keskiviikko 2. helmikuuta 2011

California osa 2


Jatketaan siis siitä mihin viimeksi lopetin.
Eli saavuttiin Los Angelesiin.
Hirveesti ei keritty sinä päivänä tehdä koska saavuttiin niin myöhään eikä pimeellä ulkona liikkuminen oikein houkuttanut.
Tavarat heitettiin hotellille ja mentiin syömään. Ennen hotellille palaamista käytiin tällaisessa puistossa vähän kävelemässä ja poikakin pääsi liukumäkeen.


Hotellivalinta ei meillä mennyt ihan nappiin.
Se ei vastannut sitä kuvaa mikä netissä olleista kuvista saatiin. Vähän remunen ja epäsiisti. Ja siellä hengaili jotain epämääräistä porukkaa.
Eikä mulla niin väliä ole. Mä voin yöpyä vaikka missä murjussa mutta koska poika oli mukana niin mielellään sitä yöpyy turvallisen olosissa paikoissa.
Lisäksi huomasimme illalla että hotelli oli kovasti kovaäänisen nuorison suosiossa ja sijaitsi lähellä yökerhoja. Mitä ei varatessa tajuttu. Ja tietenkin oli perjantai.
Menoa riitti viiteen asti aamulla. Muu perhe sai nukuttua mutta minä valvoin.
Jossain vaiheessa kuitenkin nukahdin ja heräsin viereisestä huoneesta kuuluvaan meteliin. Aluksi kuullosti siltä että jotain naista pahoinpidellään mutta ilmeisesti siellä tehtiin jotain ihan muuta...


Aamulla lähdettiin sitten pirteänä katselemaan nähtävyyksiä.

















Tämän parempaa kuvaa Hollywood kyltistä en saanut


Täältä jatkettiin matkaa San Monican kautta Disneylandiin.
Meinattiin ensin jättää koko Disneyland väliin ja mennä Pariisin mutta sitten muutettiinkin suunnitelmia ja koukattiin sen kautta.



Mahtavissa maisemissa saatiin taas ajella






Näitä kuvia voisin lisätä loputtomiin


Santa Monica Pier





Keräsin vähän rohkeutta.....




Minä


Tähän on hyvä lopettaa

2 kommenttia: