torstai 1. syyskuuta 2011

Syyskuu

(monikohan bloggaaja aloittaa tänään samalla otsikolla)

Eilen käytiin illalla syöttämässä sorsia ja pienellä lenkillä ja ilmassa tuoksui niin syksylle. Pieni tuulikin tunkeutui villatakin läpi. Joko se kesä meni? Pitääkö jo laittaa kaappiin ne kaikki kivat kesäkengät jotka tuli ostettua vaikka käyttöön olisi tarvinnut vain kumisaappaat. Aamulla ei huvita nousta sängystä kun peiton alla on niin ihanan lämmin ja nenä tuntuu olevan aivan jäässä. Ja vanhana reumaatikkona alkaa koleus kirjaimellisesti tuntua luissa ja ytimissä. Siinä vaiheessa kun kaivetaan laatikosta villasukat on kai myönnettävä että syksy on tullut.

No eipä täällä meidän päässä juurikaan tarvinnut helteistä nauttia joten ei kai sillä niin väliä olekkaan.
Ehkäpä sitten ensi kesänä toisin.

Syksyyn ja talveen valmistautuminen on aloitettu ja myssy-,tumppu-, ja sukkatehdas on toiminnassa täydellä teholla.



Pari hyvää ystävääni odottelevat perheenlisäystä saapuvaksi alkuvuodesta ja heille tein noita pipoja. Ja kun sukupuolesta ei ole tietoa niin täytyy olla eri vaihtoehtoja.


Omallekkin lapselle pitäisi ehtiä kutoa. Ja miehelle. Mutta onhan tässä vielä aikaa.
Ja mikäs sen rentouttavampaa iltaisin kun mukillinen teetä (tai hätätapauksessa punaviiniä) kynttilät ja puikkojen kilinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti