sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Yhdella kadella

Suunnilleen viikon verran kituuttelin kipeella kadella ja odottelin etta se siita ittekseen paranee. Mutta tortsaina oli pakko antaa periksi ja menna laakariin.
Ja jos ihan oikeen Rouva Laakaria ymmmarsin niin diagnoosi oli jannetupintulehdus.
Sain laakkeet jotka nopeesti alko tehoamaan ja perjantaina olin normaalisti toissa. Tosin laakarin kehotuksesta en kayttanyt oikeeta katta ollenkaan. Taytyy myontaa ettei hiiren kaytto vasurilla ollut ihan iisi homma...
 
 
Viime aikoina on ollu pirukseen kiireita. Ja varsinkin viikonloput on aina ihan taynna ohjelmaa.
Talla viikolla olen mm. ollut lastenvaatekutsuilla ja istunut iltaa kavereiden kanssa nauttien ihania mojitoja. Ja ensimmaista kertaa taalla asumisaikana olin yli kahteentoista ulkona..
 
Vaikka eilen olinkin vasta myohaan kotona. Ollaan tanaan remontoitu, maalattu, siivottu, pyykatty, kokattu ja ulkoitu. Pojan kanssa kaytiin muutaman tunnin lenkilla ihanssa syyssaassa.
 
 
Vaikken syksysta niin valitakkaan niin tallaset ilmat on kylla vertaansa vailla.
Ja niista pitaa nauttia kaikin rinnoin silla kohta taas kuitenkin sataa.
 
Viela muutama tunti vapautta ennen uuden viikon alkua. Taidan kayttaa ne teekupin ja uusimman Marie Claire Ideésin seurassa.
 
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!!


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pari paria

Nyt siis sita luvattua juttua uusista kengista.
Olin siis viime(?) viikonloppuna varastomyynnissa ja tyhjin kasin ei sielta palattu.
 
Ensimmaisena nama jota kuolasin nettisivulla ja paatin etta haluan ehdottomasti noi.
 
 
 
 
Varsi on jotain mokan tapaista ja kenkaosa kumia. Eli pysyy varpaat kuivana satteellakin.
 
Ja samat ruskeena...
 
 
Kivat yksityiskohdat kengissa on noi vetoketjut jotka mustissa oli pinkit ja naissa ruskeissa violetti.
Myos pohjat on vetoketun variset.
 
Peruskumisaappat. Taalla kun aina sataa.
 

Ja toiset kumpparit. Naa oli kans ostoslistalla ja olin ilonen etta bongasin ne tuolta.
 
 
 
Pirteen variset tennarit Niita tarttee aina.
 
 
Naa on tosi sopot tyttomaiset.
 
 
Naista ma oon vahan kahen vaiheilla. Musta naa on kivat. Mutta kaveri sano etta naa on ihan hirveet terveyskengat... Ja nyt ma en tiia onko naa mustaki rumat vai sikamakeet..
 

Kyllahan ne kieltamatta vahan terveyskengilta nayttaa mutta musta ne oli kivat farkkujen kanssa. Hameen kanssa en ehka laittas...
 
 
Perus korkkarit. Sillon ku tarttee olla jotain siistimpaa mutta kuitenkin mukavat jalassa. Naa on ihan must.
 
 

 
 
 
Taas tennarit. Talla kertaa hillitymman variset.
 


Yhet uber talvikengat. Naa kengat haluisin jokapaiva laittaa jalkaan. Pehmoset ja lampimat. Ja toistaseks liian lampimat. Ja saattaa olla etta tanne ilmastoon jopa talveks liian lamposet.
 
 
 
Okei, eihan naakaan mitkaan kaunokaiset varsinaisesti oo mutta musta naa oli jostain syysta ihanat. Ehka ma salaa tykkaan rumista kengista. (Ja nyt siis julkisesti..)
 
 
Lipilapeja mulla on jo lajapain enka ois oikeestaan tarvinny yhtaan enempaa.
Mutta... Tallaset ma ostin jokunen vuosi sitten ja oon kavelly ne melkeen puhki.
 
 
Enka mistaa oo enaa loytany tata mallia. Ja nyt kun naa tuli vastaan niin oli pakko ottaa.
Parhaat.
Lipilapit.
Ikina.
Ja naistakin sain kuulla etta ovat kuulemma maailman rumimmat...
(Hei olen S ja mulla on pakkomielle rumiin kenkiin..)
 
 
Ja viimesena viela mun tan hetkiset lempparit. Tennarit nekin.
 
 
Naa on ollu mulla melkeen paivittain jalassa. Lovelovelove..
 
Poika valkkas itelleen kans muutamat
 
Han ei nakojaan paljo valikausista valita. Se on joko tai..

Sellaset hankinnat talla kertaa. Vahaan aikaan tarvi kenkavarastoa paivittaa.

Ihastuttiko tai kauhistuttiko mitkaan? Huolisitko jotain omaan kaappiisi tai onko kenties jo sulla jo jotku naista?
 
 

lauantai 22. syyskuuta 2012

Juomapullo


Mulla on tapana iltasin nukkumaan mennessa vieda yopoydalle lasi vetta. Tai vesipullo. Jostain syysta mulla tulee aina keskella yota jano. Ja samoin meijan valiin kompivalla pojalla.
Ja aina jotenkin unohdan kiikuttaa ne tyhjat tai puoliks juodut lasit alas pesuun joten samaan aikaa yopoydalla saattaa olla pari kolme lasia tai vesipulloa.
 
Mutta ei enaa. Tanaan loysin natin ratkaun tahan ongelmaan.
Tallasen lasisen pullo-lasi yhdeistelman.
 



 
Natimmalta se nayttaa kun ne miljoona muovista. (Jotka lahes poikkeuksetta on Cars tai Nalle Puh kuvallisia...)
 

 
Nyt ei pitas miehellakaan olla mitaan valittamista. Se kun aina muistaa naljailla mulle mun kokoelmasta vesilaseja.
 
(en pysty kasittaa miten tassa kuvassa lasissa oleva vesiraja on suorassa ja pullossa taysin vinossa....)
 
Ja nyt on aina saatavilla myos lasi.
 
 
Yks parhaista ostoksista pitkaan aikaan.
 
Huomenna juttua kengista.


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Teippia

Hurahdin yhtena paivana kaupassa teippeihin. Tiedattehan niita natteja teippeja mita nakyy monessa blogissa? Ja kaikki tuntuu osaavaan kayttaa niita ja koristella ihanasti. Mina vaan en osannu. En meinannu millaan keksia mihin ihmeeseen niita vois laittaa etta nayttas kivalta.
 

 
Lisaksi musta noi teipit olin niin natteja etten meinannu raaskia kayttaa niita. Typeraa vai mita?
 
 
 
Nyt sain kuitenkin idean koristaa aikasemmin tekemaani motiavaatiotaulua.
Talta se siis naytti ilman mun suuren suurta DIY ideaa...
 
 
Ja muutaman minuuutin paasta
Tadaa...
 
 
Kivahan siita tuli. Ja parasta on etta jos kyllastyn tai haluan vaihtaa jonkun muun niin ei travii kun repia teippi irti ja laittaa toinen. Aarimmaisen helppoa.
 
 
 
Finn for life huusi kommentti boksissa Hep joten uutta kenkapostausta on luvassa.
 
 


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Madurodam

Tanaan oltiin kaymassa Madurodamissa. Meidan on pitany kayda siella jo muutaman vuoden muttei olla vaan sinne asti paasty. Nyt sitten sinne oli menossa muita ja ne pyys meita mukaan. Ja ajotus oli ihan kohdillaan silla mies oli tanaan viela toissa eika meilla ollu pojan kanssa mitaan suunnitelmia.
 
En tieda kuinka paikka virallisesti maaritellaan mutta itse sanoisin etta paikka on taynna hollantilaisia nahtavyyksia ja tunnettuja rakennuksia ja asioita. Minimuodossa.
 


Pienimmalle kaikkein milenkiintosimmat oli tietysti junat jotka kiersi pitkin puistoa ja laivat. Ja oikeestaan kaikki mika liikui.
 
Itse en montakaan paikkaa ja rakennusta tunnistanut.
Tassa yksi niista harvoista minka tiesin. Taalla me nimittain oltiin vahan aikaa sitten.
 
 
Taitaa olla kuningatar kaymassa...
 
 
Hotelli New Yorkissa ollaan kayty muutaman kerran syomassa joten sen tunnistin helposti
 
 
Taman kirkon pihalla oli hautajaiset
 
 
Ja nakyi siella tuttu roukauppakin
 
 
 
Ihan kiva paikka. Ehka ei ihan lahitulevaisuudessa uudestaan mutta ehka vuoden paasta.
Puisto ei ollut kovin suuri mutta silti saatiin kulumaan kolme tuntia pallistelyyn.
 
Koko viikonlopun on pitanyt kiiretta joten ei kovin rentoutuneena palata takasin toihin. Mutta eikohan se tasta jos vaan tanaan paasee ajoissa petiin.
 
 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Work work work

Heippa!
Mun viikonloppu ei oo kulunu kauheen rennoissa merkeissä. Oon nimittäin ollu töissä. Enkä mä oikeestaan valita. On ollu kivaa tosin älyttömän raskasta. En ees muista koska oisin viimeks ollu lauantaina hommissa. Ja vielä hatarampi muistikuva on siitä koska oisin viimeks tehny jotain näin fyysistä... Tää ku on vaa tottunu istuun koneella koko päivän... Laiskaks oon tullu.
Meillä on ollu perjantaista asti varastomyyjäiset ja oon ollu siellä vähä jokapaikanhöylänä.
Huomenna en mee töihin mutta kiire päivä muuten.
Ja jos teitä kiinnostaa mitä mulle tarttu myyjäisistä mukaan niin huutakaa hep!
Nyt lasi punasta ja petiin.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Sample sale

Uusia kenkia. Kukapa ei niita rakastaisi.
Meilla oli viime perjantaina toissa sample sale jossa myytiin pois mallikappaleita ja poistuneita malleja. Ja taytyy myontaa etta odotin paivaa yhat paljon kun lapsi joulua. Siita kun on aikaa kun viimeksi olin kenkaostoksilla. Lompakko oli valmistautunut suuremman luokan raakkaykseen mutta yllatavan pienella vahingolla selvittiin.
 

 
Itselle tarttui mukaan VAAN kolme paria kenkia. Mika toisaalta oli ihan hyva. Olihan noita jo ennestaankin.
 

 
 
 
Kahdet kivat tennarit jotka otin sovittamatta. Ja jotka onneksi naytti viela kivemmilta jalassa kun...ilman jalkaa. Vai miten se pitaisi sanoa?
 
 
Yhdet korkkarit. Jotka tyokaveri tuomitsi mummomallisiksi. Mutta eihan ne oo. Eihan?
 
Pojalle sitten loytykin enemman. Mutta oikeestaan se tarviikin enemman kun mina. Mina kun en enaa kasva omistani ulos. Toivottavasti..
 
 
Kaikista eniten tykkaan naista
 
 
Tammoset meilla oli jo viime talvena ja tykkasin niista niin paljon etta ostin tallekkin talvelle.
 
Ja naa loaferit on vaan niin sopoja..
 
 
 
etta piti ostaa kahet.
 
Pojalle kaikista kivimmat oli noi siniset lipokkaat. Jotka onneks ostin kahessa varissa. Isi kun kulkee aina slapareissa. Ja mita isot edella...
 
Jospa nyt taas vahan aikaa parjais nailla.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Open Monumentendag

Meidan perheenpaa lahti torstaina Venajalle joten me ollaan pojan kanssa tiistaihin asti ihan kaksin.
Hieman rankaa taytyy myontaa. Seka minulle etta pojalle. Pojan koulupaivat venyy vakisin 10 tuntisiksi naina muutamana paivana mutta ollaan kuitenkin selvitty ilman suurempia kiukutteluita.
 
Eilinen paiva vietettiin Haagissa tyokavereitten kanssa. Hollannissa vietettiin meinaan eilen Open Monumentdagia. Paiva josta olin autuaan tietamaton viela viikko sitten. Paivaa vietetaan joka syyskuun toinen viikonloppu ja silloin ovensa avaa monet historialliset rakennukset ja paikat ja rakennukset joihin muuten ei paase tutustumaan tai kaynti on maksullista. Tarjolla on myos ratikka-, vene-, ja bussiajeluja. Ja tietysti opastettuja kierroksia.
 
Meidan  oppaana toimi kaksi Haagissa asuvaa tyokaveria. Ja mina, poika ja singaporelainen vaan seurattin perassa. Ja otettiin valokuvia.
 
 
(Sociëteit De Witte)
 
En ollut aiksemmin tutustunut Haagin historiaan  joten kierros oli erittainkin opettavainen.
 
 
(Ridderzaal)
 
Saatiin nauttia ihanasta auringonpaisteesta ja valilla oli liiankin kuuma. Ei yhtaan syyskuinen ilma.
 
 
 
Pojalle paivan suurin  kohokohta oli kun matkustettiin oikeen vanhalla ratikkalla joka nitisi ja natisi.
 
 
 
 
 
 
Kaveltya tuli useampi kilometri ja vaikka nakemista olisi ollut viela vaikka kuinka, oli meidan pojan kanssa pakko jattaa leikki kesken. Kuumuus ja kaveleminen teki tehtavansa. Molemmille.
Mutta kivaa oli. Ja ehdottomasti ensi vuonna uudestaan.