Mita teen kun lapset nukkuu

Tama postaus ei ole omasta paasta vaan ideoitu blogikamut fb-ryhmassa.

Meinaan siis paljastaa mita ma teen sitten kun saan mun monsterit untenmaille.

Meilla lapset menee suunnilleen kahdeksan aikaan nukkumaan. Koulupaivina pidan tasta aika tarkkaan kiinni ettei aamulla tarttis kesken unien herattaa. Lomilla sitten ollaan vahan vapaammin.

Iltasadun jalkeen molemmat pojat menee omiin sankyihinsa. Pieni yleensa nukahtaa sinne ilman sen suurempaa draamaa. Isompi aina keraa kasan kirjoja sankyyn ja jatkaa lukemista viela hetken. Yleensa se nukahtaa siihen aika nopsasti ja kayn vaan sammuttamassa valot ja keraamassa kirjat pois sangysta.

Mulla ei paiva paaty tahan enka voi vetaa levyksi sohvalle vaan mua odottaa siivousurakka. Ma en oikeestaan ehdi paivan aikana siivoilla muuta kun niita pakollisia mita ei illalla voi tehda. Mutta kaikki paivan sotkut jaa illalle siivottavaks. Kuten tiskit, lelujen kerays, roskien vienti, pyykkit ja muu yleinen siistiminen. Mies yleensa jatkaa viela toita kun pojat menee unille ja siksi hommat jaa mulle. Joskus kun oon oikeen kiukkunen niin mies auttaa mutta taytyy myontaa etta oikeestaan teen mieluummin itse. (alkaa kertoko sille) Mies kun siivoilee aina vahan sinne pain.

 

 

Kun kaikki on siivottu, lapsen koululaput on taytetty ja kommentit lukemisesta rustattu vihkoon on vihdoin hetki omaa aikaa.

Keitan itselleni kupin teeta. Tai jos on perjantai niin kaadan itselleni lasin punaviinia ja istahdan sohvalle. Mun oman ajan ma sitten kulutan lukemalla uutiset, kattomalla vlogeja ja iholla sillon kun se tulee ja bloggaamalla.

Sankyyn hipsin sitten kun mies saa tyonsa tehtya. Ennen unia katelen viela ylhaalla telkkaria ja luen. Ma oon tehny itselleni pakkomielteen siita etta telkkari on oltava paalla vaikken sita kattoiskaan.

Semmoset illat meilla.

When it rains, it pours

Pahottelut jo etukateen tulevasta negatiivisesta tekstista. Jotenkin talla hetkella en pysty kirjottamaan mitaan "oi ihana elama"-juttuja. Vaikka haluisinkin tan blogin olevan taynna kivoja juttuja ja kertomuksia meijan expat-elamasta. Mutta niinku varmaan muittenki elamassa joskus niin myoskin meijan elamassa tulee sita itteensa niskaan ihan roppakaupalla.

Viimeksi kerroin kuinka vesilasi kaatu koneen paalle ja se otti paahan ihan urakalla. Nyt kone toimii jotenkuten. Mutta siita lahtien meilla on tuntunu kaikki menevan pain metsaa.

Lauantaina meijan piti lahtea kauppaan autolla. Tehda suurimmat ostokset kun mies lahtee pois niin mun ei tartte kantaa kaikkia rattaitten kanssa. No, auto ei sitten lahtenykkaan kayntiin. Akku loppu. 

No ei hataa. Onhan meilla laturi siihen. Ja naps naps laturi laulamaan. Muutamaa tuntia myohemmin kun  yritettiin lahtea niin ei se ollukkaan ladannu. Ilmeisesti ei oltu osattu kayttaa sita vekotinta. 

Eika me siis saatu sita ladattua ja oli liian myohaista soittaa korjaajaa. Ja mies oli sunnuntai aamuna lahdossa reissuun joten auton korjaaminen jai. Mika tarkoitti sita etta pojan jaakiekkotreenit jaa kahdelta tai kolmelta kerralta valiin. Ja taa on meilla vahan verrattavissa maailmanloppuun. Ja tietysti aitin vika kun aiti ei osaa korjata autoja.

Mutta onneks taa ei ollu viela mitaan. Maanantaina ma huomasin yhtakkia meijan aurinkohuoneenkatossa reijan. Aika ison reijan. Ja tajusin etta sehan varmaan selittaa sen tunkkasen hajun mika siella oli. Onneksi se ei ollu se kuollu elaimen raato mita ma pelkasin. Mutta eihan reika katossakaan kauheen kiva oo. Varsinkin kun kasa meijan tavaroita oli sen alla. No ei auttanu muu kun kayda toteemassa vahingot ja ottaa kuvat vuokravalitystoimistoon. Piti odottaa siihen etta hain pojan koulusta ja sain lahjottua sen vahtimaan pikkuveljeaan etta saan siivottua tavarat siita alta pois ja amparin alle. Katto on vielakin korjaamatta eika vuokraisannasta ole sen koommin kuulunut kun ne pyysi mua kertomaan mista se reika on tullu.

Ja jottei elama olis yhta juhlaa niin alkuviikosta siivoillessa ihmettelin lattialla mustia pitkulaisia pipanoita. Aluksi ajattelin etta ne on tuhkaa mika on lentany takasta. Meilla on siis kaks takan paikkaa mutta ne on vaan koristeena. Mutta ei tarvinnut edes olla maalaistytto kun tajusin etta sen on oltava hiiren kakkaa. Y-OK! Ja sitten tarkemmin nurkkia syynatessa niita loyty vahan sielta taalta. Mulla ei elaissani oo ollu ongelmia hiirien kanssa joten nyt oon vahan pihalla etta mita pitas teha. Hiirenloukkujen laittaminen on nyt ainaki ihan no no kun mies ei oo paikalla.

Onko kellaan mitaan hyvia keinoja paasta hiirista eroon? Dynamiittia talon perustuksiin ehka?

Ja kaiken taman kuorrutuksena meijan pieni on paattany etta yot on sita varten etta hyppyytetaan aiti hakemaan tuttia noin 30 kertaa yossa. Mielellaan niin ettei aiti saa tuntia pidempaan yhtenaista unta. Ja valilla yolla noustaan pariksi tunniksi kiukuttelemaan. 

Ja paivaunet. Ne nukutaan vaan liikkuvissa rattaissa. Omassa sangyssa paivaunien kesto on maksimissaan 15 minuuttia.

Torstaina poika valitteli vatsakipua ja pari tuntia se ravasikin vessassa. Tiesin etta koululla on vatsatautia liikkeella ja kerkesin jo nahda sieluni silmin kuinka me kaikki kolme oksennetaan ja ravataan vessassa pari paivaa. Mutta onneksi pelko oli turha eika se ollukkaan vatsatautia. Jotain positiivista sentaan. Jei!

Onko siella ruudun toisella puolella ketaan jolla joskus tuntuu etta elama potkii paahan ihan huolella? Milla te paasette sen yli? 

Nyt olis hyvat neuvot kalliit. Tekis mieli pakata matkalaukut ja paeta oman aitin huomaan.

Lesson learned

Perjantaina meilla kavi pieni vahinko. Tai tolla vanhemmalla pojalla.

Jostain syysta han ajatteli etta taysi vesilasi on hyva laittaa sohvalle. Aidin tietokoneen viereen.

Ja ennekun edes tajusin tilannetta kuului pojan suusta se pahaenteinen: Hups!

Siihenhan se kaatui koneelle suurimmaksi osaksi.

Myonnan etta suusta paasi muutama arrapaa ihan lasten kuullen. (Jep huono aiti)

Mutta harmitti pirusti. Mielessa kavi sata asiaa mita en voisi tehda ennekun saisin koneen korjattua kunnes tajusin etta kaikki kuvat viimeiselta vuodelta on koneella. Ja vain ja ainoastaan koneella. Ei missaan muualla. Mina kun oon niita sen luokan urpoja joiden ei tarvitse varmistaa etta kuvat on turvassa vahintaan kahdessa paikassa tallaisten tilanteiden varalta.

Itku tuli.

Yritettiin kaynistaa konetta moneen kertaan ilman onnea. Ja sitten mies sanoi etta katsotaan aamulla, jospa se siita viela lahtisi kayntiin.

Vannoin etta tasta eteenpain tallentaisin kuvat AINA  ainakin sinne ulkoiselle kovalevylle mika meilta kylla loytyy mutten ole saanut aikaseks siirtaa niita. Jos vaan saisin kuvat saastettya.

Yolla herasin kolmelta enka saanut enaa unta ja oli pakko menna alas kokeilemaan josko kone olisi kuvuinut ja saisin sen paalle. Ja onneksi, onneksi se toimi!! Olisin voinut huutaa ilosta mutta kellonaika ei ollut sovelias siihen.

Eilisen paivan siirtelin sitte kaikki kuvat talteen ja suuri kivi putosi sydamelta.

Mulle kuvat on aarettoman tarkeita. Varsinkin noista omista palleroista. Eika mulla muunlaisia kuvia oikeen ookkaan.

Te kaikki siella ruudun toisella puolella jotka haluatte sailyttaa kuvanne. Ottakaa mun mokasta oppia ja tallentakaa kuvat jonnekkin muuallekkin. Ulkoiselle kovalevylle tai nettiin johonkin kuvapalveluun. Se on sen muutaman minuutin arvosta. Koska muuten kuvat voi havita yhdessa hetkissa taivaan tuuliin.

Vuosi sitten

Vuosi sitten mielessa pyori moni asia. Muutto Englantiin, talon myyminen, vanhan taakse jattaminen ja uuden aloitus. Oliko ratkaisu lahtea sittenkaan oikea ratkaisu?

Mutta ennenkaikkea mielessa pyori pienen pieni ihmisen alku joka lammitteli keskoskaapissa.

Minusta oli juuri toistamiseen tullut pienen keskospojan aiti.

Kaikki oli pojalla onneksi hyvin ja han oli terve enka olisi malttanut odottaa etta saan tuon pienen nyytin kotiin. Mutta piti malttaa etta poika saa keratty vahan voimia ja lisaa painoa.

Alku oli, yhtaan kaunistelematta, rankkaa. Mutta siita selvittiin. Onneksi mulla oli aiti auttamassa.

Paljon on kerinnyt vuodessa tapahtua ja poikakin on kasvanut "isoksi." Ja on selkeesti ihan omanlaisensa persoona. Temperamenttinen kuten aitinsa. Rakastaa suukotella ja heitella palloa.

Ja veljekset ovat toisilleen kaikki kaikessa. Vaikkei yhteista kielta viela olekkaan niin silti talossa raikaa iloinen nauru kun pojat "kertoo" toisilleen juttuja.

Olo on hieman haikea kun tama ei enaa ole mikaan vauva. Enka tieda tuleeko tahan talouteen enaa sellaista. Mutta vaikka meidan lapset olisikin tassa niin olen onnellinen naista kahdesta mitka olen saanut.

Ja kai jollain tapaa lapset on aidille aina niita pienia vauvoja

Pinaattipaiva

Mulla on suurta mielikuviteksen puutetta meijan arkiruokien keksimisessa.

Joskus muinoin kokeilin aina vahintaan kerran viikossa jotain uutta reseptia. Joistain tuli hitteja ja joistain huteja. Mutta ainakin ruoat oli vaihtelevampia. Nyt en ole aikoihin ehtinyt harrastaa kokeilevaa keittiota. Ehka muutaman salaatin tai kastikkeen.

Eika tamankaan paivan ateriat ihan viimeisimman trendin mukasia ollu.

Nimittain pinaattilettuja ja pinaattikeittoa. Keitto on miehen herkkua eika sita muut syo. Mutta se on suht helppo ja nopea tehda joten paatin tehda molempia.

Paasin pitkasta aikaa myos kayttamaan monen vuoden takaista synttarilahjaa, monitoimikonetta.

Se nyhjottaa usein vaan kaapin peralla kun en jaksa sita kaivaa esille.

