keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Mehikasveja

Kaliforniassa kaktukset ja mehikasvit on tuttu naky lahes jokaisella pihalla. 
Ulkona jaksankin aina ihailla naita suuria hienoja kasveja. Olin niihin ihastunut jo ennen tanne muuttoa ja olen niiden ostamista suunnitellut jo pitkaan. 
Tosin sisa kayttoon silla asumme vuokralla enka halua alkaa muuttaessa alkaa kaivaa kasveja pihalta.
Paikalliselta farmers marketilta loytyy naita pienia kasveja dollarilla kappale ja vaikka olisin halunnut ostaa yhden jokaista, paadyin valitsemaan vaan kolme. 
Autossa yhdesta kasvista lahti suurin osa lehdista mutta eipa hata ollut minkaan nakoinen. Laitoin irronneet lehdet mehikasveille tarkoitettuun multaan jossa ne sai juurtua uudelleen.

Silla aikaa kun nama pienet lehdet haki uutta voimaa jai muutkin yksilot istuttamatta ja vasta kun ne alkoivat nayttaa kuolleilta, sain aikaseksi alkaa istuttaa ne uudelleen.


En halunnut istuttaa kasveja ihan tavallisin ruukkuihin joten kavin kirpparilta etsimassa muutaman silmaa miellyttavan astian tata varten.



Esikoinen auttoi itsutuspuuhissa ampumalla uusiin astioihin istutteja kasveja tyylikkaasti vesipyssylla.


Kirpparilta haalimani astiat ei kaikki ihan tahan tarkotukseen sopinu mutta onneksi kotoa loytyi muuta tilalle.



Kuvat on otettu muutama viikko istutuksesta joten kasvit on saanut vahan elamaa lehtiinsa eika nayta enaa  niin nuupahtaneelta.





Tahan astiaan istutin pienet kasvien alut. Osa lahti natisti kasvamaan ja osan tie tuli paahansa vahan istutuksen jalkeen.



Mun tietamys mehikasveista rajottuu aika pitkalti siihen etta tiedan mika on natti ja mika ei. Eli en osaa sanoa miten hyvin viihtyvat naissa lapinakyvissa astioissa. Mutta aika nayttaa.
Kaikessa istutus innossani unohdin taysin laittaa astioiden pohjalle kivia joten saattaa olla etta istutan ne uudelleen ettei juuret homehdu.

Jos jollain on jotain muita vinkkeja naiden hoitoon niin mielellani otan kaikki neuvot vastaan.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Alepaivat kirpparilla

Blogia pidempaan seuranneet tietaa etta kirpputorit on lahella mun sydanta. Hollannissa kirpputoreja ei juurikaan ollut ja jouduin aina odottamaan etta paasen suomeen tekemaan loytoja.
Englannista mulla ei montaa hyvaa asiaa oo sanottavana mutta ainakin se oli plussaa etta charity shopeja oli joka kadun kulmassa. Ja niita tulikin koluttua ihan urakalla.
Ja taalla jopa meidan pienessa kaupungissa on 4 thift storea. Ja sen lisaksi tietty viikonloppujen yard, ja garage salet.

En oo kaikkia loytaja taalla blogin puolella esitellyt mutta nyt kun mukaan lahti isompi kasa juttuja niin ajattelin esitella ostoksia teillekkin. 
Viime maanantai oli taalla labor day ja vapaapaiva. Ja niinkuin usein "pyhapaivina" niin nytkin oli yhdella kirpparilla kaikki tuotteet -50%. Mun vaatekaappi kaipaa epatoivosesti paivitysta ja vanhempi poika kasvaa kovaa vauhtia ulos nykyisista vaatteistaan joten siina tarpeeksi hyvia syita rynnata ostoksille.

Muistaakseni kaytin n. $35 ja tallaisen kasan silla sai.


Mukaan lahti kahdet erilaiset shortsit. Vaikka kesa jo alkaakin olla ohi niin luultavasti muutama hellepaiva on viela edessa. Ja vaikka niita ei tulisikaan niin ensi kesana sitten paasee kayttoon.


Tallaset shortsit tuskin taydella hinnalla tarttuis mukaan mutta kun alennuksen jalkeen hintaa jai pari taalaa niin en voinut jattaa naita sinne, Malli on todella kiva ja kuosikin vaikkei taysin minun tyylinen olekkaan.


Toiset shortsit on tallaiset yksinkertaiset farkun nakoista kangasta olevat. Mukavan rennot.


