tiistai 27. tammikuuta 2015

Miten musta tuli expat

Vahan paalle viis vuotta sitten me asuttiin ihanassa suuressa omakotitalossa Tampereen liepeilla. Meista oli tullu ensimmaista kertaa vanhemmat ja mina olin kotiaitina meijan pienelle pojalle.
Kaikki hyvin siis. Siinahan se perus suomalainen unelma melko taydellisena.

Mutta.

Jotenkin se ei sitten meille oikeen sopinutkaan. Tai mulle. 
Talo missa asuttiin oli kaukana kaikesta. Lahes keskella ei mitaan. Olin ensimmaista kertaa poissa tyoelamasta. Ja koska oltiin juuri muutettu uudelle paikkakunnalle sosiaaliset suhteet oli aika vahissa.
Yritin kylla kovasti viihtya mutta liian moni asia tokki. Rakastin kylla meidan kotia ja sen takia paatos lahtemisesta oli vaikea.

Monen monien keskustelujen jalkeen paatetiin kuitenkin laittaa koti myyntiin ja muuttaa takaisin Tampereelle.
Mutta ennen kun ehditiin tehda liikettakaan sen suhteen niin kohtalo puuttui peliin.
Yhtena iltana mies vaan piipahti kotona vaihtamassa vaatteita ja lahti siita suoraan tyopaikan juhliin ja huikkasi vaan mennessaan ovelta etta googlaappa Rotterdam ja kato haluisitko muuttaa sinne.
Tan enempaa infoa mulle ei annettu alkuun.

Me oltiin jo puhuttu pitkaan siita etta jos tilaisuus tulisi niin lahdettais kylla ulkomaille. Mies on asunut jo ennen tata yli 11 vuotta pois suomesta joten sille taa ei ollut mitaan uutta.
Koskaan ei tosin oltu ajateltu Hollantia mahdollisena asuinmaana. Mutta kun tilaisuus tuli eteen niin oli aika selvaa etta me tartuttais siihen. Haluttiin kokeilla jotain uutta. Kotiinhan paasisi aina takaisin.
Ja niinpa kun firman puolesta naytettiin vihreaa valoa niin naytettiin mekin. Tassa vaiheessa meni talo myyntiin ja appivanhemmat lupautu ottamaan meidan omaisuuden niille varastoon. Haluttiin alkuun vuokrata Rotterdamista kalustettu asunto siita syysta etta meilla oli todella vahan aikaa loytaa sielta paasta koti. Eika kumpikaan meista tuntenu kaupunkia yhtaan. Mies oli kylla siella kaynyt mutta nahnyt vaan hotelleja ja tyopaikan. Ja ajateltiin etta paastaan helpommalla jos siirretaan koko omaisuus vaan yhteen kertaan. Eli muutetaan vaan johonkin ja katsellaan sitte paremmin kun paastaan asettumaan.

Ja niinpa sitten vuoden 2009 vuoden toiseksi viimeisena paivana musta tuli ensimmaista kertaa ulkosuomalainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti