torstai 10. helmikuuta 2011

Rumuuden naamiointia


Niinkun on jo käynyt selväksi, tämä meidän koppero ei juurikaan silmää hivele.
Talo on rakennettu 1981 eikä tässä ole tehty mitään sen jälkeen.
Että vähän alkaa jo kaikki olla aikansa elänyttä. Ja 30 vuodessa likakin on jo kivasti pinttynyt kaikkiin pintoihin.

Nyt on jo vuosi vierähtänyt näissä nurkissa eikä loppua näy.
On siis ollut pakko tehdä jotain että saisi vähän jotain nättiä ympärille.
Ja koska omasta pussista ei viitsi maksaa maaleja ja muuta on pakko panostaa irtaimistoon.

Keittiössä tulee vietettyä jonkin verran aikaa päivittäin joten sinne olen hankkinut tavaroita jotka haluan sitten sinne "oikeeseen" kotiinkin.




Tähän keittiömme ainoan avohyllyn olen täyttänyt sellaisilla tarvikkeilla mitä tarvitsen eniten. Siinä ne on sopivasti aina saatavilla. Ja näteistä purkeista on paljon kivempi lappaa kattilaan kun suoraan pussista tai paketista.


Näihin purkkeihin ostin vielä tällaiset omat söpöt lusikat joita voi säilyttää purkin sisällä.




Tänään mitataan taas oma itsekuri sillä ohjelmassa olisi illalla salille meno. Viimeksi onnistuin mutta miten käy tänään. Tällä hetkellä ainakin on motivaatio pyöreä 0.

1 kommentti: