Nyt jo naurattaa mutta eilen illalla ei naurattanu. Paitsi miestä.
Mä olin koko päivän haaveillu siitä että illalla mä hemmottelen itseäni kuorinnalla ja vaahtokylvyllä.
Ja kaikki menikin ihan suunnitelmien mukaan siihen asti kunnes piti alkaa huuhtelemaan sitä mustaa mudan näköistä kuorinta-ainetta pois.
Nappasim suihkusta kiinni ja naps. Lopputulos näkyykin tossa kuvassa. Siinä sitä sitten hanan alla hangattiin eikä se meinannu millään ees lähtee ihosta irti.
Ei ollu kovin rentouttava ilta.
Ehkäpä tää antaa taas vähä lisä intoa siihen uuden asunnon etsintään.
Mutta onneks meillä oli muuten ihan mukava viikonloppu takana.
Launtaina lähettiin taas ajelulle ja päädyttiin tämän näköiseen paikkaan.
>
Poika oli innoissaan tosta merimieslaivasta vaikka se vähän myös pelotti. Sisälle asti ei viitsitty mennä ainakaan vielä. Ehkä ens kerralla sitte.
Mutta suuri syy miks me tänne lähdettiin oli tämä
Toinen siedettävän ajomatkan päässä oleva outlet.
Tämä oli isompi ja parempi kuin se missä oltiin edellisen kerran. Tänne vois tulla toisenkin kerran.
Tää oli tosi söpö paikka. Niinku pieni kylä. Kaikki kaupat oli tollasia talon näkösiä ja melkeen kaikki ihan erilaisia rakennuksia.
Ostokia tuli tehtyä melko vähän. Kotiin ostin muutaman jutun ja taas urheiluvaatteita. Katsotaan jos huomenna ehtisin niitä vähän esitellä.
Kohta lähden hakemaan mun pienokaista hoidosta.
Tänään oli ensimmäinen päivä. Eilen illalla itkeskelin miehelle että voiko sitä pientä nyt viedä sinne kun ei se raukka kieltäkään osaa. Mutta mies vakuutti että kyllä se pärjää ja siellähän sitä kieltä oppii.
Aamulla kyllä jännitti kauheesti että kumpihan meistä itkee enemmän. Minä vai poika. Mutta minun suureksi yllätykseksi poika menikin suoraan leikkimään ja tekemään palapeliä. Tunnin istuin sen vieressä kunnes hoitotädit tuli sanomaan että kaikki näyttää hyvältä, voit mennä kotiin. Hieman meni pojankin suupielet alaspäin kun sanoin että äiti lähtee nyt ja tulee sitten myöhemmin hakemaan. Mutta ei se itkenyt. Enkä minä. Ennenkuin soitin ulkona miehelle ja sanoin että nyt mä jätin sen sinne. Muutama kyynel ja sitten ajattelin että pakkohan munkin on tähän pystyä kun poikakin pystyy. Ja tekee molemmille meille hyvää. Kolme tuntia päivässä ja alkuun vaan kaks kertaa viikossa. Pikkuhiljaa totutellaan uuteen isoon asiaan molemmat.
Hyvää maanantaita kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti