekoita kulhossa rahka, tuorejuusto, sitruunan kuoriraaste, mehu, puolet sokerista, vaniljasokeri, perunajauhot ja keltuaiset.
Vatkaa valkuaiset ja loppu sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisaa vaahto varovasti sekoittaen taytteeseen.
Kaada tayte vuokaan. 
Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin tunti.
Peita piiras leivinpaperilla tai foliolla, jos se tummuu liikaa.
Anna kakun jaahtya taysin (mielellaan seuraavaan paivaan) ja irrota se vasta sitten vuoasta.

Ei ihan kaikista simppelin kakku mutta ehdottomasti vaivan arvoinen.

Laukun sisalto

Taa postaus piti julkaista jo eilen mutta mulla ei ollu aikaa. 

Saatiin iska eilen vihdoin kotiin ja aika meni sitten aamusta leipoessa ja kaupassa ja illalla oltiin vaan perheen kesken ja ihmeteltiin tuliaisia.

Mutta siis. Tama postaus on taas ideoitu blogikamut fb-ryhmassa ta niinkun ostiskkokin kertoo niin on aika paljastaa laukun sisalto.

Laukkuna mulla toimii jo monta vuotta vanha Longchampin yliolan laukku. Taa on ollu yks mun vakkareista jo pitkaan mutta varsinkin taas kun aina on rattaiden kanssa liikkeessa niin yliolan laukku on mulle sopivin. Taa alkaa jo nayttaakkin silta etta kilometreja on takana jo liikaa ja uusi vastaava on ollu mulla hankintalistalla jo pitkaan. Yksi mulla on jo mielessa mutta oon yrittany loytaa jotain halvempaa kun se minka haluaisin. Ja toistaseks sita ei oo loytyny joten talla mennaan.

Sen lisaks etta taa nayttaa aika kulahtaneelta niin taa on myos mun tavaroille liian pieni. Senkin takia uus laukku ois enemman kun tervetullu.

Tassa mita mulla yleisimmin kulkee mukana. Lomapakko, aurinkolasit, puhelin, bussikortti, nenaliinoja,antiseptisialiinoja kasien puhdistukseen, pojille jotain naposteltavaa, kamera (joskus seka videokamera etta tavallinen) ja kyna. Nakyy siella olevan pikkuautokin.

Oli siella myos hirvee maara jotain lappusia, kuitteja, kolikoita, rusinoita ja jotain epamaarasia nameja jotka nyt tuli sitten siivottua sielta pois.

Sellasta mun laukku pitaa sisallaan.

Mita teen kun lapset nukkuu

Tama postaus ei ole omasta paasta vaan ideoitu blogikamut fb-ryhmassa.

Meinaan siis paljastaa mita ma teen sitten kun saan mun monsterit untenmaille.

Meilla lapset menee suunnilleen kahdeksan aikaan nukkumaan. Koulupaivina pidan tasta aika tarkkaan kiinni ettei aamulla tarttis kesken unien herattaa. Lomilla sitten ollaan vahan vapaammin.

Iltasadun jalkeen molemmat pojat menee omiin sankyihinsa. Pieni yleensa nukahtaa sinne ilman sen suurempaa draamaa. Isompi aina keraa kasan kirjoja sankyyn ja jatkaa lukemista viela hetken. Yleensa se nukahtaa siihen aika nopsasti ja kayn vaan sammuttamassa valot ja keraamassa kirjat pois sangysta.

Mulla ei paiva paaty tahan enka voi vetaa levyksi sohvalle vaan mua odottaa siivousurakka. Ma en oikeestaan ehdi paivan aikana siivoilla muuta kun niita pakollisia mita ei illalla voi tehda. Mutta kaikki paivan sotkut jaa illalle siivottavaks. Kuten tiskit, lelujen kerays, roskien vienti, pyykkit ja muu yleinen siistiminen. Mies yleensa jatkaa viela toita kun pojat menee unille ja siksi hommat jaa mulle. Joskus kun oon oikeen kiukkunen niin mies auttaa mutta taytyy myontaa etta oikeestaan teen mieluummin itse. (alkaa kertoko sille) Mies kun siivoilee aina vahan sinne pain.

 

 

Kun kaikki on siivottu, lapsen koululaput on taytetty ja kommentit lukemisesta rustattu vihkoon on vihdoin hetki omaa aikaa.

Keitan itselleni kupin teeta. Tai jos on perjantai niin kaadan itselleni lasin punaviinia ja istahdan sohvalle. Mun oman ajan ma sitten kulutan lukemalla uutiset, kattomalla vlogeja ja iholla sillon kun se tulee ja bloggaamalla.

Sankyyn hipsin sitten kun mies saa tyonsa tehtya. Ennen unia katelen viela ylhaalla telkkaria ja luen. Ma oon tehny itselleni pakkomielteen siita etta telkkari on oltava paalla vaikken sita kattoiskaan.

Semmoset illat meilla.

When it rains, it pours

Pahottelut jo etukateen tulevasta negatiivisesta tekstista. Jotenkin talla hetkella en pysty kirjottamaan mitaan "oi ihana elama"-juttuja. Vaikka haluisinkin tan blogin olevan taynna kivoja juttuja ja kertomuksia meijan expat-elamasta. Mutta niinku varmaan muittenki elamassa joskus niin myoskin meijan elamassa tulee sita itteensa niskaan ihan roppakaupalla.

Viimeksi kerroin kuinka vesilasi kaatu koneen paalle ja se otti paahan ihan urakalla. Nyt kone toimii jotenkuten. Mutta siita lahtien meilla on tuntunu kaikki menevan pain metsaa.

Lauantaina meijan piti lahtea kauppaan autolla. Tehda suurimmat ostokset kun mies lahtee pois niin mun ei tartte kantaa kaikkia rattaitten kanssa. No, auto ei sitten lahtenykkaan kayntiin. Akku loppu. 

No ei hataa. Onhan meilla laturi siihen. Ja naps naps laturi laulamaan. Muutamaa tuntia myohemmin kun  yritettiin lahtea niin ei se ollukkaan ladannu. Ilmeisesti ei oltu osattu kayttaa sita vekotinta. 

Eika me siis saatu sita ladattua ja oli liian myohaista soittaa korjaajaa. Ja mies oli sunnuntai aamuna lahdossa reissuun joten auton korjaaminen jai. Mika tarkoitti sita etta pojan jaakiekkotreenit jaa kahdelta tai kolmelta kerralta valiin. Ja taa on meilla vahan verrattavissa maailmanloppuun. Ja tietysti aitin vika kun aiti ei osaa korjata autoja.

Mutta onneks taa ei ollu viela mitaan. Maanantaina ma huomasin yhtakkia meijan aurinkohuoneenkatossa reijan. Aika ison reijan. Ja tajusin etta sehan varmaan selittaa sen tunkkasen hajun mika siella oli. Onneksi se ei ollu se kuollu elaimen raato mita ma pelkasin. Mutta eihan reika katossakaan kauheen kiva oo. Varsinkin kun kasa meijan tavaroita oli sen alla. No ei auttanu muu kun kayda toteemassa vahingot ja ottaa kuvat vuokravalitystoimistoon. Piti odottaa siihen etta hain pojan koulusta ja sain lahjottua sen vahtimaan pikkuveljeaan etta saan siivottua tavarat siita alta pois ja amparin alle. Katto on vielakin korjaamatta eika vuokraisannasta ole sen koommin kuulunut kun ne pyysi mua kertomaan mista se reika on tullu.

Ja jottei elama olis yhta juhlaa niin alkuviikosta siivoillessa ihmettelin lattialla mustia pitkulaisia pipanoita. Aluksi ajattelin etta ne on tuhkaa mika on lentany takasta. Meilla on siis kaks takan paikkaa mutta ne on vaan koristeena. Mutta ei tarvinnut edes olla maalaistytto kun tajusin etta sen on oltava hiiren kakkaa. Y-OK! Ja sitten tarkemmin nurkkia syynatessa niita loyty vahan sielta taalta. Mulla ei elaissani oo ollu ongelmia hiirien kanssa joten nyt oon vahan pihalla etta mita pitas teha. Hiirenloukkujen laittaminen on nyt ainaki ihan no no kun mies ei oo paikalla.

Onko kellaan mitaan hyvia keinoja paasta hiirista eroon? Dynamiittia talon perustuksiin ehka?

Ja kaiken taman kuorrutuksena meijan pieni on paattany etta yot on sita varten etta hyppyytetaan aiti hakemaan tuttia noin 30 kertaa yossa. Mielellaan niin ettei aiti saa tuntia pidempaan yhtenaista unta. Ja valilla yolla noustaan pariksi tunniksi kiukuttelemaan. 

Ja paivaunet. Ne nukutaan vaan liikkuvissa rattaissa. Omassa sangyssa paivaunien kesto on maksimissaan 15 minuuttia.

Torstaina poika valitteli vatsakipua ja pari tuntia se ravasikin vessassa. Tiesin etta koululla on vatsatautia liikkeella ja kerkesin jo nahda sieluni silmin kuinka me kaikki kolme oksennetaan ja ravataan vessassa pari paivaa. Mutta onneksi pelko oli turha eika se ollukkaan vatsatautia. Jotain positiivista sentaan. Jei!

Onko siella ruudun toisella puolella ketaan jolla joskus tuntuu etta elama potkii paahan ihan huolella? Milla te paasette sen yli? 

Nyt olis hyvat neuvot kalliit. Tekis mieli pakata matkalaukut ja paeta oman aitin huomaan.

Lesson learned

Perjantaina meilla kavi pieni vahinko. Tai tolla vanhemmalla pojalla.

Jostain syysta han ajatteli etta taysi vesilasi on hyva laittaa sohvalle. Aidin tietokoneen viereen.

Ja ennekun edes tajusin tilannetta kuului pojan suusta se pahaenteinen: Hups!

Siihenhan se kaatui koneelle suurimmaksi osaksi.

Myonnan etta suusta paasi muutama arrapaa ihan lasten kuullen. (Jep huono aiti)

Mutta harmitti pirusti. Mielessa kavi sata asiaa mita en voisi tehda ennekun saisin koneen korjattua kunnes tajusin etta kaikki kuvat viimeiselta vuodelta on koneella. Ja vain ja ainoastaan koneella. Ei missaan muualla. Mina kun oon niita sen luokan urpoja joiden ei tarvitse varmistaa etta kuvat on turvassa vahintaan kahdessa paikassa tallaisten tilanteiden varalta.

Itku tuli.

Yritettiin kaynistaa konetta moneen kertaan ilman onnea. Ja sitten mies sanoi etta katsotaan aamulla, jospa se siita viela lahtisi kayntiin.

Vannoin etta tasta eteenpain tallentaisin kuvat AINA  ainakin sinne ulkoiselle kovalevylle mika meilta kylla loytyy mutten ole saanut aikaseks siirtaa niita. Jos vaan saisin kuvat saastettya.

Yolla herasin kolmelta enka saanut enaa unta ja oli pakko menna alas kokeilemaan josko kone olisi kuvuinut ja saisin sen paalle. Ja onneksi, onneksi se toimi!! Olisin voinut huutaa ilosta mutta kellonaika ei ollut sovelias siihen.

Eilisen paivan siirtelin sitte kaikki kuvat talteen ja suuri kivi putosi sydamelta.

Mulle kuvat on aarettoman tarkeita. Varsinkin noista omista palleroista. Eika mulla muunlaisia kuvia oikeen ookkaan.

Te kaikki siella ruudun toisella puolella jotka haluatte sailyttaa kuvanne. Ottakaa mun mokasta oppia ja tallentakaa kuvat jonnekkin muuallekkin. Ulkoiselle kovalevylle tai nettiin johonkin kuvapalveluun. Se on sen muutaman minuutin arvosta. Koska muuten kuvat voi havita yhdessa hetkissa taivaan tuuliin.

Vuosi sitten

Vuosi sitten mielessa pyori moni asia. Muutto Englantiin, talon myyminen, vanhan taakse jattaminen ja uuden aloitus. Oliko ratkaisu lahtea sittenkaan oikea ratkaisu?

Mutta ennenkaikkea mielessa pyori pienen pieni ihmisen alku joka lammitteli keskoskaapissa.

Minusta oli juuri toistamiseen tullut pienen keskospojan aiti.

Kaikki oli pojalla onneksi hyvin ja han oli terve enka olisi malttanut odottaa etta saan tuon pienen nyytin kotiin. Mutta piti malttaa etta poika saa keratty vahan voimia ja lisaa painoa.

Alku oli, yhtaan kaunistelematta, rankkaa. Mutta siita selvittiin. Onneksi mulla oli aiti auttamassa.

Paljon on kerinnyt vuodessa tapahtua ja poikakin on kasvanut "isoksi." Ja on selkeesti ihan omanlaisensa persoona. Temperamenttinen kuten aitinsa. Rakastaa suukotella ja heitella palloa.

Ja veljekset ovat toisilleen kaikki kaikessa. Vaikkei yhteista kielta viela olekkaan niin silti talossa raikaa iloinen nauru kun pojat "kertoo" toisilleen juttuja.

Olo on hieman haikea kun tama ei enaa ole mikaan vauva. Enka tieda tuleeko tahan talouteen enaa sellaista. Mutta vaikka meidan lapset olisikin tassa niin olen onnellinen naista kahdesta mitka olen saanut.

Ja kai jollain tapaa lapset on aidille aina niita pienia vauvoja