tiistai 2. elokuuta 2011

Iltakävelyllä

Meillä on otettu tavaksi lähteä iltaisin pienelle kävelylle. Jos vaan ilma sallii.
Täällä on tänä kesänä satanut lähes päivittäin että ihan jokailta ei ole ulos päässyt.
Eilen oli sitten pitkästä aikaa aamusta asti aurinkoista ja sain vähän väriä pintaan. Alkukesän rusketusraidoista ei ollut kun muisto jäljellä.

Illalla lähdettiin taas vähän ulkoilemaan ja muistin ottaa tällä kertaa kamerankin mukaan.
Tässä kuvasatoa eiliseltä.






Satuttiin täysin vahingossa löytämään ihana puisto/puutarha täysin keskeltä metsää.
Puutarha oli ehkä pienen huolenpidon tarpeessa mutta oli silti tosi kaunis.
Puutarhan ulkopuolella oli kymmeniä omena-, päärynä-, ja luumupuita joissa oli hedelmiä aivan mielettömästi. Puutahassa kasvoi kukkien lisäksi joitain marjapensaita ja yrttejä.



Puistosta lähdettiin kävelemään rantatien kautta kotiin.



Rantatien varsi on täynnä karhunvatukkapensaita joissa oksat oikein notkuu marjoista.
Tekisi niin mieli kerätä näitä kotiinkin mutten oikein tiedä onko se luvallista.




Kotikatu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti