Panokset loppu

Ihanaa huomata että vaikken ole viikkoon käynyt päivittelemässä niin silti tällä käy joku katsomassa. Piristää mieltä.

Viime viikko meni omalta osalta täysin penkin alle.

Voimat loppu ihan täysin. Maanantai ja tiistai vielä meni suht normaalisti mutta sitten keskiviikko aamuna en enää meinannut päästä sängystä ylös. Silmät ei vaan pysyny auki. Ja lauantaihin asti en kyenny oikeestaan muuhun kun makaamaan sohvalla.

Päätä särki ja vilutti kokoajan. Ruoka ei maistunut vaikka koko ajan olikin nälkä. Lapsikin sai ensimmäisen kerran elämässään kalapuikkoja kun en jaksanut laittaa "kunnon" ruokaa. Mutta sentään olivat luomua.

Iltaisin olin simahtaa sohvalle ennenkun poika meni nukkumaan ja aamulla tuntui että silmäluomien päällä on tonni betonia. Koskaan ei ole olo ollut näin voimaton ilman että on kovassa kuumeessa. Ei vaan ollu voimia tehdä mitään ylimäärästä. Torstaina oli niin poikki että soitin itku kurkussa miehelle että tulee kotiin.

Ja mistä tämä koko romahdus johtui?

Siitä etten vieläkään osaa syödä oikein. En saa tarpeeksi energiaa siihen nähden miten paljon liikun. Useampi viikko ehti kulua liian vähällä energialla. Jollain tasolla kyllä tiedostin etten syö tarpeeksi mutten vaan osannut tehdä asialle mitään. Ja välipalat jäi välistä kun oli muka kiire.

Viikonloppuna sitten "irrottelin" perheen kanssa ja syötiin vähän mitä sattuu. Ja olo oli aivan eri.

Toivottavasti viisastuin tästä vahingosta enkä päästä itseäni moiseen kuntoon. Urheilusta pidin muutaman päivän tauan ja se teki kyllä hyvää. Tänään olin aamulla salilla mutta olen nyt olen pitänyt huolen siitä että olen syönyt tarpeeksi.

Mietin pitkään kerronko tästä vai annako vaan asian olla. Päätin kuitenkin että koska tämä on osa elämää ja omasta elämästähän tätä blogia kirjottelen niin antaa mennä. Eihän se elämä aina niin ruusuista ole. Niin kivaa kun se olisikin.

Että semmosta tänne.

Huomenna tämä lyyli täyttää kolmekymmentä!