En taalla asuessani ole juurikaan seurannut suomalaisia ohjelmia.
Alkuun yritin netista joitain loytaa mutta aina ne joita olisin halunnut katsoa, ei ollut katseltavissa ulkomailla. Ja koska paikallisillakin kanavilla on niin paljon katsottavaa niin ei nahty tarpeelliseksi hommata mitaan suomalaista kanavapakettia.
Olen ollut siis autuaan ulkona kaikesta.
Kunnes eraan suomalaisen suosituksesta eksyin katsomaan putousta.
Ihan huippu. Mun ehdoton lemppari oli Sanna-Raipe.
Ja sitten talla viikolla ystavieni suosituksesta katsoin ensimmaista kertaa Iholla-sarjaa.
Ja nyt olen taysin koukussa.
Olen kahdessa illassa katsonut kaikki katsottavissa olevat jaksot ja harmittelen ettei ihan ensimmaisia jaksoja enaa nae.
Miten sita voikin toisten ihmisten tavallinen elama kiinnostaa niin paljon?
Olen aina ollut reality-sarjojen suurkuluttaja, mutta ainahan niissa on jonkinlainen "juoni" takana. Draamaa ja suuria tunteita. Varsinkin amerikkalaisissa.
Mutta tassa ei ole mitaan. Ehkapa se siksi koukuttaakin.
Nyt tata sarjaa seurattuani sain idean.
Miksei sita omaakin elamaa voisi dokumentoida?
Ei siis kenenkaan muun kayttoon kun omaan.
Sain toissa jouluna lahjaksi kauan odotetun videokameran. Ja vaikka rakastankin valokuvata ja videokuvata niin aika usein tulee kuvattua vaan niita erikoisia hetkia.
Kameran kaivaa esille vaan silloin kun tuntuu etta taman hetken haluan tallentaa.
Mutta miks ei sita tavallistakin elamaa voisi tallentaa?
Ei ehka joka jokapaiva. Eika jokatoinen mutta vaikka kerran viikossa.
Kuvata sita oikeeta elamaa. Hyvia ja huonoja hetkia. Vasymysta, onnea, surua, ruoanlaittoa, toihinlahtoa, pyorailya, halailua, kotia tai mita vaan...
Olen itse tosi ujo ja inhoan olla kuvissa ja videolla mutta haluaisin kovasti paasta tasta eroon.
Ja mikas sen parempi keino kun tottua kameran lasnaoloon.
Tasta se siis lahtee. Meidan elaman taltiointi.
