Jännittää

Muutaman päivän blogitauon jälkeen... Ei ole edelleenkään odotettavissa mitään mahtavia postauksia.

Oon eläny koko viikon jonkinlaisessa still-tilassa. Päivät vaan kuluu ilman sen suurempia ponnistuksia. Ehkä oon alitajuisesti (ja myös täysin tajuisesti) jännittänyt  tulevaa.

Sen verran olen töihin menosta täällä blogissa mesonnut että siellä te varmaan ajattelette minun aloittavan työt vähintäänkin presidentin avustajana. Tai pääministerinä.

Mutta ei nyt sentään. :)

En vielä tiedä mitä töistä täällä paljastelen, mutta kerrottakoon nyt että toimistohommia. Jokseenkin samaa tein suomessa ennenkun jäin äitiyslomalle. Silloin vaan pomona oli toi mun mies...

Töihin meno on meikäläiselle iso askel näin 3,5 vuoden kotona hengailun jälkeen. Ja nyt huomaan että ainakaan yhtään liian aikaisin, omalta kantilta, en tätä askelta ota. Vielä muutama vuosi kotona ja töihin menemisen kynnys olisi kasvanut entisestään.

Ainoa asia mikä huolettaa on pojan hoitopäivät. Ne kun venyvät aika pitkäksi. Ja vaikka tiedän että pojalla on kivaa ja paljon aktiviteettia ja oppii sosiaalisuutta hoidossa, enemmän kun kotona, tuntuu silti jossain tuolla sydämen sopukoissa pahalta. Kun se yhteinen aika jää sitten niin pieneen.

(onneksi en ole aamulla se joka pojan vie hoitoon koska pelkästään asiasta kirjottaminen kostuttaa silmäkulmat..)

Mutta, taisin jo aikasemmin mainita että kyseessä on nyt vaan kolmen kuukauden tuuraus. Sen jälkeen tilanne on auki. Ja vaikka työlle jatkoa tarjottaisiinkin, sitä pitäisi harkita tarkasti koska työpaikka muuttaa kauemmas.

Ja onhan työssä myös niitä hyviä puolia. Niinkun se että niitten tähtitieteellisetn hoitomaksujen jälkeen palkasta ehkä jää se muutama killinki tilille. Mitkä voi sitten laittaa säästöön sitä kassia varten..

Ja tietty se että sain ensimmäistä kertaa elämässäni laittaa ruksin kohtaan naimisissa..

Mitenhän tää taas tähän meni?

Mun ei alkuunkaan pitäny vuodatella tällasta.. Vaan kertoilla viikonlopusta. Vaikkei siinä mitään ihmeellistä ollutkaan.

Ainoa mainitsemisen arvoinen on ehkä se että sain vihdoin uuden puhelimen. Sen rikkinäisen tilalle.

BlackBerrystä siirryin taas takaisin Samsungiin. Niin monta vuotta olin tyytyväinen samsungin käyttäjä että en edes ymmärrä miksi hairahdin...

Puhelin itsessään ansaitsee varmaan oman postuksensa. On sen verran erinomanen peli..

Nyt vielä pakkaamaan eväät ja valkkaamaan vaatteet aamuksi.

Ja mielelläni lukisin muiden kokemuksia töihin palaamisesta.

Nyt heipat!