Maaleja

Olen tassa jo muutaman viikon pyoriskellyt toissa yhden ja saman tehtavan parissa. Tai ongelman. Olen aloittanu jo sen sata kertaa kuitenkaan koskaan saamatta valmiiksi. Pelkka ajatuskin ahdistaa.

En osaa. Ei mun juttu.

Mutta enaa en voi vaistella. Homma pitaa olla valmis ennen perjantaita.

 

Eika kyse ole mistaa sen kummemmasta kun tavotteiden asettamisesta.

Goals. Niita pitais kovasti pomolle luetella.

Mutta kun ma en oo yhtaan hyva tallasissa. Perus suomalaisena itsensa arvioiminen on erittain vaikeeta.

Eika mulla oikeestaan edes ole mitaan sen suurempia tavotteita. Toiden suhteen siis. Toisin kun rakas mieheni en ole yhtaan urahakuinen. Painvastoin.

 

Tykkaan kylla kayda toissa. En tietenkaan joka aamu riemusta kiljuen heraa 5.40 mutta toissa on yleensa aika kivaa. Ja olen saanut oppia paljon ja saanut paljon vastuuta. Mika tietysti motivoi ja tekee tyosta mielekasta. Koskaan ei ole kahta samanlaista paivaa. Eika ne tyokaveritkaan yhtaan hassumpia ole.

Ja tietenkin haluan jatkaa samaan malliin. Olla lojaali tyontekija jolle uskaltaa antaa haastaviakin tehtavia. Ja kylla haluan edelleen kehittya ja menna niin pitkalle kun omat rahkeet riittaa. Muttei maailma siihen kaadu vaikkei tyosuhdetta enaa huhtikuussa jatkettaisikaan.

Olen aina tehnyt toita elaakseni, en elanyt tehdakseni toita. Omat suuret haaveet, tavoitteet ja unelmat on taysin tyomaailman ulkopuolella.

 

 

Meilla tavoitteet pitaa syottaa siihen tarkoitettuun ohjelmaan. Ja sinne on listattu kymmenkunta erilaista tavoitetta johon kaikkiin pitaisi saada joku merkinta. Mika tekee hommasta monin kerroin hankalampaa. Jos voisin vaan kirjottaa etta haluan sita ja tata ja tahdata sinne ja tanne niin sen ehka voisin viela hanskata. Mutta kun pitaa keksia esimerkiksi budjetillinen tai asiakaspalvelu tavoite niin menee meikalaiselle liian vaikeeksi. En ole asiakaspalvelussa saatikka omassa pikku ruudussani ei ole mitaan tekemista budjetin kanssa. Ehka voisin laittaa siihen etta en pyyda liian suurta palkankorotusta...

 

 

Tavotteiden asettamisen jalkeen sitten palaveerataan pomon kanssa ja keskustellaan miten realistisia tavoitteet on ja miten niihin paastaan. Tehdaan  suunnitelma ja arvioidaan puolen vuoden paasta missa ollaan menossa.

Alkaaka kasittako vaarin. Mun mielesta tammonen on tosi hyva ja hyodyllinen juttu. On hyva etta niille jotka niita haluaa, on suunta minne ne on menossa ja etta pomo on selvilla missa mennaan. Mutta tallaisille kun mina naa on lahinna painajaisia.

Ja kun jo valmiiksi joudun joka perjantai raportoida mita olen tehnyt, mita teen ensi viikolla ja minkalaisia ongelmia on. Lisaksi palaveeraan kerran kahdessa viikossa pomon kanssa privaatisti jossa kaydaan samoja juttuja lapi. Ja kaksi kuukautta sitten tein suuren selvityksen taas tyonkuvasta ja tavotteista ja vaikka mista.

 

 

Tavotteita.

Niin. Joskus suurin tavoite on paasta sangysta ylos 5.40. Joskus taas tavoitteena on selvitya paivasta alle kymmenella kahvikupillisella. Tai ilman suklaata. Tai ilman etta laikytan kahvit poydalle.

Mutta naita ei kai kannata ladata sinne ohjelmaan... Etta ei auta kun alkaa miettimaan niin oikeitten aikusten tavotteita.

 

Miten teilla muilla. Millasia tavotteita teilla on elamassa?

Tai joudutteko te listaamaan toissanne omia maalejanne?