Bikini pelko

Mina tuskin olen ainoa joka loman suuntautuessa aurinkoisemmille leveyksille alkaa kuumeisesti miettia oman kroppansa tilaa. Olenko bikini/rantakunnossa? Kauanko tassa viela on aikaa tehda pienta damage controllia? Millas naita lyllyvia ja lallyvia sais vahan kiinteammaks?

Kuullostaako tutulta?

Ihanteellista tietenkin ois jos vartalo ois ympari vuoden siina kunnossa etta kehtais vahan pienemmassakin vaatetuksessa esitella. Mutta ainakin allekirjoittaneella se on viela tyon alla. Vauvakilot on suunnilleen karkotettu mutta kun sen lyllyvan sais viela kesytettya.

Ma oon jo hyvaksyny sen ettei tassa varmaan koskaan mihinkaan missin mittoihin enaa paasta. Tai no kuka tietaa. Mutta se ei oikeestaan ole edes se "ihanne" mita ma haluaisin tavotella. Ma haluaisin vahan lihasta. Ei mitaan kehonrakentajaa mutta niin  etta olis edes pienet selkeet lihakset. Eika sita hyllyvaa. Ja loppujen lopuksi sen saavuttaminen ei edes mahdottomia ponnistuksia vaatis. Oon loytany ihan maailman parhaan kuntoilu dvd sarjan jota teinkin ihan tunnollisesti ja tulokset oli aarimmaisen kannustavia mutta sitten tuli taa kaikkeen kyllastyminen ja sekin sitten jai. Mutta kunhan taalta paastaan kotiin ja taas arkeen kiinni niin eikun dvd:t pyorimaan. 

Mutta siihen bikini pelkoon. Tiedatteko sen tunteen kun  menee altaalle tai rannalle ja tulee se hetki kun on aika riisua ne muutamat hepenet ja paljastaa oma vartalo. Tuntuu etta kaikki tuijottaa ja arvostelee.  Ja haluat vaan hautautua siihen rantatuoliin ja nousta siita vasta auringon laskettua. Vaikka todellisuudessa kukaan tuskin edes huomaa sinun saapuneen paikalle.

Taahan ois helposti valtettavissa silla etta ei vaan valittais muiden mielipiteista ja olis itsevarmasti juuri sellainen kun on. Mutta taa vaatis sen etta olis itse tyytyvainen siihen mita on.

Ehka mun pitais syytta nykymaailmaa siita ettta sen lyllyvan ja lallyvan naisen sijaan mun mielesta nainen jolla on vahan lihasta nayttaa paremmalta ja terveemmalta.

Ma tiedan etta voisin lihota todella paljon eika mun mies varmaan siita huomauttelis. Ja tiedan etta kelpaan enemman kun hyvin mun miehelle juurikin tallaisena. Joten ne kaikki ulkonakopaineet on ihan mun oman paan sisalla. Eika se mua oikeestaan edes haittaa. Musta on hyva etta mulla on tavoitteita kauniimpaan vartaloon ja sita kautta terveempaan elamaan. Jos olisin tallaseen lyllyvaan itseeni tyytyvainen niin tuskin elaisin edes nain terveellisesti, miettisin jokaisen suklaapatukan tarpeellisuutta tai kavelisin ihan kaikkialle mihin se vaan on mahdollista. (Taa viimesin tosin johtuu myos siita etta oon pihi enka raaski matkustaa paivittain bussilla.)

En oleta etta vartaloni on koskaan taydellinen vaan se on sellainen ikuisuusprojekti. Mutta mikapa tassa elamassa olisi koskaan taysin valmis.

Miten musta tuli expat

Vahan paalle viis vuotta sitten me asuttiin ihanassa suuressa omakotitalossa Tampereen liepeilla. Meista oli tullu ensimmaista kertaa vanhemmat ja mina olin kotiaitina meijan pienelle pojalle.

Kaikki hyvin siis. Siinahan se perus suomalainen unelma melko taydellisena.

Mutta.

Jotenkin se ei sitten meille oikeen sopinutkaan. Tai mulle. 

Talo missa asuttiin oli kaukana kaikesta. Lahes keskella ei mitaan. Olin ensimmaista kertaa poissa tyoelamasta. Ja koska oltiin juuri muutettu uudelle paikkakunnalle sosiaaliset suhteet oli aika vahissa.

Yritin kylla kovasti viihtya mutta liian moni asia tokki. Rakastin kylla meidan kotia ja sen takia paatos lahtemisesta oli vaikea.

Monen monien keskustelujen jalkeen paatetiin kuitenkin laittaa koti myyntiin ja muuttaa takaisin Tampereelle.

Mutta ennen kun ehditiin tehda liikettakaan sen suhteen niin kohtalo puuttui peliin.

Yhtena iltana mies vaan piipahti kotona vaihtamassa vaatteita ja lahti siita suoraan tyopaikan juhliin ja huikkasi vaan mennessaan ovelta etta googlaappa Rotterdam ja kato haluisitko muuttaa sinne.

Tan enempaa infoa mulle ei annettu alkuun.

Me oltiin jo puhuttu pitkaan siita etta jos tilaisuus tulisi niin lahdettais kylla ulkomaille. Mies on asunut jo ennen tata yli 11 vuotta pois suomesta joten sille taa ei ollut mitaan uutta.

Koskaan ei tosin oltu ajateltu Hollantia mahdollisena asuinmaana. Mutta kun tilaisuus tuli eteen niin oli aika selvaa etta me tartuttais siihen. Haluttiin kokeilla jotain uutta. Kotiinhan paasisi aina takaisin.

Ja niinpa kun firman puolesta naytettiin vihreaa valoa niin naytettiin mekin. Tassa vaiheessa meni talo myyntiin ja appivanhemmat lupautu ottamaan meidan omaisuuden niille varastoon. Haluttiin alkuun vuokrata Rotterdamista kalustettu asunto siita syysta etta meilla oli todella vahan aikaa loytaa sielta paasta koti. Eika kumpikaan meista tuntenu kaupunkia yhtaan. Mies oli kylla siella kaynyt mutta nahnyt vaan hotelleja ja tyopaikan. Ja ajateltiin etta paastaan helpommalla jos siirretaan koko omaisuus vaan yhteen kertaan. Eli muutetaan vaan johonkin ja katsellaan sitte paremmin kun paastaan asettumaan.

Ja niinpa sitten vuoden 2009 vuoden toiseksi viimeisena paivana musta tuli ensimmaista kertaa ulkosuomalainen.

Lomalla viimeinkin

Taalla ollaan pitkasta aikaa. 

On pitany monta kertaa bloggailla mutta kun saan koneen kateen niin paa lyo tyhjaa. Ja yleensa myos kun saan koneen kateen niin omien sormien lisaks myos pienet yks vuotiaan sormet haluu kans paasta napyttelemaan.

Ma kirjotan myohemmin tarkemmin siita mita kaikkea tassa muutaman kuukauden sisalla on tapahtunu. Ei mitaan maata mullistavaa mutta kun on neljan ihmisen elama kyseessa niin paatosten, ja nimenomaan oikeiden paatosten, tekeminen on valilla hankalaa ja vaikeeta.

Ja siis naista syista oon pysyny poissa. Tuntuu urpolta kirjotella ruokaohjeita ja "olipa kiva paiva tanaan" postauksia kun tuntuu etta paan sisalla mylvii myrsky.

Mutta enivei.

Niinku otsikkokin sanoo niin nyt ollaan lomalla. Tai no mina ja lapset lomaillaan. Me angettiin mukaan  miehen tyomatkalle. 

Tallasissa maisemissa pitais viihtya kolme viikkoa. Tuskin tekee tiukkaa.

Kaks viikkoa mies on toissa ensin ja sitten lomaillaan koko poppoo. Suunnitelmat sen osalle viela taysin auki. Ei stressia. Sita on ollu viime aikoina ihan riittamiin.

Ma yritan paivitella meijan kuulumisia taalta ja jos vaan saan aikaseksi niin videotakin on luvassa.

Nyt aurinkoon!