maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kateus iski

Kyllä on aurinko nyt hellinyt meitä. Koko viikonloppu saatiin nauttia lämmöstä ja paisteesta ja otettiinkin kaikki ilo irti olemalla ulkona niin paljon kun mahdollista.
Ja koska tässä meidän kulmilla ei oikeen ole mitään kivoja paikkoja päädyttiin ulkoilemaan meidän (toivottavasti) uusilla kotikulmilla. Testattiin muutamat leikkipuistot ja kävelyreitit.
Tuntui kun olisi saanut maistaa palan paratiisia.

Ei autojen melua eikä ihmisiä huutamassa. Ei hälytysajoneuvojen sireenejä vartin välein. Ei mitään ylimääräistä hälinää. Siistejä leikkipuistoja joita ympäröi isot nurmikentät.


Ja koska meiltä on matkaa lähimmälle nurmikolle n.3km tämä tuntui melko luksukselta. Kuljettiin katuja ristiin rastiin ja sikin sokin ja tuntui kun joka kulman takan olisi ollut puisto.
Suomalaisena kai tämän ei pitäisi olla mikään iso juttu, mutta ilmeiseeti olen jo niin turtunut ja tottunut tähän betonimaisemaan etten edes osaa enää ajatella että jossain voisi olla oikeasti olla luontoa lähellä.

Kaikki tässä paikassa vaan tuntuu niin täydelliseltä. Liiankin täydelliseltä. Pelottaa että jossain se mörkö odottaa. En ole löytänyt täältä muuta vikaa kun että kunnollista ruokakauppaa ei ole lähellä. Keskustassa on kyllä Lidl ja C1000 mutta en oikein tykkää kummastakaan.




Sunnuntaina käytiin katsomassa millainen uimahalli täällä on ja se oli lapsen näkökulmasta varmasti paras minkä olen koskaan nähnyt. Poika olisi halunnut (tietysti) mennä uimaan mutta eihän meillä tietenkään ollut uimavehkeitä mukana.
Kuulostaako tämä jo liian täydelliseltä?
Taidan olla aika hurmoksessa tämän paikan suhteen.

Ja tietenkin tuli molempina päivinä se hetki kun oli lähdettävä kotiin.
Ja puhdasta kateutta puhkuen katselin ihmisiä jotka saivat jäädä. Omiin koteihinsa. Minun paratiisiini. Meidän oli palattava betonin ja melun keskelle, kotiin jossa viihdyn päivä päivältä vähemmän.

Huomenna mennään katsomaan toista kertaa yhtä asuntoa täältä.
Me kovasti haluttais ostaa se.
Koska sekin on täydellinen.

4 kommenttia:

  1. Sen vaan voi tuntea missä viihtyy
    ja sillon kannattaa myös muuttaakin missä on hyvä fiilis
    olla ja asua:).

    Meillä oli heti omaan taloon astuessamme fiilis tää on meidän koti
    ja tykättiin alueesta.

    Tsempit jotta löytys just se teidän koti<3

    Jamssi

    VastaaPoista
  2. Asunnon osto on aika iso juttu, ainakin täällä missä myynti ei aina kovin nopeasti onnistu.
    hyvä että käytte eri aikoina tutustumassa paikkaan.voisi olla hyvä miettiä sitä minkälainen paikka on eri perheenjäsenien silmissä eri ikäkausina, eli ajattele vaikkapa kouluja, turvallisuutta, nuorison kokoontumismahdollisuuksia ja harrastusmahdollisuuksia, liikenneyhteyksiä jne. Yksi varteenotettava asia Rotterdamin pohjoispuolella on myös lentokenttämelu. Sitä ei muuten päiväsaikaan huomaa, koska lennot ajoittuvat aamuun ja loppuiltaan.
    Mutta kaiken kaikkiaan, menestystä etsimiselle.

    rotterdamin riitta

    VastaaPoista
  3. Jamelia: Juuri näin. Siksi meillä on kestänyt tämä kodin etsimis projekti näin kauan kun ei oikein mikään ole tuntunut siltä omalta. Mutta nyt se on tainnut löytyä:)

    Anonyymi:Zevenkamp:)

    Rotterdamin riitta: On kyllä iso juttu ja siksi ollaankin mietitty pitkään että ostaa vai vuokrata. Ja ollaan huomattu että asuntojen myyntiaika on todella pitkä.Siksi mietittiinkin että vuokraaminen olisi viisaampaa. Mutta nyt päätettiin kuitenkin ottaa riski. Koska näyttää siltä että olemme jäämässä tänne ainakin joksikin aikaa. Toivottavasti sinä aikana asuntokauppa vilkastuu:)
    Hyviä pointteja sinulla oli muutama joita ei olla taidettu huomioida. Esim. tuo lentomelu. Täytyykin siitä ottaa selvää:)

    VastaaPoista