torstai 13. tammikuuta 2011

Ruokavalion ratsaus


Nyt kun jokapuolella puhutaan laihduttamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta päätin minäkin tutkiskella vähän lähemmin mitä meidän perheessä syödään. Mitkä asiat ovat kunnossa ja missä olisi vielä petrattavaa.

Pääosin meillä syödään minusta ihan terveellisesti. Hedelmiä ja kasviksia syödään päivittäin ja herkutellaan mahdollisimman vähän.

Eineksiä ei meillä juurikaan syödä. Meidän pienin perheenjäsen ei suostu syömään mitään valmisruokaa. Paitsi joskus saarioisten makaronilatikkoa. Eli vaikka itse haluisikin päästä helpolla ja ostaa vaan jotain valmista joutuisin joka tapauksessa vääntämään ruoan pojalle. Siis hyvä näin.

Raaka-aineisiin sen sijaan voisin kiinnittää enemmän huomiota. Minä olen kasvissyöjä mutta mies ja poika syövät molemmat lihaa.
Useimmiten ostan lihat ja kanat kun ne on tarjouksessa. Luomulihaa ostan hävettävän harvoin. Ja noloa myöntää mutta tämä johtuu vain ja ainostaan hinnasta. Ja täällä luomu on minusta halvempaa kuin suomessa. Ja kaikissa niissä ruokakaupoissa joissa minä käyn on saatavana luomulihaa. Kun vain oppisi nappaamaan sen tavallisen sijaan sen paremman vaihtoehdon.
Myös hedelmät ja kasvikset tulee harvemmin ostettua luomuna vaikka näitäkin olisi riittävästi tarjolla.
Maito taitaa olla se minkä ostan useimmin luomuna. Enkä sitäkään joka viikko.


Jotain luomua meillä on kuitenkin aina


Ostin jonkun ystävän suosittelemana tota Detox teetä ja ihastuin makuun. Vaikutuksesta en niin tiedä. Women's Energy teen ostin vähän aikaa sitten enkä ole sitä vielä kokeillut.


Hunajan ostin luomuna koska hintaero tavalliseesn verrattuna ei ollut suuri. Hunajaa meillä menee todella vähän. Lähinnä teen kanssa joskus ja kanan marinoimiseen.



Pellavan siemenet menee rahkan ja jogurtin sekaan. Auringonkukansiemenet lähinnä leipomiseen ja salaatteihin.



Liemikuutiot vaihdoin tähän luettuani hieman niiden sisältämästä aromivahveenteesta (E621).



Aika säälittävä saalis minusta. Kaikki luomutuotteet jotka meiltä löytyy on sellaisia jotka eivät ole päivittäisessä käytössä. Tästä on siis hyvä aloittaa meidän ruokaremontti. Ruokavalio pysynee jokseenkin samana mutta raaka-aineita alan vaihtaa pikkuhiljaa parempiin.

2 kommenttia:

  1. Kannattaa tosiaan suosia luomua kun se on täällä Hollannissa edullista. Mä käytän myös tuota herbamarea, käytin tosin jo Suomessa asuessa:)

    VastaaPoista
  2. Totta. Hintaero tavalliseen ei ole kovinkaan suuri.
    Mäkin taisin muutaman kerran ostaa herbamarea suomessa mutta vakituiseen käyttöön se tuli meillä vasta äskettäin.

    VastaaPoista