Eilen kolahti postiluukusta sitten se odotettu kirje. Tiesin että jossain vaiheessa kirje tulee. Se mitä kirjeessä sanottaisiin, en osannut arvata. Mutta täällä kohta kaksi vuotta asuneena tiesin sen olevan mitä vaan maan ja taivaan väliltä.
Blogia pidempää seurannet ehkä muistaa kun yritin joitakin kuukausia sitten (HUHTIKUUSSA!!) päästä kielikurssille. Alkuinfot kävin. Tein testit. Ja muutman viikon päästä sainkin tulokset ja tiedot siitä miltä tasolta opiskelut alkaisivat. Sitten jäin odottelemaan koska kurssi alkaa.
No mitään ei koskaan tullut. Tässä välissä ehti olla muutto ja nimen vaihto. Kerran tuli lappu jossa käskettiin aloittaa koulu keskiviikkona. Kirje tuli maanantaina. Enkä tietenkään voinut aloittaa koska pojalle ei ollut hoitopaikkaa. Joka heidän piti järjestää. Joten se piti perua.
Olen käynyt siellä toimistolla muistaakseni neljä kertaa ellei enemmän. Olen tarkistanut että osoitetiedot ja muut ovat oikein ja olen kysellyt hoitopaikkaa ja yrittänyt sen mitä voin jotta pääsisin opiskelemaan kieltä ja kulttuuria. Mutta mitään ei tapahtunut joten annoin asian olla. Ja tiesin että perästä kuuluu.
Ja nyt kuului. Halleluja! Ja kun en enää jaksa näillä hullutuksilla päätäni vaivata niin en voinut kuin nauraa.
Nyt siellä on joku huomannut etten ENÄÄ käykkään tunneilla. Ja nyt minulle on varattu aika Herra Atakselle keskustelemaan siitä miksi olen jättänyt kurssin kesken. Pääsen heti loman jälkeen kertomaan kyseiselle herralle miten syvälle voivat kurssinsa työntää.
Ainoa mikä tässä vähän mietityttää on se että jos kurssin jättää kesken ilman pätevää syytä, joutuu maksamaan yli 5000€ omasta pussista. Mikä on ihan reilua koska muuten kurssi on ilmainen ja tietysti siihen kuluu veronmaksajien rahoja. Ja jos joku ei kunnioita tätä niin on syytäkin maksaa. Omassa tilanteessa taas kun en ole koko roskaa edes päässyt aloittamaan ja tässä elämäntilanteessa kurssilla käyminen ei enää ole mahdollista, en tiedä miten siihen suhtaudutaan. En todella ole valmis maksmaan moista summaa koska syy ei ole minun. Mutta näitten hollantilaisten ajatuksenjuoksusta kun ei koskaan tiedä... Palaan asiaan joulukuussa.
Eilen näpräilin aikani kuluksi uuden rannekorun.
Sopivan aivotonta puuhaa tämän hetkiseen mielentilaan. Lomaan on aikaa tasan viikko enkä osaa mitään muuta ajatella enää. Vaikka olenkin kotiäitinä eikä minulla pitäisi olla mitään stressiä mutta olen silti niin loman tarpeessa... En jaksaisi odottaa.
Hommaa olisi vielä paljon ennen kun astutaan koneeseen. Siivota pitäisi koska kun palataan niin on jo joulukuu ja pitäisi kovalla tohinalla järjestää joulujuttuja. Vähitellen blogeissakin aletaan jo laittaa joulua ja olen jo ajatuksen tasolla itsekkin etsimässä niitä joulukoristeita.... Viime joulualeista ostin ihania joulukoristeita pilkkahintaan. Nyt kun vaan muistaisi mihin ne laitoin.
Nyt lähden hakemaan pikkuista hoidosta. Sitten siivotaan yhdessä ja illaksi tehdään isin lemppariruokaa, pinaattikeittoa. Minä en siitä tyykkää joten mulle ja pojalle sitä tuikitavallista kasvissosekeittoa.
lähetin sinulle sähköpostia.
VastaaPoistaterv, rotterdamin riitta