Jos joltain on pinaattilettujen ohje paassyt unohtumaan niin tassapa se

Pinaattiletut

150g pinaattia

5dl maitoa

3dl vehnajauhoja

2 munaa

1tl suolaa

 (rasvaa paistamiseen)

 

Silppua pinaatti jos kaytat tuoretta. Sulata pinaatti jos kaytat pakastetta.

Riko munat kolhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisaa jauhot, suola, maito ja pinaatti.

Anna taikinan turvota hetken aikaa.

Paista pannulla natin ruskeiksi.

 

Meilla ei ollu naitten kanssa puolukkahilloa mutta tein lisukkeeksi bataattimuusia ja lettujen paalle ripottelin vahan fetajuustoa.

Kylla lahti nalka niin mulla kun lapsellakin.

Mites teilla muilla. Keitto vai letut? Vaiko kumpikaan?

Namilakon yhteenveto

Niinkun jotku lukijat jo tietaakin niin olin syyskun elamani ensimmaisessa karkkilakossa.

Ja syy siihen oli se etta musta alko tuntua etta napostelu alko niin sanotusti karata lapasesta.

Karkkilakon lisaks laitoin pannaan muutkin herkut. Niinku sipsit, kakut, keksit, jatskin jne.

Nyt on lakon alottamisesta kulunu jo yli kuukausi ja haluan kertoa teille etta miten parjasin.

Kaiken kaikkiaan "lakko" suju musta aika kivuttomasti. Sita yhta sunnuntaita lukuunottamatta.

Jo muutamassa paivassa sain aika selkeen kuvan siita missa tilanteissa ja kuinka paljon tuli napsittua. Ja niinku taisin jo aikasemminkin mainita niin olin aika hammastynyt. 

Kiirressa huomasin korvaavani usein "aterian" karkilla tai pienella sipsipussilla. "Kun ei ole aikaa syoda niin otanpa parit namit. Tai nappaan mukaan pienen sipsipussin."

Myos aterioiden jalkeen tie kulki automaattisesti namikaapille. Ja hassua oli se etta mun ei valttamatta edes tehny mieli karkkia mutta kai ne oli aivoissa jotenkin yhdistetty. Aterian jalkeen = karkkia! Samoin illalla kun pojat oli niin sikeassa unessa ettei karkkipussin avaaminen enaa herata huomioita oltiin taas hakemassa "jotain hyvaa."

 

Naista tavoista kun paasin suunnilleen viikon paasta eroon niin ei ole ollut mitaan ongelmia. Iltaisin olen istunut sohvalla kulhon kanssa jossa on kurkkua, tomaattia, omenaa, retiisia, pahkinoita, mita millonkin. Eika mun oo tehny muuta ees mieli. Ja hyvaa tassa on sekin etta siina tuli sitten samalla syotya ne paivan vitamiinit jos ne on mutten paivan aikana jaany vahemmalle.

Mun ei edes tee mieli mitaan makeeta. Eika niita sipseja. (tai no ehka vahan niita)

 

Musta tuntuu etta tan kuukauden aikana meijan koko perhe on vahentany naiden paheiden syontia. Mies on sellanen etta syo sitten jos makin syon. Mutta harvoin omasta aloitteesta. Ja kun en ole kaupassa itsekkaan ostanu karkkia niin lapsikaan ei oo niita pyytany. Sen sijaan meilla on ostettu rusinoita, pahkinoita ja viikunoita.

Paino on mulla pudonnu tan aikana n.1,5kg. Tosin en tieda johtuuko se ihan taysin tasta lakosta. Mutta epailematta ainakin osittain.

Miten tasta eteenpain?

Viime viikonloppuna kuukausi siis vaihtui ja omasta puolesta olisin voinut syoda jotain hyvaa. Ja mies mulle ostikin laivasta mun lempparia, Fazerin sinista.

Mutta se on viela kaapissa. Avaamatta. Ei vaan tehny mieli.

Viikonlopun aikana soin kylla puolikkaan palan suklaakakkua. Lautaselle olin kylla ottanut kaksi palaa eri kakkuja mutta alas sain vaan puolikkaan. Sitten riitti.

Ma luulen etta taa oli jossain maarin pieni kaanteen tekija mun elamassa. Tuskin olen lopun elamaani syomatta herkkuja mutta toivottavasti nyt tasta pitkalle eteenpain mennaan mahdollisimman pienilla maarilla. Nyt musta tuntuu ettei ole mitaan halua naille paheille ja meenkin nyt vaan eteenpain silla mika tuntuu itsesta hyvalta. Jos mun tekee mieli suklaata niin otan palan. Mutta en halua enaa palata siihen etta otan suklaata tai mita tahansa vaan sen takia etta sita on kaapissa. Tai ettei mulla oo aikaa syoda muuta.

Ma voisinkin haastaa kaikki herkkusuut lakkoon. Kokeilkaa ja kertokaa miten suju.

Paluu Norjaan

Me naureskeltiin aamulla passijonossa naiselle joka ohjasi liikennetta hanskat kadessa ja pipo paassa. Oltiin siis itse omassa autossa. Lampimassa. 

Mutta vilkaisu lampomittariin kertoi etta ehka nainen ei ollut yhtaan liiotellut. 3,5 astetta!!! Mita helkkaria! Tiistaina englannista lahtiessa oli suunnilleen t-paitakeli. Ja samoin Rotterdamissa. Ei tietoakaan kylmasta.

Kavi mielessa etta onkohan kapteeni ottanut jossain kohtaa vaaran suunnan ja ankkuroitunut pohjois norjaan. 

Ajellessa kotia kohti autokin varoitteli etta kylmaa on.

Oltiin viela jatetty makuuhuoneen ikkuna auki joten jo valmiiksi masentava kotiin palaaminen tuntui suunnillen talta

Ma oon varmaan joskus missalie-huumassa sanonut etta syksy on kiva. Ja onhan se musta tavallaan vielakin. Tykkaan niista aurinkoisista, vahan kirpakoista ilmoista. Ja tietenkin syksyn variloisto saa mielen hymyyn. Mutta lopetin syksysta muuten tykkaamisen siihen kohtaan kun muutettiin tanne. Kevaalla tassa torpassa meinaan oli TOSI kylma. Enka yhtaan liioittele. Ja jo silloin aloin pelata syksyn tuloa.

Mut on mita luultavammin tehty lampimiin maisemiin mutta joku kohtalon oikku pitaa mua kylmassa. Ma meinaan lamaannun kylmasta ihan taysin. Varsinkin kun on kylma sisalla. Se on musta kamalaa kidutusta. Ei voi aina vaan olla takki paalla ja hanskat kadessa vaan on yritettava elaa normaalisti. En vaan pysty. Haluisin vaan istua sohvan nurkassa peiton alla. Ja siina vaiheessa kun ulkona on kylma ja sisalla on kylma niin mikaan maara minkaan lamposta teeta ei pida lamposena.

Olis ihana jos vois vaan istua teemukin kanssa takkatulen aaressa ja lukea lapsille satuja. Laahustaa takan ja keittion valia viltti harteilla ja topposet jalassa. Kaiket paivat eika tarttis nenaansa ulos pistaa. Niinku elokuvissa.

Mutta ei kai se onnistu. Kun ei oo sita takkaakaan. 

Etta eiku vaan hampaat irvessa nyt muutama kuukasi sitten.

Jos teilla on jotain takuuvarmoja vinkkeja syysmasennuksen taltutukseen niin niita tannepain.

Sass & Belle

Viime sunnuntaina lahdin ihan itseskseni Lontooseen pyorahtamaan.

Ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Ajattelin vaan haahuilla muutaman tunnin ihan rauhassa. Kayda lounaalla ja sitten kotiin. Vaikka lapset niin rakkaita onkin niin paivat kay arkisin niiden kanssa vahan pitkaksi vaikka tekemista onkin ja joskus on pakko saada omaa aikaa. Varmasti moni aiti pystyy samaistumaan.

Meilta paasee junalla keskustaan n.25 minuutissa mutta vaikkei matka tuon pidempi olekkaan niin siella tulee kaytya aika harvoin. Hirveessa ihmismassassa liikkuminen rattaiden kanssa ei musta oo rentoa viikonloppu tekemista.

Mutta enivei. Kun kuljeskelin siella niin tormasin ihanaan kauppaan jonka ohi en vaan voinu kavella. Jos mies olis ollu mukana niin se ois saanu paansaryn jo katsomalla nayteikkunaa.

Kauppa oli just mun nakonen. Aivan taynna kaikkea ihanaa. Pienta ja turhaa.

Joku siella ollut asiakas juuri kommentoikin etta han ei voi sietaa tallaista polyn keraaja roinaa.

Sitajan se ehka onkin. Mutta ah niin ihania.

Hinnatkin oli enemman kun kohallaan. Ja jos meilla ei ois tata rasittavaa tilaongelmaa niin olis mukaan tarttunu huomattavasti enemman tavaraa.

Mutta nyt jouduin tyytymaan ihan muutaman pieneen juttuun. Mitka ei vie tilaa. Yhta niista ajattelin vahan tuunata ja sitten esitella taalla.

Jos vaan pieni sopo turha (no oli siella jotain ihan kaytannollisiakin tavaroita) tavara kiinnostaa ja olet lahettyvilla niin suosittelen piipahtamaan. Ehka ilman miesta ja lapsia. Tai ainakin jattamaan ne ovelle. Pienten lasten kanssa kaupassa olo aika kuluisi siihen etta saisi kokoajan olla kieltamassa etta ala koske siihen. Eika siihen. Eika varsinkaan siihen. Jos siis lapset sattuu olemaan yhta hyvin koulutettuja kun meidan monsterit.

Tama kyseinen kauppa loytyi osoitteesta 

Sass and Belle
30 Shorts Garden
London
WC2H 9PX

Mutta nakojaan naita on kolme muutakin.

Ja nettikauppakin loytyy klikklik.

Kaoottinen arki(elama)

Joskus musta ois kiva etta taa meijan lievasti sanottuna kaoottinen elamantapa rauhottuis jossain vaiheessa. Tuntuu etta elama on enemman tai vahemman levallaan ympariinsa ja meijan arki on enemman sita kaaoksen hallintaa eika ihan normaalia arkea. 

Ehka sen huomaa tasta blogistakin. Valilla postaan ahkeraan ja valilla on pitkiakin taukoja. Ja aiheet heittelee laidasta laitaan.

Taidan ehdottaa pojalle etta listaa siihen kirjeeseen joulupukille etta aitille yks normaali elama. Kiitos.

Me tultiin keskiviikkoaamuna hollantiin. Vahan extempore ja vahan suunnitellusti. Tarkottaen sita etta meijan pitikin tulla tanne hoitamaan taloasioita ja mies oli tulossa tyon puolesta. Mutta oltiin jo paatetty etta mies menee nyt vaan hoitaa tyonsa ja mennaan hoitaa ne muut asiat myohemmin.

Mutta.. Sitten tulikin pieni pakko lahtea koska viikonloput talle vuodelle alkaa kayda vahiin.

Vaikka ollaankin vahan niinkun minilomalla niin ei taa nyt ihan rennolta lomailulta tunnu.

Mies kun on toissa niin me vaelletaan kaupungilla. Paaosin aika menee vessojen, vaipanvaihtopisteiden ja ruoan etsimiseen. Pojilla kun ei ruokahalu ja suolentoiminta oo ihan samassa syklissa.

Eilen kavastiin Rosada outletissa. En oo koskaan oikeen tykanny siita mutta nyt valitsin sinne menemisen sen sijaan etta kokotettas hotellissa.

Loytoja ei kauheesti tehty. Pojalle uus jalkapalloasu ja aitille 3 euron bikinit.

Tanaan ollaan vahan jumissa hotellissa kun miehen piti lahtea niin aikasin ettei ollut mitaan jarkea lahtea viela kylille siihen aikaan. Ja rattaatkin meni auton mukana joten ulkoilukaan ei onnistu.

Kunhan pikkuherra heraa niin paastaan uimaan tai leikkipaikalle.

Ja huomenna kotia kohti