torstai 19. kesäkuuta 2014

Haaveissa vainko oot mun

Lapset on saatu nukkumaan. Keittio suunnilleen jarjestyksessa. Lelut ja vaatteet on siivottu lattialta.
Nyt on siis sita aitin omaa aikaa.
Mieskin on taas reissussa joten saan olla ihan itsekseni tan illan. 
Jostain kumman syysta mulla tuli pakottava tarve kuunnella Jenni Vartiaista. En ymmarra mista ma sen sain paahan. Joskus kun oikeen iskee Suomi-ikava niin on pakko kuunnella suomalaista musiikkia mutta nyt ma en ainakaan tietosesti ikavoi mitaan suomesta.


Meilla on ollu paljon puhetta miehen kanssa tulevaisuudesta tanne muuton jalkeen. Ollaan mietitty mita me oikeen halutaan. Yksiloina ja perheena. Joten omiakin haaveita on joutunu paivittamaan.
Pienen mietinnan jalkeen ma ajattelin jakaa taallakin mun pienen haavelistan. Jospa niita haaveita kohti menis tehokkaammin kun ne kertoo julkisesti.


1. Asuntolaina ja Oma koti. 
(Asuntolainahan meilla kylla jo on kun on se hollanninkoti viela myymatta.) Mutta ma haluisin etta me vihdoin asetuttas asumaan jonnekkin missa voitas kuvitella asuvamme vaikka koko loppuelama. Tai vahintaan 10 vuotta. Ja vaikka ollaan asuttu taalla vasta vahan aikaa niin me ollaan sita mielta etta Englanti se ei ole. Me tehtiin paatos etta ollaan taalla maksimissaan 2 vuotta. Ja mihin sitten? Meilla on vaan muutama maa mihin me enaa tan jalkeen suostutaan muuttamaan ja Suomi on niista yksi.

2. Ammatti.
Mulla ei siis oo mitaan hienoa koulutusta taustalla. Olen kylla kayny kouluja mutta mitaan niista en oo paivatoikseni tehny koskaan. Toita oon tehny laidasta laitaan ja kaikista tykanny mutta haluisin Oikeen Ammatin. Mika tarkottas melko varmasti paluuta koulunpenkille. Jossain mielen sopukoissa asuu haave siita etta yhdesta rakkaasta harrastuksesta tulisi mun Oikee Tyo.



3. Maraton.
Monta vuotta sitten syttyny haave joka vielakin on tayttamatta. Jos vaan mun miehella olis tasaiset tyoajat etta paasisin saannollisesti lenkille. Vai onko se vaan tekosyy?

4. Vauva.
Taa on vahan hailyva haave. Mutta jotenkin heti kun tiedettiin etta meille tulee toinen poika molemmille tuli mieleen etta pitasko kokeilla jos kolmas olis tytto. Hullua tiedan.
Mehan ei tietenkaan voida paattaa saadaanko me viela yksi lapsi vai ei. Mutta jos paatetaan yrittaa niin mun pitaa luottaa taysin siihen etta olen osaavissa ja valittavissa kasissa hoidon puolesta.
Molemmat pojat on syntyny keskosena ja varsinkin tan pienimman kohalla koko homma oli tosi raskas. En haluaisi kayda samaa enaa lapi ja siksi ois tarkeeta etta pystyisin luottamaan etta olen hyvissa kasissa.



Naiden lisaksi tietty haaveissa on samat asiat kun monella muulla. Kauniit vatsalihakset ja kasivarret. Laukkuja. Kenkia. Ja se etta media hylkaisisi kaikki Kardashianit ja Justin Bieberin.

Mista te haaveilette tai mita suuria haaveita olette tayttaneet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti