maanantai 13. tammikuuta 2014

Keep calm and move to...

UPariin kertaan olen taalla vissiin jo maininnut edessa siintavasta muutosta. Vaikkei se mikaan salaisuus enaa ole ollut niin en vaan ole saanut aikaseksi kirjottaa aiheesta.

Hauskaa tassa on se etta ennenkun mitaan hajua tulevasta muutoksesta oli, oltiin miehen kanssa paadytty siihen etta vuoden lopussa koti menisi myyntiin ja vuokrattais asunto lahempaa pojan koulua ja sitten alettais uudelleen kartottaa mita me halutaan seuraavaksi. Molemmilla alkoi olla mitta taynna taalla asumista joten kaikki mahdollisuudet oli avoinna.
Kohtalo kuitenkin puuttui peliin tallakin kertaa.
Mieheen otti yhteytta headhunter joka halusi hanet haastatteluun.  Ja ensin mies sanoi etta ei kiinnosta. Hanella oli hyva tyo josta han tykkaa mutta muutaman paivan mietittyaan han paattikin kokeilla. Ja hassua tassa on se etta alusta asti mies oli silla asenteella etta katotaan miten pitkalle haastatteluissa han paasisi. Tarjottu tyo kun jonkin verran erosi siita mita han taalla teki.
Ja yhtakkia oltiinkin haastattelun viimeisessa vaiheessa ja kandidaatteja olikin enaa yksi mieheni lisaksi. Haastattelua edeltavana iltana juteltiin miehen kanssa ekaa kertaa vakavissaan siita etta muutto saattaisi olla edessa mika jo kertoo sitta etta me ei ihan vakavissaan odotettu mitaan tapahtuvan. Mutta niin kuitenkin kavi ja...



Me ollaan muuttamassa Lontooseen. 
Ihan hullua. Taas paikka mita me ei koskaan edes harkittu asuinmaaksi.
Ja kuten jo sanottu mies siis on jo siella viikot toissa. Piti paatya tallaseen ratkasuun koska pikku N:n laskettu aika ja miehen uuden tyon alotus oli niin lahella toisiaan etten millaan olisi pystynyt jarjestamaan niin etta muutto olisi ollut ensin.
Nailla nakymin me loput muutetaan sitten maaliskuun aikana.
Kunhan vain uusi koti loytyy. Meilla ei kummallakaan ole mitaa kokemusta aiemmin Lontoosta joten on vahan hankala yrittaa paattaa mika alue olisi sitten paras. 
Etta jo siella ruudun toisella puolella on Lontoota tuntevia tai siella asuvia niin kaikki vinkit otetaan vastaan ilomielin.

Sellanen ilmous tahan maanantaihin.
Talle viikolle olis ohjelmassa pakkausta ja vaippalaukun ompelua.

Reipasta viikon alkua kaikki!

2 kommenttia:

  1. Ohhoh! Melkomoisia muutoksia teillä edessä! Mutta varmasti niin mielenkiintoista ja unohtumatonta!!!

    Harmikseni olen huomannut, että mun koneella ainakaan ei näy sun blogin kuvat laisinkaan. Onkohan muilla samaa ongelmaa?

    VastaaPoista
  2. No itse Lontoossa asuneena suosittelisin kylla Pohjois-Lontoota.Ylensa N tai NW alueet on ihan kivoja .
    On tietty muitakin hyvia alueita mutta itse olen asunut North tai North west alueilla.Primrose Hill -ja Swiss Cottage -alueet ovat mukavia, mutta kalliita.
    Regents Park on lahella ja siella on useita kivoja leikkipuistoja jos pienille lapsille ja Elaintarhakin(London Zoo)

    VastaaPoista