tiistai 30. elokuuta 2011

Yllätyslahja

Mies oli eilen ensimmäistä päivää töissä loman ja häiden jälkeen.
Kotiin tullessaan hänellä oli kädessä kukkakimppu.
En varsinaisesti pidä leikkokukista ja mies tietää sen. Lisäksi olen joskus sanonut miehelle että jos on tarve tuoda kukkia, on jostain huono omatunto. Eikä mies siis kovin usein kukkia kotiin kantele.
Mutta en silti ollut kovin yllättynyt. Joskus mies saattaa tuoda töistä kotiin millon mitäkin. Palavereista yli jääneitä leipiä ja keksejä ja leivoksia, kyniä, kasseja ja joskus tosiaan kukkiakin.
Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin onnittelukukkaset miehen työkavereilta ja alaisilta.






Mukana tuli myös "pieni" kortti. Laitoin vertailun vuoksi viereen toisen kortin joka myös saatiin eilen.


Kortissa oli monta nimeä


Ja onnittelut kahdella kielellä, joista toinen kuulemma puolaksi



Kun en sen paremmin puolaa kun tuota toistakaan ymmärrä, siinä voi lukea vaikka mitä rivouksia :)
Yllätys ei kuitenkaan vielä päättynyt tähän vaan kuulin että varsinainen lahja tulee perässä pakettiautolla kun ei mahtunut miehen autoon.
Ja hetken päästä etuovelle kannettiin nämä.

(nämä tuli kuin tilauksesta koska kahtena aamuna huomasin jonkun ihanan naapurin koiran jätökset tuon vasemman puoleisen kohdalla)


Olin todella yllättynyt koska emme osanneet odottaa mitään lahjaa miehen työpaikalta. Ja tämä oli kyllä varmasti upein lahja mitä saatiin. Pakko myöntää että herkistyin niin että tuli muutama kyynel vuodatettua. (olen todella herkkä ja itken todella helposti...)
Eleenä tämä oli suuri yllätys ja todella odottamaton ja varmasti osa syy siihen miksi itse liikutuin tästä oli se että suurin osa tuossa kortissa olevista nimistä ovat vuokrafirman työntekijöitä. Eivät siis varsinaisesti mieheni alaisuudessa eivätkä edes vakituisesti töissä samassa paikassa. Eikä heillä siis ollut pakko lahjaan osallistua silläkään verukkeella että kaikki muutkin firmassa osallistuvat. Ja heidän palkkansa eivät taida olla kovin suuria mutta silti osallistuivat.
Ihania ihmisiä.

1 kommentti: