torstai 8. syyskuuta 2016

Stella & Dot

Muutama viikko sitten sain kutsun, tai oikeastaan kaksi kutsua Stella & Dot kutsuille. Idea on sama kun esimerkiksi Tupperware kutsuilla. Eli joku haluaa kutsua kotiinsa ystavia ja tuttuja ja paikalle saapuu myos "myyja" esittelemaan tuotteitaan. Siita on vuosia kun olen ollut tallaisilla kutsuilla ja kieltamatta ajatus ei alkuun innostanut. Vaikka pakkoa ei olekkaan ostaa niin aina tuntuu pienelta velvollisuudelta ostaa jotain. Ja tassa tapauksessa en yhtaan tiennyt mita odottaa. Tiesin kyseessa olevan koru kutsut mutta merkki oli mulle uppo-outo. Mutta avoimin mielin.

Olin positiivisesti yllattynyt siita kuinka kivoja korut oli. Valikoimassa oli rannekoruja, korvakoruja, kaulakoruja, sormuksia ja laukkuja. Monessa kaulakorussa oli se hauska piirre etta ne oli muunneltavissa moneksi. Yhden hinnalla saattoi saada nelja erilaista. Hauska idea tama muunneltavuus. Tuntuu nyt tyhmalta ettei tullut mileen ottaa koruista kuvia...
Ja myoskaan nailla kutsuilla ei ollut mitaan esitelmaa koruista vaan kaikki saiavat omalla ajallaan kayda napraamassa poydalla olevia koruja ja kysella tarvittaessa esittelijalta kysymyksia.

Ensimmaisilta kutsuilta en tilannut mitaa mutta seuraavana paivana menin toisille taman merkin juhlille ja talla kertaa oli tilattava muutama juttu.
Ja tilaus saapui kotiin vajaan viikon paasta tilauksesta.
Korut oli pakattu tallaisiin sopihin laatkoihin.


Ensimmainen ostos oli tama kaiverrettu "laatta" koru. Koruun sai valita oman kaiverruksen maksimissaan 19 kirjaimella. Omaani valitsin tekstin Mrs. Sivonen.


Toinen ostoksistani oli riipukset lasten syntymakuukausi kivilla.
Tata varten tilasin myos uuden ketjun.


Molemmissa ketjuilla oli myos tallainen Stella & Dot merkki. Ja mainitsinko jo etta korut ovat hopeaa.


Molempiin ostoksiin olen todella tyytyvainen ja ne ovatkin olleet kaulassa saapumisesta lahtien.
Tykkaan tyylikkaan yksinkertaisista koruista ja nama oli juurikin sellaisia.
Hintaa talle tilaukselle tuli noin $110 posteineen jos en ihan vaarin muista. Myonnetaan etta hinta on oman maksuhalun kipukynnyksella mutta koska korut on tarkoitettu pidettavaksi vaikka lopun elamaa niin sallin siksi taman torsailyn.


Ehka tulen jatkossa tilaamaan jotain lisaa kyseiselta merkilta. Tai itseasisassa laitan pian tilauksen menemaan. Mutta talla kertaa tilaan korun omalle aidilleni myohaiseksi synttarilahjaksi.

2 kommenttia: