torstai 30. joulukuuta 2010

Vuosi takana


Tarkoitus ei ollut pysyä näin kauaa poissa blogista mutta joulun jälkeen iski joulu kiukku/ärsytys /masennus.

Joulu meni kyllä ihan mukavasti, tosin ei ihan suunnitelmien mukaan.
Miehen amerikkalainen työkaveri tuli meille viettämään joulua kun olisi muuten ollut ihan yksikseen kotona. Ja musta oli ihan kiva että se tuli mutta ehkä mulle tuli jotain ylimääräsiä suorituspaineita ruoan ja muun suhteen. Mutta ihan mukavaa ja lepposaa oli.
Poika sai taas ison läjän uusia leluja, että se uus isompi asunto alkaa jo oleen aika ajankohtanen.

Me aikuiset saatiin mukavia suomijuttuja. Muumilakanoita, turkinpippureita, Fazerin sinistä ja kahvia.



Tänään on tasan vuosi kulunut siitä kun tänne muutettiin. Ja tuntuu että vuosi meni yhdessä hujauksessa.
Paljon on mahtunut vuoteen niin iloja kun surujakin. Ikävää, ärsytystä, toivottomuutta onnistumisia, omien rajojen rikkomista ja paljon paljon muuta.
Alku oli aika kaoottista kun ei osannut kieltä eikä tuntenut paikkoja eikä yhtään ihmistä.
Kaupassa käytiin sanakirja kädessä ja muutamat huti ostokset tuli tehtyä kun sanakirja jäi kotiin.
Virastoissa ja pankissa asioiminen oli melkoinen farssi. Ainakin meidän kohdalla. Tosin olen myös kuullut että joku on saanut asiansa hoidettua muutamalla käynnillä. (Urbaani legenda?)

Mutta jotenkin vaan on tästä vuodesta selvitty. Kieltä on vähän opittu. Niin ettei aina tarvitse pyytää kääntämään englanniksi. Tiedän mistä kaupasta kannattaa ostaa mitäkin ja missä kaupassa on parhaat alet. Muutaman ystävänkin olen löytänyt joista tärkein ehkä naapurini jota ilman en ehkä olisi selvinnyt.
Vielä kun saismme sen uuden kodin niin voisin sanoa että meillä eletään ihan normaalia elämää.


Uutta vuotta kohti mennään innolla. Yhtään ei tiedetä mitä se tuo tullessaan. Jäädäänkö tänne vai muutetaanko muualle sen aika näyttää.

Kiitos kaikille jotka olette viihtyneet blogini parissa!

Palataan ensi vuonna!

Ja kaikille oikein ihanaa alkavaa vuotta!!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Miten hyvin loma voi alkaa

Mun piti alunperin kertoa meidän lomasta mutta koska tästä alku hässäkästä pelkästään tuli näin pitkä niin jätän varsinaisen matkakertomuksen toiseen kertaan.

Lähtö reissuun siis oli aivan katastrofi siitä kun päästiin juna-asemalle, siihen hetkeen asti että päästiin hotelliin San Diegossa. Usko meinas loppua, ärräpäät lensi ja tulihan sitä muutama kyynelkin vuodatettua lähinnä väsymyksestä mutta onneksi vaikeudet ei seurannu meitä sen pidemmälle.

Vastoinkäymiset alkoi jo juna-asemalla. Kaikki junat oli vähintään puoli tuntia myöhässä. Ja se juna millä meidän oli tarkotus mennä kentälle ei tullut ollenkaan. Ja kun kyseltiin henkilökunnalta syytä ne kertoivat että nämä nopeat junat (fyra) ei liikennöi ollenkaan sinä päivänä. Kiva.
Niin sitä sitten juostiin laiturilta toiselle kapsäkkien kanssa lapsi kainalossa. 45 minuuttia myöhemmin ei ensimmäistäkään junaa ollut vielä tullut ja alkoi vähän jännittää että ehditäänkö koneeseen ollenkaan. No, vihdoin tuli juna. (Fyra, minkä ei ollut tarkotus edes kulkea sinä päivänä.) Ja voi sitä helpotusta kun päästiin junaan. Ensinnäkin päästiin lämpimään ja oltiin vihdoin matkalla lomalle.
Mutta mutta... Oltiin jo melkein lentokentällä kun juna yhtäkkiä pysähtyi. Siinä sitten mietittiin että josko odottaisi että toinen juna menee ohi. 15 minuutin kuluttua ilmotettiin että lentokentän asemalla on jotain ongelmia joita yritetään korjata. Taas odoteltiin 15 minuuttia ja tuli ilmotus että ongelmaa korjataan edelleen. Tässä vaiheessa alko taas vähän jännittää että mitä jos ei ehditäkkään lennolle. Hetken päästä edellisestä kuulutuksesta tuli taas kuulutus. Lentokentän asemalla on tulipalo eikä sinne pääse kuin aikaisintaan kello 11. Paniikki iski. Meidän lento lähti 10.50. Yritettiin siinä sitten tuloksetta saada numeroa johonkin joka voisi ilmottaa check in:iin että ollaan kyllä tulossa. Sitten mies soitti KLM:n asiakaspalveluun jossa "ystävällinen ja ammattitaitoinen" mies kertoi ettei meidän lippuja voi vaihtaa uusiin eikä rahoja saa takasin. Että jos lomalle haluatte niin ostakaa uudet liput. Tässä vaiheessa meinas jo ensimmäiset kyyneleet tulla. Laskeskelin siinä että paljonko rahaa juuri lensi taivaan tuuliin.... Lennot, autovuokra, hotelli... En ollut koskaa ajatellut että näin voi käydä.
Ei siinä sitten auttanut muu kun istua ja odotella. Suunniteltiin jo miehen kanssa että lähdetää sitte autolla suomeen että päästään edes johonkin lomalle.

Lopulta vähän 11 jälkeen juna lähti liikkeelle. Oltiin miehen kanssa molemmat jotenkin ihan lamaantuneita. olin jo mielessäni palannu jo kotiin ja mietin että pitää mennä kauppaan ostaa ruokaa kun jääkaappi on ihan tyhjä.

Mies kuitenkin ehdotti että käydään vielä lentokentällä KLM:n tiskillä kysymässä jos jotain olis tehtävissä. Jonotusnumeroksi saatiin vielä 666. Sitten selitettiin taas että mitä oli tapahtunu. Meitä palvellut mies näppäili tietokonetta ikuisuudelta tuntuneen ajan ja odotin kokoajan että se sanoo ettei mitään voi tehdä. Sori. Enkä meinannut uskoa kun se kysyi että "haluatteko mennä Detroitin vai Pariisin kautta?" Siinä vaiheessa mulla tuli ensimmäisen kerran itku. Siis me päästään sittenkin lomalle! Se meidän alkuperänen lento olis ollu suora mutta tossa vaiheessa mulle oli ihan sama kunhan jollekkin lennolle päästään ilman lisäkustannuksia. Siis pariisin kautta.

Sitten kaikki alkoikin sujumaan. Tosin pariisi-los angeles välille me ei saatu vierekkäsiä paikkoja. istuin pojan kanssa ja mies istui meidän takana. Onneksi lento meni kuitenkin mallikkaasti vaikka olikin pitkä matka. Poika katseli piirrettyjä ja piirteli ja nukkui. Mäkin sain suht rauhassa katsoa Sex and the City 2.

Seuraavat ongelmat tulikin sitten USA:n päässä. Passin tarkastuksessa miehelle kerrottiin että koska hän oli väärässä jonossa koska hänellä oli voimassa oleva green card. Ja tästä syytä maahantuloviranomaiset haluaa "vähän kysellä." Mukavaa sinänsä että muutaman vuoden sisällä ollaan käyty siellä pari kertaa eikä kukaan ole viitsinyt aikasemmin tästä mainita.
Ja tää "vähän kysely" kesti kello 19.00-23.30. Kertoivat vielä että normaalisti tämä kestää 2.30h mutta meidän tapauksessa tekevät pikaversion. En sitten tiedä mikä meni vikaan.
Olin lopussa jo niin väsynyt että tuli itku. Olin ollut hereilä lähes 30h ja matkaa oli tehty yli vuorokausi.
Päästiin lopulta kuitenkin jatkamaan matkaa ja kohti autovuokraamoa. Poika sammahti syliin autovuokraamossa ja olisin minäkin ollut valmis.
Autoon kun päästiin meni silmät väkisin kiinni ja heräsin kun mies tökki ja sanoi ettei meinaa pysyä hereillä ja mun pitää yrittää pitää sitä hereillä. Onneksi päästiin lopulta hotelliin turvallisesti. Kello oli suunnilleen 02.00.

Että sellanen loman alku.


maanantai 20. joulukuuta 2010

Ulkoilua ja rusetteja

Nyt kun sain muutaman päivän jälkeen pienen poikani kotiin ja kun täällä tota lunta nyt on niin päätettiin aamulla lähtee vähä ulkoilemaan. Ulkona oli mukava muutaman asteen pakkanen.
Suunnattiin läheiseen puistoon (puisto= liukumäki ja vähän tilaa juosta.


Puolentoista tunnin päästä mun varpaat ilmotti että enää ei oo kivaa ja piti alottaa pojan kanssa se perinteinen kotiinlähtötappelu. Meillä ei tehoa enää kiristys, uhkailu tai edes lahjonta. Siis huutava ja rimpuileva kakara kainaloon ja menoksi.
Ja pienenä bonus yllärinä meidän alaoven lukko oli rikki eikä sinne saanu avainta sisälle. Noh, kakara taas kainaloon ja kierros talon taakse ja takaovesta sisään.
Onneksi poikakin oli niin väsyny että nukahti melkeen heti ruoan jälkeen. Taitaa vielä eilinen matkustuskin väsyttää.


Nappasin eilen ruokakaupassa käydessäni kukkakaupasta "kuusen" mukaan.
Meille kun ei tänne kopperoon varsinaista joulukuusta hommata ja joku joulukuusen tapainen oli saatava.
Keksin sitten pojan ollessa päikkäreillä tehdä siihen vähän koristeita.


Tollasia pieniä rusetteja punaisesta ja hopeisesta nauhasta.


Ihan kiva siitä tuli eikä näytä nyt niin pliisulta kun ilma koristeita.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Sunnuntai


Viikonloppu on kulunut lähinnä joululahja ja joulukoriste ostoksilla.
Lahjat on nyt hankittu ja paketoitu mutta joulun tunnelmaa en vielä ihan oo onnistunu loihtimaan tänne meijän kopperoon. Mutta eipä kiirettä aattohan on vasta...ens viikolla:)

Koska meidän perheen miehet on ollu tämän viikonlopun suomessa mulla oli melkein loputtomasti aikaa pyöriä kaupoissa. Enkä mä tietenkään pystyny keksittyyn pelkästään joululahjoihin. Lähes mahdotonta kun kaikkien vaatekauppojen ikkunat huutaa alennuksia.
Ja koska mä lupasin meidän loman jälkeen miehelle että nyt en ostele mitään turhaa kaupasta niin saatan joutua piilottaan nää kaapin perälle ja käyttää vaan kun mies on töissä.
Ja toisaalta, eihän vaatteet turhia ole. Kaikkihan vaatteita tarvitsee. Ja -50% alennus on varsin hyvä syy ostaa. -70% vielä parempi.




Tämän karvaliivin kotiutin New Lookista. Mulla ei oo ollu mitään hirveetä himotusta noihin karva-asusteisiin mutta tämä musta näytti kivalta. Ja hintalappu viimeisteli ostopäätöksen. 19€. Siis kassan kautta ulos.


Peruspaita Vero Modasta.



Tämäkin Vero Modasta. -70% alennuksella. Riittääkö syyksi.



Piipahdin eilen myös Ugg-outletissa. En edes tiennyt moisen olemassa olosta ennen kun satuin kävelemään ohi. Se on ollut pystysssä viime maanantaista asti vanhassa postitalossa (?) ja ilmeisesti päättyy tänään.
Kamala määrä kenkiä. Ja ihmisiä.

Ja hei. Meillekkin satoi lumi.


Mukavaa sunnuntaita!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Perutaanko joulu

Ei oo tämä viikko lähteny käyntiin ihan niiku suunnittelin.
Täällä kärsitään vieläkin jet lagista, mikä tarkottaa sitä että me heräillään tossa kahen aikaan aamulla. Ja sitten pitkin päivää torkutaan. Ei kiva yhtään. Tosin tänään poika heräs vasta viideltä mutta mä olin pirteenä olkkarissa lukemassa kirjaa puol kahelta.
Ja jottei tilanne olis tarpeeks täydellinen jo sillä että koko ajan väsyttää ja on kiukkunen niin mulle iski joku vatsapöpö sunnuntaina. Vatsa ihan sekasin ja niin paha olo ettei mitään saa syötyä.
Mukavaa kun on kuoleman väsynyt ja pelkkä ajatuskin kahvista oksettaa.
Ei siis mikään paras lomalta paluu.
Lisäksi meijän oven takana oli maanantaina poliisit. Tai ne oli käyny soittaa meijän ovikelloa mut mä olin niin sekasin etten tajunnu et se oli meijän ovikello mikä soi. Niinpä ne oli jättäny meille lapun. Ilmeisesti mun nyt sit täytyy soittaa sinne. Sen mitä mä siitä lapusta ymmärsin niin lauantai sunnuntai välisenä yönä meijän talon edessä olevaan autoon oli murtauduttu ja ne nyt ne poliisit haluu kysellä että onko joku nähny jotain. Ja mä saatoin kyllä kuulla jotain sillon yöllä koska olin tosiaan jo kahelta hereillä.

Ja koska mä oon ollu kipee ja vaan nukkunu päivät niin meijän joulujärjestelyt ja siivoukset ja muut on pahasti jäljessä.
Stressaa.

Että voidaanko viettää sitä joulua vaikka ens kuussa.
Siks aikaa mä voisin lähtee vaik takas tänne.














sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Mukavaa olla kotona

Loma on nyt sitten ohi.
Kaksi viikkoa kierreltiin Californiassa ja nyt ollaan takaisin hollannissa. Kello on nyt 2.27 että saattaa olla että meillä on pientä jet lagia. Keittelin juuri aamukahvit ja laiton pojalle dvd:n pyörimään.
Matka oli aivan mahtava vaikka alku lomalle olikin aivan katastrofi. Koskaan ei ole ollut niin paljon ongelmia kuin nyt. Siitä lisää kuitenkin myöhemmin.
Kuvat lataan koneella tänään ja yritän pientä matka kertomusta saada aikaan.
Mutta nyt luen omat lempi blogit läpi koska ne on kahden viikon ajalta lukematta.

torstai 25. marraskuuta 2010

Ajoissa hereillä

Kello on 5.36 täällä sitä vaan keikutaan hereillä.
Ihanaa toisaalta kun on ihan hiljaista ja saa rauhassa juoda aamukahvin ja lueskella blogeja.

En tiedä miksi heräsin näin aikasin. Ehkä menin liian aikasin nukkumaan. Tai sitten tuleva loma alkaa jo jännittää.
Matkaan lähdetään nimittäin huomenna.
Vähän on ollut jännitystä ilmassa että päästäänkö lähtemään ollenkaan kun poika tuli alkuviikosta kipeeksi mutta onneksi on nyt jo terve.
Kamalasti olis hommaa vielä tälle päivälle. Täytyy koti siivota että on mukava palata sitten kahden viikon päästä, pestä vielä vähän pyykkiä, pakata,suunnitella ja tehdä vähän "riisöörtsiä" netissä.
Onneksi tänään on pojalla hoitopäivä niin saa muutaman tunnin tehdä näitä rauhassa.

Nyt lueskelen vielä hetken blogeja ennenkun alan valmistella aamupalaa.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Lanvinruuhka


Kun meillä kerran herätään aikaisin ajattelin huvikseni kokeilla kuinka pahasti H&M:n sivut on ruuhkautuneet.
Tänäänhän kello 8 tuli myyntiin Lanvin for H&M netissä ja valikoiduissa kaupoissa.
Niin kovasti en näitä halua että olisin lähtenyt tonne keskustaan näitä jonottamaan. Enkä muutenkaan taida haluta maksaa 150 euroa H&M:n mekosta. Vaikka nättejä ovatkin täytyy myöntää.


Netissä kuitenkin on mukava jonottaa ja siemailla samalla aamukahvia.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Syksyn lehtiä



Koska täältä tilaamani lehdet ei vielä ole löytäneet tietään meidän postilaatikkoon ja koska anopin minulle tilaama Kodin Kuvalehtikin on jossain teillä tietymättömillä annoin itselleni tänään luvan ostaa "päiväkahvilukemista."

Olen varmasti jossain vaiheessa maininnut että rakastan lukea lehtiä.
Muotilehtiä, sisustuslehtiä, ruokalehtiä, käsityölehtiä...
Kuukausi sitten päätin kuitenkin laittaa itseni lehtien ostokieltoon koska juuri tilasin muutaman lehden ja ennestään mulle on jo tullut Marie Claire, Harper's Bazaar ja Kodin Kuvalehti.

Tämä viimeksi mainittu on siitä hauska että se ilmestyy vähän millon sattuu. Yleensä viikon tai puolitoista myöhässä. Jos siis löytää meidän postilaatikkoon ollenkaan. Sanoma Magazinesiin ollaan soiteltu erinäisiä kertoja ja niiden vastaus oli että koska meitä ulkoimalta tilaavia on niin vähän että joskus unohtavat sen lähettää!! Hyvää asiakaspalvelua siis. Myös kysyivät että onko mahdollista että joku sen varastaa meidän postilaatikosta. Niin että meidän lukitusta laatikosta joku hollantilainen varastaisi suomalaisen lehden. Kyllä, todennäköisyys tähän on todella suuri.
Ja koska amerikasta tilaamani lehdet on postilaatikossa suunnilleen samana päivänä kun ovat kaupan hyllyssä ja Kodin Kuvalehti puoltoista viikoa myöhässä pelkään että laittavat sieltä jonkun kausiapulaisen fillarilla tuomaan sen lehden meille. Mitään muuta syytä en ole vielä keksinyt.

No mutta. Eiköhän siinä ollut taas tarpeeksi asiakaspalautetta tälle viikolle.

Tässä siis minun päiväkahviseurani.


Marie Claire Idées.
Tutustuin tuohon lehteen ensi kerran kun ostin irtonumeron Brysselistä. Ja ihastuin heti.




Kauniita kuvia ja ihania ideoita.




Kauniita sisustuskuvia.




Ruokaohjeita.
Näiden toteuttamiseen tosin taidan tarvita sanakirjan. On päässyt vähän ranskan kieli ruostumaan.


Nyt menen vielä vähäksi aikaa tohon sohvan nurkkaan selaamaan tätä.

Illalla meillä leivotaan pipareita!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Sinterklaas


Lauantiana oltiin seuraamassa koko perheen voimin kun Sinterklaas saapui höyrylaivalla satamaan.
Ihmisiä oli niin paljon että meiltä meni ohise itse laivan saapuminen.
Mutta kun odoteltiin tarpeeksi niin Sinterklaas osasi ulos laivasta ja kiipesi lavalle.




Meillä kun ei alunperin ollut mitään tietoa Sinterklaasista tai tästä juhlasta, luultiin että kaikki oli ohi tämän lavashown jälkeen.
Niinpä me lähdettiin suuntaamaan autolle tarkotuksena yrittää välttää suurin ruuhka kun kaikki ihmiset lähtee samaan aikaan. Matkalla autolle huomattin kuitenkin että ihmiset kerääntyivät tienvarsille ja pakkohan meidänkin oli jäädä katsomaan että mitä ne odottaa.
Ja onneksi jäätiin.



Kulkue. Karnevaali. En tiedä miksi paikalliset sitä kutsuvat.
Orkestereita, autoja, hevosia, mopoja ja vaikka mitä. Melkein kaikki kulkueessa oleet oli pukeutunut Zwarte Pieteiksi. (googlasin sinterklaasin kun päästiin kotiin opin tämän sieltä)
Pusseista ne jakoivat lapsille ainakin mandariineja, karkkeja, kruidnoteja ja porkkanoita.




Meteli oli kova mutta tunnelma aivan mahtava.



Ja saapuihan se Sinterklaaskin joukon hännillä.


perjantai 12. marraskuuta 2010

Tuloksia




Tässä tulee nyt ne jo eiliselle lupaamani testitulokset uusista kynsilakoista.

Homman nimi oli siis se että lakataan kynsi ensin Essencen metallic kynsilakalla ja heti lakkauksen jälkeen laitetaan se magneettiläpyskä kynnen päälle. Niin lähelle kynttä kun mahdollista. Noin 30 sekunttia ohjeessa sanottiin.
Tuloksena piti kynteen muodostua erilaisia raitoja riippuen siitä miten päin sitä läpyskää pitää.

Ja miten se toimi käytännössä.

Noh. Lakka oli kyllä peittävää ja siinä on paljon pigmenttiä. Mutta koska lakka on metallinhohtoista oli vaikeuksia saada tasaista jälkeä.
Ja koska hommassa piti olla todella nopea, ei korjailuun oikeastaan ollut varaa.
Kun olin toisen käden kynnet lakannut, päätin aloittaa alusta koska mitään raitoja ei ollu näkyvissä. Toisella kierroksella pidin sitä läpyskää yli minuutin ja sitten vasta alkoi jotain näkymään. Ja sen magneetin tehon kyllä tunsi kynnessä muutaman ensimmäisen sekunnin ajan. Että kyllä kai siinä jotain tehoa on.
En saanu kuitenkaan raitoja näkymään kun peukalossa jonka lakkasin ensin vaikka pidin kuinka kauan läpyskää kynnen päällä.

Yhteenvetona vois sanoa ettei minusta ainakaan ole vaivan arvoista. Lakkaukseen menee tuhottomasti aikaa kun joutuu pitelemään sitä magneettia ja mulla ainakin monesti sitten koski se läpyskä kynteen ja lakkaus oli pilalla.
Kaikki lakat on kyllä nätin värisiä sellaisenaan ettei ne ihan hukkaan mene.


Tässä lopputulos siis.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Book your flight



Tänään kävin hakemassa viime viikolla tilaamani valokuvat ja bongasin samalla että essencelle oli tullu uusia lakkoja.
Kivan värisiä metallin sävyjä. Eilen just yritin löytää jotain syksyistä väriä omasta kokoelmasta mutta ei mulla oikee ollu mitään.
Nyt sitten korjasin asia kolmella lakalla.
Ja näissä on vielä pieni juju. Tollasella magneettiläpyskällä pitäis kynsiin saada jotain kuviota aikaseks. Tulin niin tohkeissani kertomaan näistä uusista lakoista etten vielä edes kerinnyt testaamaan. Mutta illalla sitten kun saan ipanan unille laitan nämä testiin.
Huomenna siis luvassa testituloksia ja kuvia näistä.


Ostin mä jotain tarpeellistakin kaupasta. Nimittäin kilon jauhelihaa. Nyt täytyy mennä vääntämään makaronilaatikkoa ja jauhelihapiirakkaa.

Siis huomiseen!

P.S: Ja miks tollanen otsikko? Me varattiin eilen lennot.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Riviin järjesty!



Niin menee viikonloput vikkelästi ettei meinaa mitään ehtiä tekemään. Kovasti piti taas sitä ja tätä mutta oikeestaan mitään ei ehditty.
Mutta toisaalta ei meillä mitään pakollisia menoja ollutkaan.

Launtaina piipahdin nopeasti ikeassa hakemassa yhden jutun mitä siellä ei viimeksi ollu.
Olisin kauheesti halunnu jäädä vähän shoppailemaan mutta perhe odotti autossa enkä viitiny niitä kiduttaa.

Sunnuntaina kävin aamusta rehkimässä pakarat kipeiksi salilla.
Sillä aikaa pojat oli kotona laittanu tavaroita järjestykseen.
Kaikki pienet autot oli parkkeerattu hienoon riviin lipaston alle


Sunnuntait on meillä yleensä melko tylsiä päiviä. Yleensä mä lähen kaupoille pyörimään ku pojat nukkuu päikkäreitä.
Nyt kuitenki sato ja oli kylmä eikä huvittanu yhtään mennä ulos.
Niinpä päätettiin taas lähetä ajelulle.
Kävästiin äkkiä google mapsissa katsomassa että mihin suuntaan mennään ja lähdettin matkaan.

Tältä näytti perillä.



Oltiin Vlissingen nimisessä paikassa.
Ja koska oltiin meren rannalla, ei täälläkään kauheen mukava ollut ulkoilla.


Tää oli sen näkönen paikka että varmasti kesällä on paljon elämää. Rantakatu oli täynnä erilaisia ravintoloita.




Keskusta oli nätti. Täynnä vanhoja taloja.
Ja kamalasti ihania pieniä putiikkeja.
Harmi vaan että oli sunnuntai ja kaikki kaupat oli kiinni.
No, ehkä kesällä sitten paremmalla onnella.

Ulkona tuli äkkiä nälkä ja vilu joten pistäydyttiin ennen kotimatkaa kahvilla ja bagelilla.


Että sellanen viikonloppu tällä kertaa.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Nyt odotetaan meilläkin


Tänään kun tultiin salilta kotiin, postilaatikossa odotti paketti suomesta.
Tiesin kyllä että äiti lähetti postia mutta siellä piti olla vaan yksi lehtiartikkeli.
Mutta sieltä paljastukin muutakin. Pari aarretta. Pojalle suklaata ja tällänen.




Mä en oo moneen vuoteen jaksanu oikeen innostua joulusta. Meidän perheessä se on aina tarkottanu kamalaa kiirettä ja stressiä. Pitää siivoja ja laittaa ruokaa (aina ihan liikaa) ja täydellisiä lahjojakin pitäis olla.
Niinpä koko joulun idea on menny musta pilalle.


Pojan synnyttyä ajattelin että haluan järjestää sellasia rauhallisia jouluja.
Sauna, hyvää ruokaa, yhdessäoloa ja muutama lahja.
No, ne kaksi joulua joissa poika on jo ollut mukana ei oo mennyt ihan niinku mä suunnittelin mutta toisaalta, mä en usko että se edes muistaa niistä mitään.
Normaalisti meillä alotetaan tässä vaiheessa se mietintä et kenelle mennään ja kuinka monta tuntia ollaan.
Mutta nytpä ei tarvitse. Me vietetään joulu täällä! Meidän ihka ensimmäinen joulu vaan perheen kesken.
Vielä en ollu kerinny kamalasti intoilee joulusta mutta tänään kun laitettiin toi joulu cd soimaan ja ensimmäiset Petteri Punakuonon sävelet kajahti ilmoille, se pieni joulutonttu minussakin heräsi.
Tänä viikonloppuna täytyy käydä ostamassa jotain joulukoristeita ja alkaa suunnitella millainen on meidän joulu.



Ehkä jopa raaskin avata tän.


Nyt meillä siis virallisesti odotetaan. Joulua.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Saa sataa


Me hommatiin tälläset suojaamaan meijän varpaita.


Äitille valkoset ja pojalle siniset. (Kuvastahan ei muuten käy ilmi että kummmat on kumman...)

Näillä ei kuulemma voi kävellä. Pojan mielestä. Mutta juokseminen kuulemma onnistuu.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Dinsdag


Tänään aamulla mies yllätti ja sano lähtevänsä töihin vasta kahdeltatoista. Mä sitten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja menin salille. En tiedä onko kunto näin huonontunu muutamassa viikossa vai olenko vielä vähän puolikuntonen mutta kyllä sai tehdä töitä että jakso tunnin crossailla. Muun treenaamisen päätin jättää suosiolla väliin ja menin ton tunnin jälkee suoraan suihkuun.
Vieläkin vähän heikottaa vaikka söin ja join kyllä hyvin kun pääsin kotiin. Ens kerralla ehkä vähä kevyempi reeni.

Alotin viikonlppuna tekemään pojalle kaulaliinaa. Alkaa toi sää täälläkin kylmenemään sen verran ja tuuli varsinkin on aika raaka.




Täältä ei oikee saa (tai en oo vaan löytäny sellasta paikkaa) kunnon lankoja joten tää lanka taitaa olla ihan puhdasta akryylia.
Vähän inhottavan tuntusta kutoa eikä käsialakaan oo sitä mitä normaalisti (tää voi toisaalta myös johtua myös kutojasta) mutta kai siitä ihan käyttökelponen tulee kun saan valmiiksi.
Vähän mua ehkä mietityttää et tuleeko siitä sittenkin liian tyttömäinen pojalle...?


Lauantaina käväsin paikallisessa helmikaupassa. Mun on pitäny mennä sinne jo pitkään mutta mä yksinkertasesti oon unohtanu sen olemassaolon. Nyt kuitenki sattumoisin kävelin ohi ja päätin pistäytyä.


Olishan sieltä tarttunu taas vaikka mitä mukaan mutta sain onneksi hillityä itseni.
Näistä olis tarkotus alkaa rakentaa joululahjoja.
Monessa käsityöblogissa on joululahjojen valmistus alotettu jo aikoja sitten. Eli taidan olla todella myöhässä. Mutta mä toivottavasti saan edes jotain käsintehtyä pukin konttiin.