Hameita tarttui mukaan kaksi.
 Ensimmainen melko simppeli trikoomekko. Ma oikeestaan taisin just viime viikolla hypistella tata samaa mekkoa ja harkitsin ostamista mutta sinne rekille jai. Ja hyva niin silla nyt alennuksella paadyin maksamaan tasta n.$1,5


Toinen mekoista olikin sitten vahan liiankin virallinen. En suoraan sanottuna tieda tuleeko talle koskaan kayttoa mutta tama oli niin natti etten voinut olla ottamatta. Lisaksi mekko on Banana Republicin ja ainakin omasta mielesta kyseisen merkin tuotteet on todella laadukkaita.





Tatakin paitaa hypistelin jo aikaisemmin mutta nyt alen kanssa se viimein tarttui mukaan. Tamakin on vahan oman tyylin rajalla mutta uskoisin taman kuitenkin paatyvan kayttoon.



Kukkakuosit ei normaalisti ole mun juttu mutta jokin tassa paidassa viehatti. Ja se naytti viela olevan aivan uusi koska osa tagista roikkui viela paikallaan.


Hintaa talle jai alennuksen jalkeen dollarin verran ja tata hieman ihmettelin mutten sen kummemmin jaanyt sita miettimaan. Kotona huomasin etta alimman napin kohdalla napinreiassa on repeama mika saattaa selittaa hinnan. Onneksi tama ei kuitenkaan haittaa kayttoa mutta yritan saada sen korjattua.


Normaalisti en osta kirpparilta forever 21 merkin tuotteita ihan siita syysta etta laatu ei minusta ole kovin luotettava. Tasta neuleesta kuitenkin suostuin maksamaan dollarin koska se oli hyvassa kunnossa.



Pitkia housuja mulla oli tarvelistalla ja niita onneks loytyi edes kahdet. Yritan vierottaa itseni farkkujen kaytosta joten jotain niiden tilalle olis loydyttava.
Nama molemmat sopii hyvin tulevaan syksyyn.



Siina ne itselle ostetut olivatkin. 
Vanhemmalle pojalle on tarvetta ihan kaikille vaatekappaleille. En tieda onko se taa ika vai mika mutta jos lapsen vaatteet ei oo jaany pieneks niin niissa on joku ikitahra.
Paidoissa meilla on varsinkin taa ongelma mutta niita ei harmiksi nyt loytynyt.
Mutta shortseja kylla. Jos mun lapsi sais paattaa niin se elais vuoden ympari shortseissa ja slapareissa. Kahdet shortsit tuli siis tarpeeseen.


Ja vahan kylmemmille paiville muutamat uudet farkut.


Niin ja olihan mulla naakin. Lankoja mulla on enemman kun tarpeeks mutta koska naissa pusseissa olevat langat oli ihan uusia villa/mohair ja villa/alpaca sekotuksia niin en voinut olla ostamatta. Joku kaytto niille loytyy.


Taa oli varmaan yks suurimmista kirpparisaaliista taalla. Mutta ainakin naa kaikki tuli tarpeeseen. (Lankoja lukuun ottamatta)


torstai 8. syyskuuta 2016

Stella & Dot

Muutama viikko sitten sain kutsun, tai oikeastaan kaksi kutsua Stella & Dot kutsuille. Idea on sama kun esimerkiksi Tupperware kutsuilla. Eli joku haluaa kutsua kotiinsa ystavia ja tuttuja ja paikalle saapuu myos "myyja" esittelemaan tuotteitaan. Siita on vuosia kun olen ollut tallaisilla kutsuilla ja kieltamatta ajatus ei alkuun innostanut. Vaikka pakkoa ei olekkaan ostaa niin aina tuntuu pienelta velvollisuudelta ostaa jotain. Ja tassa tapauksessa en yhtaan tiennyt mita odottaa. Tiesin kyseessa olevan koru kutsut mutta merkki oli mulle uppo-outo. Mutta avoimin mielin.

Olin positiivisesti yllattynyt siita kuinka kivoja korut oli. Valikoimassa oli rannekoruja, korvakoruja, kaulakoruja, sormuksia ja laukkuja. Monessa kaulakorussa oli se hauska piirre etta ne oli muunneltavissa moneksi. Yhden hinnalla saattoi saada nelja erilaista. Hauska idea tama muunneltavuus. Tuntuu nyt tyhmalta ettei tullut mileen ottaa koruista kuvia...
Ja myoskaan nailla kutsuilla ei ollut mitaan esitelmaa koruista vaan kaikki saiavat omalla ajallaan kayda napraamassa poydalla olevia koruja ja kysella tarvittaessa esittelijalta kysymyksia.

Ensimmaisilta kutsuilta en tilannut mitaa mutta seuraavana paivana menin toisille taman merkin juhlille ja talla kertaa oli tilattava muutama juttu.
Ja tilaus saapui kotiin vajaan viikon paasta tilauksesta.
Korut oli pakattu tallaisiin sopihin laatkoihin.


Ensimmainen ostos oli tama kaiverrettu "laatta" koru. Koruun sai valita oman kaiverruksen maksimissaan 19 kirjaimella. Omaani valitsin tekstin Mrs. Sivonen.


Toinen ostoksistani oli riipukset lasten syntymakuukausi kivilla.
Tata varten tilasin myos uuden ketjun.


Molemmissa ketjuilla oli myos tallainen Stella & Dot merkki. Ja mainitsinko jo etta korut ovat hopeaa.


Molempiin ostoksiin olen todella tyytyvainen ja ne ovatkin olleet kaulassa saapumisesta lahtien.
Tykkaan tyylikkaan yksinkertaisista koruista ja nama oli juurikin sellaisia.
Hintaa talle tilaukselle tuli noin $110 posteineen jos en ihan vaarin muista. Myonnetaan etta hinta on oman maksuhalun kipukynnyksella mutta koska korut on tarkoitettu pidettavaksi vaikka lopun elamaa niin sallin siksi taman torsailyn.


Ehka tulen jatkossa tilaamaan jotain lisaa kyseiselta merkilta. Tai itseasisassa laitan pian tilauksen menemaan. Mutta talla kertaa tilaan korun omalle aidilleni myohaiseksi synttarilahjaksi.

perjantai 26. elokuuta 2016

Tylsa kesa

Kesa alkaa olla lopuillaan. Talla viikolla oli lapsen viimeinen kokonainen lomaviikko.
Ja kylla, olo on vahintaankin huojentunut. Jo ennen loman alkua jannitin tulevaa  mutta halusin ajatella etta edessa olisi mahtava kesa ilman aikatauluja ja viemisia ja hakemisia. Voitais poikien kanssa tehda kaikkea kivaa yhdessa...


No kivaa olikin. Aika ajoin mutta kylla tylsistyneisyys puolin ja toisin naytteli suurta osaa tana kesana. Vaikka alkuun yritinkin pitaa kiinni siita etta pitaisin aktiiviset pojat kiireisina ja yritin keksia ohjelmaa niin jossain kohtaa tuli se stoppi etta nyt ei jaksa. 
Mieluisan ohjeman keksiminen molemmilla pojille joilla on ikaeroa n.5 vuotta on yllattavan haastavaa. Siina missa toinen mielellaan leikkii leikkipuistossa, toinen mankuu tylsyyttaan koska on jo liian iso liukumakeen eika hiekkakakkujen teko innosta. Toki talloin voi potkia palloa aidin kanssa, mutta sehan taas ei pienimmalle kay joka haluaa myos peliin mutta isompi ei halua pelata veljensa kanssa koska kaksivuotias ei viela potki tarpeeksi pitkalle... Ymmarsitte varmaan pointin.


Naapuruston lapset ja luokkakaverit on viettany suurimman osan kesaansa leireilla joten seura on ollu vanhemmalle pojalle vahaista. En ole juurikaan edes kayny aiti kavereiden kanssa puistoilemassa koska heidan lapsensa ovat samaa ikaluokkaa nuorimmaiseni kanssa. Eika puiston ympari pyorimine  skootterilla jaksa innostaa tunti tolkulla.


Taa on ollu ensimmainen kesa ikina kun ollaan vaan kotona. Yleensa meidan kesan on katkassu ainakin parin viikon loma suomessa ja siihen paalle ehka joku pikku matka.
Talla kertaa meilla ei oo ollu mitaan. Tai no sisko ja sen perhe oli taalla alku kesasta mika oli ihanaa ja muutama yhden yon reissu on tehty kun on angetty miehen tyomatkalle mukaan. Mieskin paatti olla pitamatta lomaa "kun ei oo mitaan erikoista suunniteltu."
Suomen kuvia on ihan avoimen kateellisen katellu facebookissa ja haikaillu sinne. Kun vaan tililla olisi iso tukku rahaa ja amerikassa inhimilliset lomat.


No jospa taa riittais tan kertasesta valitusvirresta. Nyt on opittu laksy ja ehka jos ens kesana viela ollaan taalla niin tehdaan asiat erilailla. Paluu arkeen ja normaaliin rytmiin ei tule paivaakaan liian aikasin. Uudet tuulet puhaltaa meijankin perheessa toivottavasti pian joten sita innolla ja kauhulla odottaessa. 

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Neljas Heinakuuta

Niinkun moni varmaan suomessa ja muuallakin maailmassa tietaa, eilen eli 4.7 juhlittiin taalla itsenaisyyspaivaa. Paivamaaran itse opin joskus "muutama" vuosi sitten jostain Tom Cruisen leffasta ja se on sen jalkeen syopynyt mieleen melkeen paremmin kuin suomen itsenaisyyspaiva. (Hyi minua)

Meilla ei ollut paivalle kovin suuria suunnitelmia. Mies sai toista liput yhteen puistoon jarjestettyyn tapahtumaan mutta muuten paiva oli avoin. 
Aamupaivalla kaytiin ajelulla ja hammasteltiin teltoin, grillein ja piknikpoytien kansoittamaa rantabulevardia.


Paivaunien jalkeen lahdettiin katsastamaan sitten tama "ilotulitusfestivaaliksi" nimetty puistotapahtuma. Tietenkin asian mukaisesti pukeutuneena sini-puna-valk
Puisto oli niin ikaan vuorattu ihmisten peitoilla ja tuoleilla ja tietysti amerikkalaiseen tapaan kylmalaukut oli iso osa katukuvaa. Eihan sita ihminen jaksa tuntitolkulla maassa istua syomatta ja juomatta. Ja mikas siina. Musta on ihan hyva etta saa ottaa omia evaita mukaan eika tarvitse tuntitolkulla jonotella ylihinnoteltua festariruokaa.

Lapset kavi pomppulinnassa ja tassa isossa liukumaessa. Onneksi kaikki lasten aktiviteetit oli ilmaisia.







Muutaman tunnin vaeltelun jalkeen tultiin siihen tulokseen etta tama on nyt nahty. Ideaalia olisi ollut jos oltas jaksettu jaada sinne viela muutamaksi tunniksi odottamaan yhdeksalta alkavaa ilotulitusta mutta pojat alkoi jo olla tylsistyneita joten kotia kohti.

Me tiedettiin etta meidan isolle altaalle oli kokoontumassa naapurustoa joten paatettiin kayda kotona tappamassa aikaa ja hakemassa lisaa vaatetta. Ja kellon lahestyessa yhdeksaa suunnattiin altaalle yhdessa muutaman naapurin kanssa.

Tulitusta odotellessa lapset polteli sadetikkuja ja leikki piilosta. Mikas sen hauskempaa pilkkopimeassa. Rakettien jalkeen sitten etsittiin yhden sun toisen lapsen lipilapeja jotka oli leikin tiimellyksessa potkittu syrjaan.





Kaikki odotus oli sen arvoista kun viimein ensimmainen raketti lennahti taivaalle,
Siella nahtiin niin sydamia, hymynaamoja kun planeettojakin. Kerrassaan upeita kaikki.





Mahtava paatos ensimmaiselle itsenaisyyspaivalle asukkaana tassa maassa.




maanantai 27. kesäkuuta 2016

Nutella juustokakku

Kuten ootte varmaan jo huomannu, mulla aiheet tassa blogissa heittelee valilla laidasta laitaan. Viime postauksessa pelattiin tulta ja tassa seuraavassa jo leivotaan kakkuja. Mutta sellasta meidan elama on. Valilla on vahan vakavampaa aihetta ja valilla mennaan lepposasti.
Ja jos jotain viela kiinnostaa niin tulipalon osalta me voidaan jo huokasta helpotuksesta. Ymmartaakseni kaikki evakuoidut ovat jo paasseet palaamaan koteihinsa. Mutta nyt tuli riehuu Losin alueella jossa tilanne on paljon lohduttomampi. Toivottavasti tamakin saataisiin pian hallintaan. 

Mutta taman kertaiseen aiheeseen. Taas ois hyvaksi havaittua reseptia tarjolla. 
Viikonloppuna lanseerasin meilla uuden perhe tradition. Siita ehka lisaa myohemmin, mutta tahan liittyen paasin testaamaan vihdoin Pinterestista loytynytta reseptia. Tata kakkua mun oli tarkotus tehda mun siskon perheelle jotka juuri oli taalla mutta kaikessa kiireessa se jai tekematta. Sori.

Nutella - juustokakku

Pohja

264g oreoita/dominokekseja
4 rkl sulatettua voita

Tayte 

678g tuorejuustoa
104g sokeria
1 tl vaniljamaustetta (kaytin nestemaista, mutta vaniljasokerikin kay)
470g Nutellaa
2,4 dl kermavaahtoa
3 rkl kaakaojauhetta

1. Pohjaa varten murusta keksit ihan pieneksi. Sulata voi ja yhdista nama kaksi ainesta.
Painele keksi-voiseos kakkuvuoan pohjalle tasaiseksi ja laita jaakaappiin kovettumaan.
2. Sekoita keskenaan tuorejuusto, sokeri, vaniljamauste, nutella ja kaakojauhe tasaiseksi massaksi.
3. Viimeisena sekota joukkoon varovasti vaahdotettu kerma.
4. Kun seos on hyvin sekoitettu, kaada se keksipohjan paalle.
5. Laita kakku jaakaappiin 4-6 tunniksi
6. Tarjoile/Nauti mutta ala mieti kaloreita..


Mun kakusta ei ihan luokkansa kaunein tullu mutta maistuva kylla. Annoin kakun olla jaakaapissa vahan yli 4 tuntia ennen tarjoilua ja huomasin etta olisi saanut olla siella pidempaan, Myoskin omasta versiosta jai uupumaan kaakaojauhe.


Hyvaa oli mutta yksi pala riitti sammuttamaan makean himon.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kun lahella palaa

Kesa alkoi meilla virallisesti eilen. Vaikka lamminta on piisannut jo kylla pidempaan. Kesan mukana tuli myos metsapalokausi. Kalifornia on karsinyt kuivuudesta jo kuusi vuotta eika taman kevaan El Nino sateineen juurikaan helpottanut tilannetta.  Joten alue on todella herkkaa paloille ja pienikin kipina saattaa roihahtaa nopeasti suureksi ja vaaralliseksi.
Yksi palo me on jo keritty taalla kokea mutta se oli aika kaukana. Mutta myohemmin palo alueelta lapi ajaessa naky oli todella lohduton. 
Ja nyt palaa taas. Ja tama palo osui ikava kylla lahemmas. Ihan tahan naapuriin.


Palo alkoi viikko sitten keskiviikkona ja sita vielakin sammutellaan. Tahan mennessa on palanut n. 9000 hehtaaria maata. Palo on ollut sammuttajille haastava jo alusta lahtien koska maasto alueella on todella vaikeaa ja sopivasti tanne juuri rantautui helleaalto samaan aikaan. Ei siis kay kateeksi sankareita.


Ensimmaisen kerran kun kuulin missa talla kertaa palaa, tuntui etta vatsa kaantyi ympari. Ihan tassa lahella. Siitahan me ajettiin pari paivaa sitten ohi. Siita asti meilla on seurattu uutisia todella tarkkaan. 
Ensin palo ei vaikuttanut meihin mitenkaan mutta parin paivan paasta syttymisesta tuli savu. Tuuli sopivasti meidan suuntaan joten taivas tayttyi harmaasta savusta. 


Sitten kehotettiinkin jo ulkona liikkumista valttamaan ja kaikki ikkunat pitamaan kiinni. Ihana yhdistelma: lampoaalto + ei ilmastointia + ikkunat kiinni. Mutta minkas teet. Ja pakko meidan oli ulkoilla ja pitaa vahan ikkunoita auki. 


Valilla savun haistoi mutta  muuten sen olemassa oloa ei valttamatta olisi huomannut ilman suurta pilvea. Yhtena iltana ajoimme kaupungin laidalle katsomaan nakymia ja siella huomasin etta savu kavi silmiin.


Me ei virallisesti saatu mitaan evakuointi varoitusta vaan kehotettiin miettimaan mita tavaroita ottaisi mukaan jos siihen pisteeseen tultaisiin. Sina iltana kun varoitus tuli, oli olo taalla kun sotatantereella. Sammutushelikopterit kavivat tankkaamassa tassa meidan laheisella pellolla ja niita meni tuhkatiheaan. Mutta syytakin oli. Palo oli vain n.5km meilta ja tanne levitessaan olisi polttanut varmasti satoja taloja helposti. Melko ahdistavaa oli alkaa kaivella tarkeita papereita ja kovalevyja taynna kuvia ja miettia mitka oikeasti on niita tarkeimpia asioita mitka haluaisi pelastaa.

Nyt onneksi ollaan jo siina pisteessa etta palo alkaa olla jo 90% tainnutettu. Vaara ei silti ole taysin ohi. Onhan mahdollista etta se on jaanyt jossain viela kytemaan ja roihahtaa uudelleen. Tai uusi palo alkaa toisesta paikasta.  


Vaikka jokaisessa maassa on aina omat huonot puolensa niin ihan nain vakavien asioiden kanssa ei viela koskaan olla jouduttu kasvotusten. "Paratiisissa" asumisessa siis on todellakin omat varjopuolensa.
Nyt vaan toivotaan maltillisia tuulia ja sadetta. Vaikka sen todennakoisyys onkin talla hetkella haviavan pieni.