Ikävä kotiin

Suuremman luokan suomi-ikävä on kalvanu mieltä jo muutaman viikon. Joka päivä katselen lentojen hintoja ja suunnittelen että koska lähtisin. Tai siis minä ja poika. Hinnat ei kuitenkaan ole suotuisat matkustamiseen nyt. Ja musta tuntuu että sinne olis päästävä nythetitälläsekunnilla. Koska suomi-ikävään ei luonnollisesti auta muu kuin Suomi.

Eikä tilannetta helpota se että lähes päivittäin joku soittaa ja kyselee että koska ollaan tulossa.

Ahdistaa. En ole koskaan tainnut "unohtaa" kertoa koska tullaan.

Ihmisiä, suomen kieltä, ruokaa, saunaa ja sitä lunta. Niitä kaipaan eniten. Niin kai suurinosa ulkomailla asuvista suomalaisista. Eikä kyse ole siitä että täällä olisi jotenki huonot oltavat. Hyvinhän meillä kaikki on.

Mutta Suomi on aina Suomi.

Koti.

Viime viikolla ahdistuin kun pojan hoidossa kerrottiin että pitäisi mennä johtajattaren juttusille ja täyttämään jotain papereita jos haluan pojan jatkavan hoidosta kouluun samassa paikassa.

Poika on nyt 2,5 vuotias ja koulu alkaa 4 vuotiaana. Siis 1,5 vuotta etukäteen.

Jotenkin nyt tuntuu siltä että toivon ettei me olla täällä enää sitten. En haluaisi pojan aloittavan koulua noin aikaisin. Lapsihan se on vielä.

No, pieni tuulahdus suomesta saadaan viikonloppuna kun anoppi tulee kylään.

Tuo kuulemma mukanaan leipää ja minulle lehtiä.

Jostain pitäsi löytää energiaa siivota ja laittaa paikkoja kuntoon anopin tarkatusta varten. Onhan tässä vielä aikaa.

Tällaista tänään.

Toivottavasti jotain pirteämpää aihetta ensi kerralla.

Viikonlopun ostokset ehkä.

Hyvää alkanutta viikkoa!!